perjantai 10. elokuuta 2012

Kesänviettoa


Tässä muutama viikkoa on tullut keskityttyä lähinnä viihteeseen ja maksimaaliseen rentoutumiseen. Päälle kymmenen elokuvaa lisää on taas nähty, ja muutaman näistä voisi nostaa esille.

Dark Knight Rises oli positiivinen yllätys. Dark Knight oli nimittäin niin kova tapaus, etten uskonut mitenkään trilogian päätösosan sitä ylittävän. Mutta niin siinä kävi; Dark Knight Rises päätti nousujohdanteisen trilogian äärimmäisen tyylikkäästi. Kyseessä on aikalailla moitteeton elokuva, ja niitä harvoja jolle täyden kympin antaisin. Tarina, Christopher Nolanin ohjaus, yleinen tyyli ja värimaailma ja ennen kaikkea loistavat henkilöhahmot loistavilla näytteliöjillä. Itse päänäyttelijät, Christian Bale, Anna Hathaway etc. ovat perushyvää tasoa, mutta parhaiten loistaa Joseph Gordon-Levitt tulevan Robinin roolissa. Hän nostaa hahmonsa huomattavasti paremmaksi kuin geneeriset sivuhahmot, ja ennen kaikkea eläväisemmäksi. Samoin Michael Caine Alfredin roolissa suoriutuu täydellisesti, tämä toki jo aiemmissa Batmaneissä.

Koko tarinahan tietysti perustuu DC:n sarjakuviin, ja tässä onkin ehkä isoin syy miksi pidän näistä kahdesta uudesta Batmanista niin paljon (Batman Begins ei onnistu läheskään yhtä hyvin); siinä missä suurin osa muista vanhojen sarjakuvahahmojen henkiinherättämisistä jää puhtaaksi rahastukseksi, onnistuu Batmanit tuomaan katsojan eteen oikeasti mielenkiintoisen ja hyvin luodun tarinan. Ne pysyvät myös hyvin uskollisina alkuperäisille vastineilleen, ja kaikki hahmot ovatkin tunnistettavissa. Suuri riemun aihe oli myös Rocksteady Studiosin Arkham Asylum ja Arkham City- pelien yhteensopivuus; samat hahmot samoilla tarinoilla niissäkin. Itse olin nähnyt Dark Knightin neljä vuotta sitten, mutta pelattuani Arkham Cityn marraskuussa, olivat kaikki hahmot aivan tuttuja ja hyvässä muistissa. Harvinaislaatuinen tapaus siis: alkuperäiset DC:n sarjakuvat, uusi elokuvatrilogia sekä pelikaksikko ovat mukavassa symbioosissa keskenään, syventäen Batman-maailmaa jokainen omalla tavallaan.

Rocksteadyn peleissä esiintyy monet samat hahmot kuin elokuvissakin.


Black Swanista olin kuullut niin paljon hyvää että oli korkea aika katsoa pois alta. Vaikka tarina liittyy balettiin, ei siitä mitään tosiaan tarvitse tietää, ja koko elokuvan idea on päähenkilön psykologinen kamppailu. Tämän häiriintyminen ja murtuminen vaikean roolin ja paineen alla on kuvattu erittäin onnistuneesti, joskin hiukkasen ahdistavasti. Tämä ei ole mikään kevyt tai iloinen leffa, vaan vie mukanaan tummiin tunnelmiin, joita ankea ja synkkä värimaailma vahvistaa vielä. Hyvin mielenkiintoinen tarina kuitenkin, ja jäi erittäin hyvin mieleen. Natalie Portman onnistuu myös erittäin hyvin pääroolissaan. Loistoleffa siis tämäkin.

Kolmas erityisen hyvä kokemus oli 8 Mile, vuonna 2002 tullut Eminemin tähdittämä elokuva slummien nuoresta räppärinalusta. Eminemiä melko aktiivisesti kuuntelevana oli suorastaan velvollisuus saada tämä katsottua, ja hyväksihän se osoittautui. Hilpeä ei ole tämäkään tarina, sillä päähenkilöllä menee huonosti oikeastaan kaikilla elämän osa-alueilla. Se kuitenkin kuvaa hyvin nuoren miehen vaikeuksia huonoissa olosuhteissa, kuinka hän pyrkii aloittamaan oman, kunnollisen elämän ja saada aikaiseksi jotakin aivan omaa. Eminem osaa näytellä kiitettävästi, ja elokuvan ehdottomasti paras puoli on monet freestyle-kohtaukset. Tämän jälkeen kyllä tuli youtubesta kuunneltua Eminemin freestylet. Hyvä leffa, jota voin suositella kaikille räppiä kuunteleville, ja miksikäs ei muillekin.

Sarjojen puolelta oli aika aloittaa American Dad!:in katsominen. Family Guyn kaikki kymmenen tuotantokautta talven ja kevään mittaan katsoneena oli luontevaa siirtyä toiseen Seth MacFarlanen sarjaan. Hyvin samanlaisiahan nämä kaksi ovat, karikatyyrejä amerikkalaisesta elämäntavasta samantyylisine hahmoineen. American Dadin ehdoton valtti on Roger the Alien, yksi hauskimmista hahmoista missään koskaan. Family Guyn randomit ei-mihinkään-liittyvät hauskat pikkujutut löytyy American Dadistäkin, mutta FG:ssä ne onnistuvat paremmin. American Dadin Steven ja Francine ovat ehkä hiukan liian tasapaksuja, mutta niin ovat myös FG:n Chris ja Meg. Family Guy kuitenkin vie perheenisissä, sillä Peter Griffin on aivan hulvaton, vaikkei Stan Smithkään huono ole. Family Guyn huumori on ehkä hiukan parempaa ja tylsiä jaksoja ei muutamaa enempää löydy, American Dadissä on ehkä hiukan liikaa perus-ok-jaksoja. Yhtä kaikki, kummatkin loistavaa viihdettä, ja on aina hauska nähdä kun Yhdysvalloille nauretaan.

Kaksi laatusarjaa.


***

Rentoutumiseen on luonnollisesti liittynyt ulkonaoloa, ja Suomen kesä parhaimmillaan onkin erittäin miellyttävä. Illat Eiran rannassa kävellessä / istuskellessa, tai upea auringonlasku Lauttasaaren sillalla...Kyllä Helsinki on kaunis kaupunki, ainakin eteläisiltä osiltaan. Talvella kaipaa kyllä suuresti vapaata ulkonaoleskelua, ja jos joskus ulkomaille muutan, niin kesäillat meren äärellä käyskennellessä tulevat olemaan jotain mitä ikävöin. Nyt alkaa jo kelit viilenemään, joten pitää ottaa ilo irti vielä kun voi, ja viettää mahdollisimman paljon aikaa ulkosalla.

Lauttasaaren sillalta Länsiväylälle päin.


Suomenlinnassa kävimme myös, en siellä pariin vuoteen ollutkaan käynyt. Hyvin mukava reissu, onhan sekin viihtyisä ympäristö. Ihmisiä toki on, mutta emme pahimpana hellepäivänä saati viikonloppuna menneet, joten melko rauhassa sai olla. Rauhallisen, ei liian tuulisen kolon kun löytää meren ääreltä mihin levittäytyä päivää paistattelemaan ja nauttimaan eväistä niin siinähän sitä kelpaa olla.

Mökkireissu tuli taasen tehtyä, tällä kertaa Jemiman kanssa, ja uskomattoman piristävä vaikutus minuun sillä kyllä on. Stadissa neljän seinän sisällä alan tuntea itseni lievästi häkkieläimeksi, eikä mieliala välttämättä ole koko ajan katossa, mutta kun kotijärven rannalle pääsen niin mikään ei masenna. Aurinkoa, vihreää nurmikkoa, paljain jaloin olemista, makoilua sateen ropistessa kattoikkunaan, iltaisin parvekkeelta raikkaan ilman nuuhkimista, soutelua tyynellä järvellä raikkaan, melko koskemattoman metsän äärellä, kirjan lueskelua, hyvin syömistä, monituntista saunomista, uimista mukavan viileässä vedessä, kiireettömyyttä...Ei ole mökin voittanutta. Kiitos armeijan, tänä kesänä tuli valitettavan vähän Klaukkalassa oleiltua, mutta ensi kesänä otetaan sitten takaisinpäin.

Nyt alkavan syksyn myötä toivottavasti alkavat myös rutiinit ja jonkunlainen arki, pitäähän sitä ihmisellä tekemistä olla. HJT:n jäillä käväisin luistelukunnon katsastamassa, ja kertaustunnit ovat kuun lopussa. Kohta alkaa toivottavasti pelejä tippumaan, ja sitä myötä pääsee edes jotakin tekemään. Pari peliä pystyisi viheltämään viikossa ihan mainosti, rahaa tulisi jonkun verran ja viihtyisää puuhaa sekin on. Vastuuta riittää mutta hyvä vain, kehittävää aktiviteettiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti