maanantai 15. heinäkuuta 2013

Israel - day 2

Kolme jäätelöä, toinen pita falafel, ensimmäinen shwarma (vähän niin kuin rullakebab, mutta parempi), sporamatka Jerusalemissa, kauppojen kiertelyä, mansikka-banaanimehua ja frozen yougurttia. Siinäpä tälläistä sunnuntainviettoa.
Päivän pääaktiviteetti oli Yad Vashem, holokaust-museoalue, joka on vaikuttavan massiivinen rakennusten kokoelma. Keskeisimpänä on historiallinen museo, jossa käydään läpi koko juutalaisvihan historia, keskittyen lähinnä toiseen maailmansotaan ja sen tapahtumiin. Huone toisensa perään autenttista materiaalia, säilyneitä kirjeitä, valokuvia, esineitä, karttoja, tilastoja sekä videoscreenejä, jossa pyörivät niin aidot 30- ja 40-luvun videot kuin holokaustin kokeneiden haastattelutkin. Löytyy niin Hitlerin puhetta kuin Auschwitz-Birkenaun selviytyjätarinaa. Historiaa on saatavilla niin massiivinen määrä, että jo puolessavälissä alkoi keskittyminen herpaantua. Luettavaa ja katsottavaa olisi varmaan kymmeneksi tunniksi. Yksittäisiin alueisiin ja tapahtumiin on panostettu hartaudella, esimerkiksi Varsovan gheton tapahtumilla on iso oma huone, kuten myös käytännössä kaikilla mailla joita asia koski. Museosta löytyy myös Hall of Names, mihin on kerätty kansioihin informaatio kaikista juutalaisvainoissa kuolleista; pyöreä huone, jota ympäröi maasta kattoon asti ulottuvat kansiot. Näin ketään ei unohdeta. Työ on kuitenkin kesken, eikä kaikista varmaankaan tulla saamaan ikinä tietoja; päivitystä tapahtuu kuitenkin jatkuvasti.

Historiallisen museon ohella alue sisältää taideteoksia ja muistomerkkejä, keskitysleireillä kuolleiden juutalaisartistien taidenäyttelyn sekä runsaasti puistoaluetta. Hall of Remembrancesessa palaa ikuinen tuli, ja lattiaan on kaiverrettu keskitysleirien nimiä. Vaikuttavinta oli kuitenkin Memorial of the children, juutalaisvainoissa tapettujen lasten muistomerkki, joka oli pieni sisätila, jossa oli täysin pimeää lukuun ottamatta joitain lasien sisälle sijoitettuja kynttilöitä lukuun ottamatta. Tila oli kuitenkin päällystetty taidokkaasti joka puolelta peilein, ja tuntui kuin olisi ollut tuhansien kynttilöiden keskellä. Muistomerkillä vallitsi harras tunnelma, ja se oli ehdottomasti näkemisen arvoinen kokemus.

Muistomerkki Sacher-puistossa.
Varsovan gheton muistomerkki Yad Vashemissa; museoissa ei saanut kuvata, joten montaa kuvaa ei täältä tarttunut mukaan.

Yehudalla iltapalalla.

Paluumatkalla museosta otimme raitiovaunun, joka toimi oikein näppärästi. Kertalipun hinta oli noin 1,20e, eli yli puolet kotimaata halvempi. Jerusalemissa on vain yksi linja, mutta se kaartaa kätevästi kaikkien tärkeiden alueiden läpi ja on nopea. Mikähän siinä on, täälläkään ei tee epäselvän oloisia kaupunkibusseja mieli kokeilla, mutta sporaan luottaa. Samaan ilmiöön olen törmännyt niin Dublinissa, Barcelonassa kuin Clermont-Ferrandissakin; raiteilla kulkeva julkinen on jees, bussit na-ah. Onkohan näin stadilaisena tottunut sporan helppouteen ja luotettavuuteen vai mitä.

Kuusi tuntia väentungosta ja äänekästä kaupunkielämää on kuitenkin melkeinpä liikaakin minulle, joten falafelien jälkeen vetäydyimme pienen kauppojen kiertelyn jälkeen mieluusti päiväunille hotellin viileyteen. Illalla käväisimme vielä tallustelemassa ja syömässä, lähinnä Yehudalla.

Näistä uskonnoista vielä. Tänään Jemima kysyi neuvoa ortodoksijuutalaiselta, joiden vakaumukseen kuuluu, ettei vierasta naista katsota tälle puhuessa. Noh, mies tekikin juuri niin; oli kohtelias ja asiallinen, mutta katsoi vain sivuille keskustelun ajan. Näin sen pitääkin olla, kaikilla saa olla omat vakaumuksensa, mielipiteensä ja arvonsa, mutta muita ihmisiä voi silti kunnioittaa. Ei tarvitse mutista partaansa ja heitellä vihamielisiä/himoitsevia katseita, kuten tämän toisen ison paikallisen uskonnon edustajat.


Ainiin, ja paikallinen hevipaitoja myyvä liike bongattu. Niin sitä täältäkin löytyi keskustasta metalliyhtyeiden paitoja myyvä kauppa, vahvasta uskonnollisuudesta huolimatta. Ja ei, en sellaista etsinyt, kunhan pisti silmään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti