tiistai 16. heinäkuuta 2013

Israel - day 4

Tisha B’Av ei ilmeisesti vaikuttanut päivän tekemisiin, sillä tänään suurin osa paikoista oli auki. Nimittäin osaa aivan lähikaupoista en ole nähnyt vielä kertaakaan auki, eikä paikalliseen tapaan aukioloaikoja mihinkään kirjoiteta. Aukeavat ja sulkevat sen mukaan miten huvittaa, poislukien ehkä vanhan kaupungin kupeeseen rakennettu Mamilla Center, modernimpi ostokeskuksen ja kävelykadun yhdistelmä. Kahdeksan jälkeen kuitenkin suurin osa normaaleista liikkeistä on kiinni, lähinnä ruokapaikat auki; niistäkin tosin osa noudattaa omia aikataulujaan. Ota niistä sitten selvää.

Päivän agendaan kuului Tower of David sekä Itkumuuri, ja iltasella Jaffa-kadulla (vai Yaffo) vähän kaupoilla käymistä. Käytiin myös syömässä ensimmäisen kerran oikein ravintolassa, Café Rimon Lunz-kadulla Yehudan kyljessä. Ihan ok, mutta kovin perus rasvaista liharuokaa ja kauhean kokoinen annos. Hinta sellaista perus kotimaan ravintolahintaa. Mielummin syö kevyesti ja vähemmän, elimistö tottuu nopeasti ja tykkää enemmän.

Daavidin torni on ikivanha linnake vanhassa kaupungissa heti Jaffa-portista sisääntultaessa. Se on kokoelma uudelleenrakennettuja, lisättyjä ja restauroituja muureja ja torneja, ensimmäiset lähes kolmentuhannen vuoden takaa, perimätiedon mukaan Raamatun Daavidin ajalta. Linnaketta on asuttanut ja miehittänyt niin kristityt, muslimit, mamelukit kuin osmanitkin, ja se on ollut strategisesti hyvinkin keskeinen. Rakennelma on vaikuttava, paksut muurit ja syvä vallihauta, todellinen jykevä linna, joka on myös säilynyt hyvin. Nähtävää itse rakennuksen sisällä ei paljoa ollut, museonahan se toimii, ja seitsemän euron pääsyhintaan pääsi kiertelemään erilaiset Jerusalemin historiaa käsittelevät pienimuotoiset historiapläjäykset. Oleellisinta oli kuitenkin näkymät, mitkä Phasael towerista aukeni eteen: koko vanha kaupunki ja kauemmas levittäytyi alapuolella. Klassinen näkymä, ja totisesti näkemisen arvoinen.

Itkumuuri. 
Dome of the Rock, Kalliomoskeija.
Daavidin torniin ottomaanien lisäämä minareetti.
Itkumuuri, Wailing wall, the Western wall, Ḥā'iṭ Al-Burāq,  Kotel; rakkaalla lapsella on monta nimeä. Itkumuuri on palanen vanhaa muuria aivan Jerusalemin vanhan kaupungin ytimessä, ja sen sanotaan olevan ainoa jäännös alkuperäisestä Salomonin temppelistä. Ehkä parisataa metriä leveä, kuutisenkymmentä korkea, tavallisen näköinen beesi kivimuuri, jonka takana häämöttää Kalliomoskeija. Muuri on juutalaisuuden pyhin paikka itse temppelivuoren ohella, ja myös muslimit sekä kristityt pitävät sitä pyhänä paikkana. Raamatussa kerrotaan, ettei yksikään siellä lausuttu rukous jää kuulematta. Muuri on jaettu miesten ja naisten osastoon, ja siellä pitää olla pukeutuneena säädyllisesti: miesten tapauksessa pää peitettynä, naisten osalta polvet ja olkapäät. Itse käytin lainakipaa, joita sai muurin vierestä. Alueella oli runsain mitoin ihmisiä, varsinkin eri lahkojen juutalaisia, osa hiljaisuudessa rukoillen, osa laulaen tai suorittaen jonkinnäköisiä rituaaleja. Hyvä kokemus kokonaisuudessaan, ja varsin tunnelmallinen paikka.

Kävelimme muurille aivan eri reittiä kuin aiemmin kaupungissa kävellessämme, nimittäin Armenialaiskorttelin läpi aivan kaupunginmuuria pitkin. Turkista ja Iranista nelisentuhatta vuotta sitten levinneitä armenialaisia asuu vielä muutama tuhatta kaupungissa, monet katedraalinsa ympärillä. Tämä kortteli oli todella viihtyisä, rauhallinen ja paikoitellen lähes autio, mikä oli mukava kontrasti muslimi- ja kristittyjen kortteleiden väentungokseen. Aurinko helotti, liukkaaksi hioutunut liuskekivi kiilsi ja varjoisat holvikäytävät johtivat syvemmälle kaupungin uumeniin. Siistiä ja mukavia varjoisia aukioita siellä täällä. Kaupunginmuureille olisi myös päässyt kiipeilemään, mutta jotenkin näissä helteissä ei tänään oikein innostanut.



Nyt jatkan kärsimistä palaneesta selästä, joka ei lämmennyt oikein eiliselle Kuolleenmeren suoralle, armottomalle auringonpaisteelle. Tai no, lämpeni liikaakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti