sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Aktiiviarki

Neljä viikkoa eli kuukausi takana, ja koulunkäyntiin on nyt rutinoitunut jo aikalailla. Kaikki alkaa olla tuttua ja turvallista, eikä energiaa kulu enää ihmettelyyn & asioiden selvittelemiseen. Tähän asti ainakin olen jaksanut tehdä lujasti töitä, tykkään älyllisestä haasteesta jota opiskelu tarjoaa. Itsensä kehittämistä ja hyödyllistä ajanvietettä. Tällä hetkellä minulla on kaksi kurssia, jotka sisältävät aktiivista opiskelua: latinan alkeiskurssi ja historian ensimmäinen peruskurssi (Roomasta renessanssiin). Latinankurssi ei varsinaisesti ole vaikea, mutta vaatii huomattavasti työntekoa; toisaalta jos taas sitä on valmis tekemään, oppii kieltä hyvin ja melko nopeastikin. Historian peruskurssi ei koulun puolelta vaadi paljoa, mutta kertaan muistiinpanoja ja lueskelen aihepiireistä muutakin materiaalia. Jos kerran kurssilla ollaan, niin sen voi sitten käydä kunnolla.

Ensimmäinen yliopistoesseekin tuli tehtyä ja palautettua viime viikolla, hyvissä ajoin ennen deadlineä, kristittyjen suhteista muihin uskontoihin antiikissa. Arviointi ei ole tullut vielä, mutta ihan okei sujui. Hiukan eri meininki tosiaan kuin alemman asteen opiskelussa, tuota varten luin käytännössä kokonaan parisataa sivuisen kirjan (Rodney Stark: Rise of Christianity, aikas hyvä kirja itse asiassa), selailin kahta muuta ja lukaisin erään tutkijan esseevastauksen ensimmäiseen kirjaan. Ja siis kaikki tämä on nimenomaan positiivista, tulee hyvä fiilis kun lukee ns. älykästä kirjallisuutta. Tänään aloittelin seuraavaa esseetä Irlannin varhaiskeskiajan hallinnosta, ja kun aiheet ovat näin mielenkiintoisia, on työskentely suhteellisen vaivatonta. Ainahan ”pakollinen” työ tuntuu työltä, mutta ei nämä esseet ahdistamaan pääse. Hyvä vain, että pitää melko lyhyessä ajassa saada aikaan kunnolla tekstiä. Silloin sitä tietoa oppii sisäistämään ja käsittelemään nopeasti ja tehokkaasti.

Tuntuu muutenkin hyvältä saada uppoutua opiskeluun. Olen luonnostani utelias kaikkeen yleissivistävään, ja näen historian yhtenä sivistävimmistä aiheista mitä voi olla. Oikestaan historiaa ei voi rajoittaa ”aiheeksi” tai aineeksi, sillä kaikki sisältää historiaa, se toimii kontekstina kaikelle. En voi ymmärtää, miten ihmisillä ei ole kiinnostusta historiaan, sillä miten voit ymmärtää mitään, josset tiedä sen taustoista? Joku Helsingin keskustakin presidenttien patsaineen ja vanhoine rakennuksineenkaan näkyy aivan eri valossa, jos sen historiasta tietää jotakin. I mean, Mannerheimin patsas on toiselle vain patsas siitä jostain sotamiehestä, kun toiselle se on eräs Suomen historian nimekkäimmistä hahmoista, joka jakaa edelleen mielipiteitä. Kaikesta saa niin paljon enemmän irti pienelläkin historian tuntemuksella. Tieto houkuttelee minua kuin saunalyhty yöperhosta, ja haluan tietää kaiken. Historian opiskelun kautta pääsen perehtymään maailmaan, ilmiöihin, ihmisiin ja tapahtumiin perinpohjaisella tavalla.
Korkeatasoisen yleissivistyksen / historian superpitkän oppimäärän lisäksi olen halunnut osata nykyisten kielteni lisäksi latinan, venäjän ja saksan jo pitkään. Yliopistolla tämäkin on mahdollista, joten valittaa ei voi nykyisen elämäntilanteeni korkeakulttuurisuudesta.

                                                                               ***

Koulunkäynnin asetuttuaan omalle paikalleen arkeen, selkeytyvät aikataulutkin. Kronoksen tapahtumienkin ohella on ehtinyt nähdä kavereita, pelailla figuilla, käydä pelailemassa biljardia, katsella sarjoja, dokumentteja ja leffoja (21 Tapaa Pilata Avioliitto, siinäpä harvinaisen hyvä suomileffa), lukea laatusarjakuvia, kuunnella musiikkia oikein urakalla, syödä hyvin ( mites tuo uunilohi smetanalla ja suolakurkuilla, oh boy), siivota kotia kunnolla ja niin edespäin. Sain Jatkoajan suurehkon projektin valmiiksi näin pari viikkoa ennen NHL-kauden alkua juuri sopivasti. Ensimmäiset opintopisteet napsahtivat tilille, kun suoritin ATK-kokeen. Opintosuunnitelmani palautan huomenna. Voisi sanoa, että hyvin menee, kun on todella aktiivinen olo eikä tekemistä kasaudu olkapäille niin että stressata pitäisi. Aina on tietysti jotain, missä voisi skarpata, ja nyt se on jälleen liikunta, mutta ehkäpä tästä saan itseäni salillekin päin enemmän. Se on se kun ”harrastaa” / puuhastelee kymmenien asioiden parissa, niin joku jää aina vähemmälle huomiolle.

Uusi musiikki on ollut kovassa nosteessa tässä syyskuun mittaan, ja olen kuunnellut toistakymmentä itselleni uutta levyä parin viikon sisään. Niin tuttujen uusia levyjä kuin aiemmin kuuntelemattomien artistien vanhempiakin. Syyskuu on tuonut kauittimiini sellaisia suomiräpin klassikoita kuin Pyhimyksen, Asan, DJ Polarsoulin ja Laineen Kasperin, ja oikeastaan kaikki ovat mitä tervetulleimpia. Kaikista olen ollut tietoinen ja satunnaisesti kuunnelut vuosien varrella, mutta nyt päätin tutustua kaikkiin. Ihan ensiksi, DJ Polarsoul. Linkkasin juuri viimeksi biisin tuolta uudelta levyltä, Pilvilinnalta, ja en valehtele paljoa, jos ennustan sen olevan vuoden top kolme levyissä. Hyvältä tuottajalta nerokasta heittää suomiräpin kerma feattamaan levylle. Are, Stepa, Are, Juju, Tommishock, Eräkoira, Jodarok, Tuuttimörkö, Raappana, Eevil Stöö, Laineen Kasperi, Julma-Henri – you name it.
Pyhimyksen Medium ja Tulva ovat hyvää musiikkia pimeneviin iltoihin, ja Asan Leijonaa Mä Metsästän on asemansa ansainnut. Laineen Kasperin Pako Laine on myös hauska ja hyväntuulinen levy. Ei näitä oikein osaa kuvailla, kun rajalliset verbaaliset taitoni alkavat toistaa itseään nopeasti. Ei muuta kuin thumbs up ja jatkakaa samalla tavalla.

Don Johnson Big Bandin Fiesta, Satyriconin Satyricon ja Turisaksen Turisas2013 edustavat tuttujen artistien uusia levyjä, ja tällä rintamalla näyttää heikommalta. Fiesta vaikuttaa kylläkin hyvältä ja monipuoliselta tuotokselta, mutta Satyricon on väsyneen & mielikuvituksettoman oloista. Turisas puolestaan edustaa vuoden pettymystä. Vaikka levy ei ole huono, ja itse asiassa paranee joka kuuntelulla, on se valovuoden päässä siitä, mitä Turisas itselleni edustaa. Energistä ja hyvin menevää folkkia kovalla meiningillä ja Nygårdin loistavalla lauluäänellä? Ei tällä kertaa. Uusia vaikutteita, kevyempää, hennompaa, hifimpää. Sanoituksetkin ovat ”aikuistuneet”, mutta valitan pojat, ei natsaa. Eiköhän tuo kuuntelussa pysy, mutta ei tule ikinä saavuttamaan edellislevyjen soittokertoja. Tämä siitä näköjään tulee, kun jäseniä alkaa vaihtumaan liikaa bändistä. Niin ja mikä tuo levyn nimi on? Olisitte laittanut ihan mitä tahansa muuta, tuo on vain keskisormen näyttö maksaville faneille. Uuden musiikin tulvaan on eksnynyt sekaan vielä mm. Alicia Keysiä, Leonard Cohenia, Truckfightersia ja Rob Zombien toinen levy, ja paljon lisääkin odottelee kuunteluaan. Tämä muusikinkuuntelun noususuhdanne on aika jees, saa jatkua.


Tänään kaupassa käydessä oli ensimmäistä kertaa syksyn aikana oikeasti kylmä, nyt se taitaa sitten alkaa. Lämmikeeksi siis suomalaista kulttuuria:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti