lauantai 7. syyskuuta 2013

Kouluunpaluu

Kaksi ensimmäistä, erittäin tapahtumarikasta yliopistoviikkoa on käyty. Ensimmäinen viikko kului orientoivien opintojen parissa, eli käytännössä näytettiin paikkoja, kerrottiin miten asiat toimivat, istuttiin juhlatilaisuuksissa ja illanvietoissa. Ei oikeastaan tehty mitään kovin hyödyllistä, mutta silti mukava tutustua rauhassa tähän suorastaan rönsyilevän monimuotoiseen akateemiseen maailmaan. Ja pääsi tutustumaan opiskelijatovereihin, meitä on hiukan vajaa nelisenkymmentä jotka aloittavat historian opinnot nyt. Vanhempiinkin opiskelijoihin on myös ehtinyt tutustua jossain määrin. Tässä hiljakseen päättyvä viikko kuluikin sitton jo myös itse luentojen merkeissä.

Helsingin yliopisto on vaikuttava instituutio. Monisatavuotiset perinteet, ehkäpä Helsingin hienoimmat vanhat rakennukset (keskustakampuksella), todella kattava opiskeltavien aineiden määrä, kymmeniä tuhansia oppilaita, järjestöjen oheisaktiviteetin tarjonta sekä luonnollisesti sijoitus maailman sadan parhaan yliopiston listalla. Jo itse päärakennuksen vanha puoli suorastaan huokuu historiaa, Kansallisarkistoista sun muista puhumattakaan. Historia-aineiden rakennus, Unioninkadulla oleva Topelia, on ilmeisesti entinen venäläinen sotasairaala. Ja niin edespäin.

                                                                            ***

Opiskelu itsessään on todella maistuvaa. Hirveän kattavasti en pysty vielä analysoimaan, sillä opintokokemukseni yliopistolla perustuu toistaiseksi neljään opettajaan ja kolmeen kurssiin, mutta ainakin ensimmäinen varsinainen opiskeluviikko oli vakuuttava. Aloitan kevyehkösti kolmella kurssilla sekä pakollisilla opinnonohjausnäennäisyyksillä, joista tosin irtoaa kuutisentoista opintopistettä. Yliopiston asettama tavoitteellinen opintovauhti on 60 OP vuodessa, eli viisitoista per periodi, joten kuitenkin ihan vauhdissa ollaan heti alusta lähtien. Kela vaatii opintotukia vastaan 45 OP vuodessa, joka on naurettavan vähän. En tässä ala perehtyä tarkemmin hyvinkin kompleksiin filosofian kandidaatin tutkintorakenteeseen, mutta sanotaan vaikka niin, että työnkin ohella tuo kuusikymmentä on täysin realistista saavuttaa ja jopa ylittää.

Niin opetuksen taso kuin sisällön kattavuus ovat noin valovuoden lukiotason opiskelua edellä. Opettajat ovat, jossei muuta, ainakin ammattitaitoisia ja ennen kaikkea asiantuntevia, mitä ei valitettavasti voi sanoa kaikista peruskoulun tai lukion vastaavista. Vaikka lukiossa käytiin koulua usein 30h viikossa, ovat yliopiston opinnot huomattavasti laajempia ja edellyttävät hyvää tiedonkäsittelytaitoa. Itselläni on kaksitoista tuntia fyysisiä luentoja viikossa, joissa missään ei ole edes läsnäolopakkoa. Silti tehtävää ja luettavaa kyllä riittää, lukiossa kun pärjäsi oikein hyvin lukemalla vain koeviikkoa varten kirjat kertaalleen läpi. Yksinkertaisesti opiskelutahti on vain tiiviimpi.

Mikä yliopisto-opiskelussa myöskin poikkeaa radikaalisti, on akateeminen vapaus. Tutkinnon suorittaminen on todella joustavaa, ja siitä saa muodostettua aivan oman näköisensä. Sivuaineiden suhteen esimerkiksi on hyvin vapaata, vain jotkut harvat ovat suljettuja, ja niihinkin pääsee kokeen suorittamalla. Sivuaineita voi siis ottaa poikkitieteellisesti. Vapaus ja joustavuus näkyvät myös tutkinnon pituuden heittelyssä, opintojaksojen suoritustapojen vaihtoehdoilla, vaihto-opiskelumahdollisuuksissa ja opiskelun vahvassa oma-aloitteisuudessa. Kukaan ei yliopistolla katso perääsi tai kysele opintopisteitä, ihmisen pitää itse hoitaa opintonsa. Lukion kaltaista ohjailua ja paapomista ei ole, ja opinto-ohjaajatkin ovat lähinnä jos tulee jotain kysyttävää johon he sattuisivat osaamaan vastata. Tunnilta voi lähteä ja tulla milloin huvittaa. Kokonaisuudessaan kaikki on, noh, aikuista. Aikuiset ihmiset opiskelevat omaan tahtiinsa ja omalla tavallaan, erinomaisissa puitteissa.

Mahdollisuuksiahan yliopisto tarjoaa vaikka miten paljon, niin koulutuksen kuin järjestötoiminnan kautta. Itse koulutuksen lisäksi lukemattomat järjestöt tarjoavat mahdollisuuden saada kuuluvuutta ja mitä monipuolisinta kokemusta juuri sieltä mistä sitä tarvitsee ja kaipaa, oli se sitten bilevastaavuus, hallituksen puheenjohtajuus, poliittinen aktiivisuus, tai mitä tahansa niiden väliltä. Optimitilanteessahan opiskelija saisi vielä töitä oman alan hommista jo opintojen aikana. Koulutuspolitiikka on monimutkainen aihe, josta riittäisi paljon sanottavaa. Tällä hetkellä viihdyn kuitenkin edelleen ärrällä ihan tarpeeksi hyvin. Työ on hyvää vastapainoa opiskelulle, ja sitä paitsi pakollista tämänhetkisen elintasoni ylläpitämiselle. Mihinkään soluasuntoon Vuosaareen en tässä kohti enää muuttaisi. Sitä paitsi pelkällä opintotuella ei elä edes opiskelijasunnoissa.

                                                                             ***

Opiskeluun liittyy oleellisesti myös ihmiset. Historian ainejärjestö, Kronos, on ottanut meidät fuksit hellään huomaansa todella hyvin. Tapahtumaa on riittänyt, tuutorit ovat olleet mukavia ja avuliaita, ja yhteenkuuluvuuden tunne on muodostunut heti. Ainejärjestön kautta tapahtuu iso osa aktiviteetista, ja Kronos on hyvinkin aktiivinen kaikilla opiskelijaelämän osa-alueilla. On erilaista kulttuuritapahtumaa, liikuntaa, lukupiiriä ja luonnollisesti bileitä. Juuri eilen olin saunaillassa Pohjois-Haagassa, jossa oli tilavat oleskelutilat, parinkymmenen hengen sauna ja uima-allas. Eli koko paketti pyörii hienosti, ja on ollut todella helppo tulla yliopistoon sosiaalisessakin mielessä. Helsingin yliopistossa opiskeleminen itsessään on jo pieni ylpeyden aihe, ja Kronos ainejärjestönä on vaikuttava; perustettu vuonna 1945. Tässä viikonloppulukemisena pöydältä löytyykin Kronoksen historiikki Historian Tekijöitä – Kronos ry. 60 vuotta. Jotenkin siistiä katsella kuvia Kronoksen hallituksesta vuodelta -53 yliopiston Unionkadun pääoven vieressä.

On ollut mukavaa myös tutustua kirjavaan joukkoon muita historianopiskelijoita, niin uusia kuin vanhojakin. On miellyttävää löytää itsensä ympäristöstä, missä monilla on yhteiset intressit, ja keskusteluseuran löytäminen on taattua. Monet fukseista tulevat pääkaupunkiseudun ulkopuolelta, ja tässä on ollut helppo todeta, kuinka vähän omassa elämässä on nyt lopulta muuttunut: on kuitenkin oma asunto, työpaikka ja itse yliopiston keskustakampuskin on sitä kaikkein tutuinta seutua kaupungissa. Kaikki nämä myös kymmenen minuutin pyörämatkan sisällä toisistaan. Muualta tuleva saattaa olla käynyt pari kertaa Helsingin keskustassa ja nyt lykätään hikiseen soluun laitakaupungista, kavereiden ja perheen jäädessä satojen kilometrien päähän. Onnistuisihan se itseltäkin, mutta täytyy arvostaa harvinaisen optimaalista nykytilannetta.


Kaksi hektistä syysviikkoa takana auringon ja hyvien säiden saattelemana. Todella lämmintä on ollut ihan viime päivinäkin, vaikka syyskuuta vietetään. On ollut kiinnostavaa kokea ja tehdä vaihtelun vuoksi paljon uutta koko ajan, tutustua ihmisiin, palata itse opiskelunkin pariin. Mutta on se mukavaa viettää viikonloppu kotona rauhassakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti