perjantai 25. huhtikuuta 2014

Sunshinee

Viikon verran ”lomailua” takana, vähäisten työvuorojen ja kouluttomuuden lomassa on ehtinyt nollata aika hyvin. Täydellinen kevätsää, parhaimmillaan kuin suoraan kesäkuulta, ei olisi voinut tulla parempaan aikaan. Tässä on saanut mieli levätä nyt ihan rauhassa. Laitoin parvekkeenkin kesäkuntoon. Edes Los Angeles Kingsin heikko pudotuspelimenestys ei ole kyennyt syömään fiilistä lähestyvästä kesästä.

Tässä reilun viikon aikana olen kerennyt katsoa kolme (hävittyä) kuninkaiden peliä, maalata reilusti, lukea, katsoa pari keskinkertaista, yhden huonon ja yhden hyvän leffan, käydä jopa opiskelijatapahtumassa, nähdä kavereita, treenata lujasti (tällä viikolla neljä treenikertaa, ugh), pelata Fantasy Battlea sekä totutella kiireettömämpään rytmiin.

Koska kuvilla on kätevä täyttää tekstiä, tässä hieno kuva työpyödästäni. Tai siis, ainoasta pöydästäni.

Katsomistani leffoista mainitsemisen arvoinen on Lord of War, 2005 ilmestynyt kansainvälisestä asekauppiaasta kertova elokuva. Se ei, nimestään huolimatta, ole mikään perinteinen action-elokuva. Elokuva kuvaa asekauppaa, siihen liittyviä moraalikysymyksiä ja ihmisluonnetta sopivan asiallisella, mutta mustan huumorin sävyttämällä tavalla. Lord of War ei ole kevyt elokuva, mutta ei myöskään masentavan rankkaa katsottavaa. Lisähuomiona todettakoon, että päähenkilön äänen käyttö tarinan kertojana toimii mainiosti. Niin joo, ja päähahmoa, asekauppiasta, esittää Nicholas Cage – näyttelijä, jonka elokuvat kierrän yleensä mahdollisimman kaukaa. Tässä hän tekee kuitenkin selkeästi parhaan esiintymisensä ikinä.

Maalasin tuossa Vampire Count –armeijaan kasan Skeleton Warrioreja, perinteistä core-tykinruokaa. Projekti oli normaalista poikkeava siksi, että rakensin sen käytännössä kasasta roskaa – rikkinäisistä skeleton-torsoista ja katkenneista käsistä, väärissä asennoissa olevista jaloista ja irtopäistä. Haastavin prosessi olikin saada kaikki 32 skeletonia yhtenäiseksi, järkevän näköiseksi kasaksi. Hyvin onnistui kuitenkin, lopputulos mitä mainioin.

Kollaasi Skeleton Warrior-blokin rakentamisesta.
Yksi muista tämän kuun figuprojekeista, 5x Doomfire Warlockeja Dark Elf-listaan tässä työn alla.

Kiireisen kevätlukukauden aikana on ollut vain deadlineissa ja suorittamisessa niin kiinni, ettei niiden sekaan ole oikeastaan edes mahtunut liika ajatuksia. Nyt, paineen kadottua, huomaa taas miten kiinnostavia opiskelujutut ovatkin. Kun suorituspaineet ottaa pois, jaksaa taas – viikko taukoa mistään syvällistä ajatustyötä vaativasta, ja olisin jo valmis uuteen kouluperiodiin. En ole luonnostaan kovin pitkään joutilaana olevaa ihmistyyppiä (ahdistun jo kahdesta peräkkäisestä täysin aikaansaamattomasta päivästä), ja saa nähdä, mitä kaikkea pitkän kesäloman aikana tuleekaan tehtyä. Tylsistyminen ei ainakaan kuulu suunnitelmiin.

Kahden viikon päästä lähtö opintomatkalle Prahaan, sitä ennen tekemistä riittää lukuvuoden viimeisten koulutöiden parissa ja erinäköisten juoksevien asioiden kanssa. Hyvä näin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti