torstai 17. huhtikuuta 2014

Viiden päivän loma ja NHL:n pudotuspelit


No nyt. Viime viikosta napsahti kuusi pistettä kahden kurssin loppumisen myötä, tästä viikosta kahdeksan, loput tämän lukuvuoden pisteet eivät vaadi enää paljoa. Suurin osa, ja ainakin työteliäimmät kouluhommat on tehty. Edessä viisi päivää taukoa sekä koulusta että töistä – aikamoista luksusta, johtuen pääsiäisestä. Akateeminen pääsiäisloma kun kattaa koko viikon. Ensi viikolla ei ole luennon luentoa, joten koulusta yksitoista päivää taukoa. Senkin jälkeen on enää kaksi luentoa ja yksi tentti jäljellä. Vielä ei voi aivan nostaa käsiä kohti kattoa, mutta hiljalleen tässä alkaa palkita itseään ahkeroinnista. Kevätkin paistaa iloisesti.

Tuon kapitalismin historia –tentin myötä jäi kiinnostamaan aivan hirmuisesti modernimpi taloustiede ja taloushistoria. John Keynes, subprime-kriisi, Milton Friedman ja Aasian tiikerit jäivät pyörimään päähän tentin jälkeenkin, mikä on hyvä merkki. Ensi syksyksi on muutenkin suunnitelmissa valtiotieteellisen opintoja, saa nähdä onnistuisinko mahduttamaan taloustieteen sivuaineenkin kandivaiheeseen. Pahoin pelkään etten, mutta ainakin taloushistoriaan voisin tutustua lähemmin vaikka kesän aikana.

John Keynes ja Milton Friedman, kaksi suurta taloustieteilijää, nousivat kiinnostukseeni.
Tentti itsessään meni hyvin, neljä esseetä joista kolmeen osasin mielestäni vastata täysin, ja viimeiseenkin sain raapustettua ihan siedettävän vastauksen. Toisena tenttikirjana sain tosiaan luettua Peter N. Stearnsin The Industrial Revolution in World Historyn, ihan mukiinmenevä parisataasivuinen teos, jonka isoin ansio oli kattavat Venäjän ja Japanin teollistumisen analyysit.

Koulunkäynnin loppuminen ja työvapaat osuvat täydelliseen aikaan. Tänä yönä alkaa nimittäin lätkäfanin kauden kohokohta, NHL:n pudotuspelit. Seuraavat kaksi kuukautta ovat täynnä maailman parasta lätkää, 16 joukkuetta kun lähtee karsimaan mestaruudesta. Ensimmäinen kierros on usein ehkä vielä kaikkein mielenkiintoisin, eikä tänä vuonna ole mukana yhtäkään epäkiinnostavaa paria. Itse valvon öitä luonnollisesti Kopitarin #11 päälläni Kingsin puolesta liputtaessa, mutta muutkin sarjat kyllä herättävät tunteita.

Tällä paidalla on edustettu jo vuosia, kuva on syksyltä 2010. 
Niin, tunteet. Ystäväni kysyi aikoinaan vuosia sitten, minkä ihmeen takia ihmiset seuraavat urheilua. Itsekin asiaa sittemmin pohtineena, Pohjoisamerikkalaista jääkiekkoa intohimoisesti seuraavana ja jopa sen parissa ”työskentelevänä” sisäistin vasta jokin aikaa sitten kunnolla vastauksen tähän. Urheilu, huippu-urheilu ja omalla kohdallani nimenomaan jääkiekko herättävät ihmisissä suuria tunteita. Asiaa ei tarvitse tarkastella edes mistään kyynisestä ”Karjala-lippikset vetävät kasista neljään duunia ja tuijottavat kotona telkkarista illat urheilua kun omassa elämässä ei tapahdu mitään” –näkökulmasta. Urheilu herättää tunteita, ja on nimenomaan mahtava fiilis katsella kuinka isot miehet vääntävät siellä ahtaassa kaukalosta veren maku suussa irtokiekoista. Pelaajien oma tunteiden palo huippu-urheilussa on se, mikä sytyttää katsojankin – eihän kukaan jaksaisi katsoa pelaajia, joita ei itseänsäkään kiinnosta. Vai mitä, Alexandr Ovechkin? Pudotuspeleihin huipentuu pitkä lätkäkausi, ja NHL:ää kellon ympäri seuraavana kyseessä on mahtavaa aikaa.

Aiheeseen liittyen, Ryan Smyth lopetti uransa viikonloppuna. Smyth pelasi lähes 1300 runkosarjaottelua NHL:ssä, voitti Kanadan paidassa olympiakultaa ja osallistui seitsemän kertaa MM-kisoihin. Uransa Edmontonissa aloittanut ja lopettanut veteraani jättää videolla tunteikkaat jäähyväiset NHL-kaukaloille. Tässä videossa on kyse nimenomaan niistä tunteista: Ryan Smyth says goodbye for final time
                                                                     ***

Tässä ohimennen lueskelin pari hyvää sarjakuvaa, Warren Ellikseltä Black Summerin ja No Heron, kaksi tyylikästä ja hienosti supersankariteemojen mustavalkoiset asetelmat haastavaa teosta. Ensimmäisessä oli loistavat hahmot, toinen muistutti idealtaan mukavan paljon erinomaista Sleeperiä. Neil Gaimanin Sandmanin osalta luin jo viidennen osan. Gaimanin albumit ovat kaikki tyystin erilaisia, ja tässä oli joistain vähemmän hyvistä puolista huolimatta loihdittu todella taidokkaasti yhteen lasten taianomaiset sadut ja synkeämpi todellisuus.

Neil Gaimanin Sandman - A Game of You oli totutun mielikuvituksellinen
Nyt takaisin rennompaan arkeen, lähestyvään kesään ja lätkäfiilistelyihin. Prahan opintomatkakin häämöttää jo horisontissa. Katsotaan miten osaan edes olla enää ilman niskaan hengittäviä tenttikirjoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti