keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Kesäkuun rientoja


Kesäkuu on jo ylittänyt puolivälin, vaikka sään perusteella ei sitä uskoisikaan. Ilta-Sanomatkin otsikoivat Suomessa olevan kylmempää kuin Alaskassa. Noh, on sitä kesäkelejäkin ehtinyt olla, ja toivottavasti tämä nykyinen ei paria viikkoa pidempään kestä. Kesä tarkoittaa aktiviteetteja, ja kiirettä onkin pitänyt.

Viimeiseen pariin viikkoon on mahtunut serkun valmistujaiset mökillämme, päivämatka Jemiman kanssa Tampereelle, meillä järjestetyt Jemiman synttäribileet, Helsinki-päivä jolloin kiipesimme Erottajan palotorniin, kaverin synttärikekkerit Fiskarsissa, peräti viisi yötä mökillä sekä Los Angeles Kingsin mestaruus. Samalla on tullut tehtyä töitä tavallista reilusti enemmän, kesällä kun en tukia nosta. Viime viikolla 32 tuntia töitä oli kyllä uuvuttava suoritus kaiken muun tekemisen ohella, tällä viikolla 21 ja ensi viikolla tiedossa vielä 28 ennen lomaa.

Helsinki.
Mannerheimintie nähtynä Erottajan paloaseman tornista.
Johanneksen kirkko nähtynä Erottajan paloaseman tornista. Helsingissäkin on värikkäitä kattoja. 
Tampere Näsinneulan huipulta kuvattuna.
Jemima Näsinneulan huipulla.
Tampere. 
Pyynikin torni kuuluisine munkkeineen.

Sen enempää yksityiskohtiin pureutumatta, on ollut todella mukavaa olla paljon liikkeellä, tehdä epärutiininomaisia asioita, viettää kesäelämää ja nähdä ihmisiä. Laskeskelin että olen loppukevään/alkukesän aikana nähnyt jo puolenkymmentä vanhaa kaveria, joita en ole muutamaan vuoteen nähnyt. Töiden ja tekemisen yhdistäminen on kyllä vienyt energiaa rankasti, ja nyt onkin hyvä ottaa viimeiset työviikot rauhallisemmin. Viime viikolla olin kuusi päivää käymättä kunnolla koneella, mitä tapahtuu luokkaa kerran vuodessa, jos sitäkään. Ei sillä, ettäkö siitä haittaa olisi, kuvastaa vain kalenterin täyttymisastetta.

Fiskars.
Fiskars.
Fiskars.

Kings tosiaan voitti mestaruuden toisen kerran kolmen vuoden sisään, ja vaikka en ratkaisevaa peliä nähnytkään ollessani mökkireissulla, olin tällä kertaa hengessä mukana paljon paremmin. Katsoin kaksi ensimmäistä finaalipeliä, ja niissä oli kyllä huikea tunnelma. Kings alkaa olla kaiken kaikkiaan niin rautainen organisaatio, että uskallan luvata jo jonkinlaisia uuden dynastian alkutahteja näissä mestaruuksissa. Kiitos Lombardi, kiitos Sutter, kiitos Kopitar, kiitos Williams, kiitos Kings ! Palataan lokakuussa.

Pitkin kesäkuuta olen lukenut H.P. Lovecraftin toista kokoelmateosta, luettuani ensimmäisen heti tammikuussa. Ensimmäisen osan koostuessa muutamasta pitkästä novellista, rakentuu tämä toinen osa lähemmäs neljästäkymmenestä selvästi lyhyemmästä tarinasta. Monet niistä ovat todella erinomaisia, ja vaikka LC:n pitkillä klassikkotarinoilla on usein syystä asemansa, on vähemmän tunnetuista monet itse asiassa mielestäni hänen parasta antiaan. On sääli, että Lovecraft tunnetaan erityisesti Cthulthu-mytoksestaan, sillä se on loppupeleissä vähiten omalaatuinen ja mielikuvituksellinen hänen laajasta tuotannostaan. Myöhemmin Cthulhuun yhdistetty New England -horror toimii jo erinomaisesti, mutta Lovecraftin selkeästi parasta antia ovat hänen unimaailmansa ja unen / todellisuuden rajapintojen rikkominen. Avaruuden ja ajan rajojen ylittäminen on myös tyypillistä Lovecraftia, ja hän tekeekin sen erinomaisen omaperäisesti. Hänen hahmonsa myös kyseenalaistavat kokemansa, eikä lukijallekaan jää selkeää kuvaa mikä oli unta tai kuvitelmaa ja mikä totta. Tällaisesta tarinasta malliesimerkiksi käy vaikka mainio Hypnos, mutta parhaimmistoon nostaisin yhtä aikaa kauniin ja surullisen novellin Celephais. Eri idealla, mutta samalla tematiikalla rakentuu The Quest of Iranon, joka kenties parhaiten kuvaa Lovecraftin kauneuden visioita ja toimii ehkä jonkinnäköisenä omakuvanakin.

Omalta mökiltä.

Musiikkia on kulunut vuorostaan taas paljon mielen jaksaessa keskittyä kunnolla siihenkin. Käyn tässä kesän mittaan tasaisesti läpi koneelle vuosien varrella kerääntynyttä vähemmän kuunneltua tai vain pintapuolisesti tutustuttua tavaraa, hifistelen albumien tietoja kuntoon (vaikka ne siistissä järjestyksessä ovatkin) sekä kirjoittelen levyarviointeja omaksi ilokseni.

Uutena musiikkina nyt kohta muutaman kuukauden olen kuunnellut Orphaned Landia, israelilaista doom-proge-death-eastern-metallia. Yksikään levy ei ole tuon progressiivisen puolensa vuoksi helppo, ja kaikki ovat äänimaailmaltaan aivan erilaisia. Jostain syystä sytyin kuitenkin ihan ensikuuntelulla tähän, hiukan sama juttu kuin Gojirakin – kuulijaystävällisyys on sieltä vaikeammasta päästä, mutta jokin ajaa kuuntelemaan levyjä uudelleen ja uudelleen, odottaen sitä lopullista palasten loksahtamista kohdalleen jonka jälkeen levy palkitsee kuuntelijansa hienosti. Olen ollut tietoinen artistista iät ja ajat, mutta päädyin testikuuntelemaan vasta selatessani jokavuotiseen tapaan Tuska-artisteja youtubesta läpi.


                                                                                ***

Olin heittänyt muutaman euron Kingsille voittajavetoon syyskuussa, joten Veikkaus tarjosi sunnuntaiksi ravintolan ja leffan Jemiman kanssa. Käytiin katsomassa uutukainen Maleficent, joka oli kaikista kliseistään ja loogisuuden aukoista huolimatta hieno tarina. Taianomaisuus ja satumaisuus oli saatu todella hyvin henkiin harvinaisen näyttävillä tehosteilla, ja elokuva toimi erittäin hyvin tunnelmaltaan – olkoonkin, että Jolie oli tehnyt itsestään täydellisen hahmon. Usein tartun kaikenlaisiin kliseisiin, helppoihin ratkaisuihin, mukahassutteluihin ja ennalta arvattavuuteen, mutta tällä kertaa tarina vei minut mukanaan sen verran hyvin etten välittänyt mistään muusta. En voi suositella kaikille, koska kaikki eivät siitä varmasti pidä, mutta itse istuin pari tuntia lumottuna Kinopalatsissa.



Nyt on enää viisi työvuoroa jäljellä, 30.6 alkaa neljän viikon loma. Tiedossa yhden väliin jätetyn vuoden jälkeen Tuska, sitä seuraa vajaan viikon fillarireissu ja heinäkuun puolivälissä Italianreissu. Pyörä palasi juuri huollosta ja Italiaa varten on rinkka ostettu. Kohta se alkaa, l o m a.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti