maanantai 1. syyskuuta 2014

Alkava lukuvuosi

Näin päättyy lähes neljän kuukauden kesäloma. Viimeinen viikko kului töiden parissa lähinnä. Lueskelin tuon Igguldenin Valloittaja-sarjan neljännen osan, tein Jatkoajan juttuja ja puuhailin paljolti figujen parissa. Lauantaina ilmestynyt Fantasy Battlen megalisäri End Times: Nagash vaikuttaa uskomattoman siistiltä lisäpaketilta, jonka parissa tulee varmasti vietettyä aikaa. Työputken jälkeen käytiin katsomassa leffoissa Guardians of the Galaxy, joka oli oikein mainio scifipätkä. Onnistui tasapainottelemaan huumorin, suoraviivaisen toiminnan ja vakavampien teemojen välillä hyvin. Hahmokaarti oli myös ensiluokkaista. Varsinkin Marvelin leffaksi kiitettävä.

Huomenna alkaa tosiaan koulunkäynti, vaikka fyysistä koululla olemista ei olekaan hirveän paljoa luvassa. Melko innottomat odotukset ovat alkavasta lukuvuodesta, pitkälti ensimmäisen vuoden kokemuksien pohjalta. Suoritin suurimman osan pakollisista kursseista, kuten myös kaikki historian kurssit, ja sana suorittaa kuvastaakin erityisen hyvin ensimmäistä lukuvuottani. Valinta oli täysin tietoinen, sillä en halunnut kärsiä myöhemmin turhanpäiväisistä pakollisista kursseista, mistä nyt onnittelen itseäni. Samalla kuitenkaan tunnelma yliopisto-opiskelusta ei jäänyt kovinkaan korkeaksi, yksittäisistä hyvistä kursseista huolimatta. Suurin osa kursseista sisältöineen oli mielestäni irrelevantteja, eikä yliopisto oppilaitoksena ole kovinkaan oppilaasta välittävä tai joustamiskelpoinen.

Ehkä eniten kuitenkin jäi ärsyttämään täydellinen palautteen puutos kaikessa. Opettajat eivät vastanneet koskaan palautteeseeni, hyvään tai huonoon, paitsi yhden kerran, kun erityisesti pyysin arviointikriteerejä eräästä kurssista josta saamaani arvosanaan en ollut tyytyväinen. Opettaja ei suostunut keskustelemaan asiasta ja ilmaisi yksipuolisesti keskustelun päättyneen hänen osaltaan. Eli oppilaita kehotetaan oma-aloitteisesti pyytämään palautetta, mutta sitä ei silloinkaan saa? Arvosanat vain ilmaantuvat internetiin viikon – kolmen kuukauden sisään kurssin päättymisestä, etkä tiedä mikä meni hyvin ja mikä huonosti. Jatkuva resurssipulaan vetoaminen on myös masentavaa, oli se sitten todellinen syy palautteen puutteeseen tai ei.

Kolmas ongelmakohta on oppilaitoksen oletus siitä, että kaikista historian opiskelijoista tulee tutkijoita. Käytännössä jokaisella kurssilla opetus painottuu siihen ”mitä tarvitset tutkijana”. Jotkut kurssit ovat hyödyllisiä vain tutkijan uraa suunnitteleville, mutta silti pakollisia. Aineenopettajan opinnot toki sisältävät itsessään 60 OP ja täten kattavat varmasti riittävän hyvin ammatissa tarvittavat taidot, mutta en silti hyväksy opetusta tutkijan lähtökohdasta. En ole kiinnostunut historiallisessa tutkimustyössä tarvittavista taidoista läheskään yhtä paljon kuin mitä olen kiinnostunut oppimaan itse historiallista raakatietoa. Historiaan oppiaineena, teoreettiseen opiskeluun ja tiedonkäsittelyyn pääsin toki paremmin sisälle ensimmäisen lukuvuoden aikana, mutta jäin kaipaamaan enemmän eväitä omalle urasuuntaukselleni.

Ensimmäinen lukuvuosi imi siis surkeiden kurssien ja epävälittävän ilmapiirin johdosta mielenkiintoni opiskeluun isolta osin, ja olen nyt vasta viime aikoina hiljalleen palautunut takaisin vastaanottavaan moodiin. Vaikka alkava lukuvuosi sisältää täysin erilaista opiskelua kuin edellinen, en voi väittää meneväni erityisellä innolla takaisin koululle. Tunne ei ole myöskään erityisen negatiivinen; olen edelleen halukas oppimaan, haluan käydä nimenomaan tämän koulutuksen, ja täysin uuden aihepiirin kurssit tarkoittavat erilaista opiskelua. Koen olevani valmis opiskelemaan ja oppimaan jälleen, perusmotivaatio on kaikesta huolimatta kunnossa. Huomasin tosin, etten ole pitkään aikaan enää ollut yhtä vahvasti kiinnostunut oppimaan ja tietämään kaikkea kaikesta, kuten ennen oli. Vika yliopistossa vai jossain ihan muussa?

Aikalailla neutraalein fiiliksin kaiken kaikkiaan takaisin Helsingin yliopistolle. Työhaalarit niskaan ja pisteitä keräämään. Kiteytettynä voisin sanoa, että minulta löytyy edelleen luottoa omaan tekemiseeni ja opiskeluuni – tiedän, miten kaivaa motivaatiota, tiedän olevani hyvä esseekirjoittaja, tiedän pystyväni käytännössä mihin tahansa akateemisessa ympäristössä halutessani – mutta luottoa oppilaitosta kohtaan ei niinkään ole. Toivotaan, että nämä olivat vain ensimmäisen vuoden juttuja, ja ilmapiiri tällä kertaa olisi erilainen.

                                                  ***

Ensimmäisen periodin opiskelut tuovat eteeni neljä kurssia. Itsestäänselvyys oli praktikum, proseminaaria ja itse kandidaatintutkielmaa alustava kurssi. Seuraavana nappasin tuon pakollisen ruotsinkurssin pois, jonne menen melko vastahakoisesti. Pakko se silti on käydä, nyt on hyvä hetki. Kaksi muuta kurssia ovatkin valtiotieteellisestä tiedekunnasta, ja edustavat aivan erilaista aihepiiriä. Menen sekä sosiologian että taloustieteen peruskursseille, joista kummastakin tulen suorittamaan lyhyen sivuainekokonaisuuden. Taloustiede kiinnostaa hyvinkin paljon näin etukäteen, ja se onkin ainoa mitä todella odotan syksyn opiskelulta.

Yleisellä tasolla lukuvuoden suunnitelmiin kuuluu näin alustavasti kandidaatintutkielma, viimeiset pakolliset kurssit (ruotsi, englanti, työelämäopinnot) sekä mahdollisimman paljon kursseja sosiologian ja taloustieteen sivuainekokonaisuuksista. Kummatkin ovat 25 OP, joten tuskin aivan kokonaan saan yhdessä vuodessa tuon kandin ohella, mutta niitä lähdetään hakemaan kuitenkin. Kandin tekeminen kahdessa vuodessa ei ole se yleisin vaihtoehto, enkä lähde soitellen sotaan, mutta pidän mahdollisena tutkielman tekemistä ensi keväänä. Käsitykseni voi tästä muuttua kun pääsen tutustumaan tarkemmin projektiin, mutta tällä hetkellä se siintää tähtäimessä. Keväällä odottaa myös pedagogisten opintojen pääsykokeet, jotka ovat ensiarvoisen tärkeät omien urahaaveideni kannalta. Kokonaisuudessaan lukuvuosi sisältää siis kuitenkin mielenkiintoista tavaraa.

Itse opiskelun ulkopuolella opiskelijaelämä ei tarjoa minulle oikein mitään, enkä identifioidu opiskelijaksi kovinkaan vahvasti. Alkoholi, biletys yms. geneerinen opiskelija-aktiviteetti on jotain mitä en harrasta, enkä ainejärjestön illanvietoissa jaksa viettää aikaa. Liikuntavuorot ja lautapelikerho ovat paperilla ok, mutta kumpaakin tulee harjoitettua omasta takaa ja omilla ehdoilla sen verran etten usko näissäkään aktivoituvani. Sählysarjaan voisin sentään osallistua, jos sellainen taas kasataan. Joukkueurheilussa on puolensa.

Kuten tästä voi päätellä, en kuulu kunnolla jos lainkaan yliopiston sosiaaliseen verkostoon. En tosin ole muutenkaan ”stereotyyppinen” opiskelija, jos sellaista nyt on olemassakaan. En koskaan viivyttelyn takia joudu lukemaan 400 sivua tenttiä edeltävänä iltana, enkä joudu jättämään yöunia väliin esseedeadlinen takia. En myöskään ole rahaton, en elä HOAS:lla eikä ruokavalioni koostuu säilykkeistä ja vanhemmilla syömisestä.

Opiskelut jatkuvat siis, muun elämän ohella eivätkä sen keskuspisteenä. Elämä pyörii mallikkaasti syksyisissäkin tunnelmissa arkisen aktiviteetin ympärillä, kaikki osa-alueet ovat hyvässä balanssissa eikä mistään löydy valittamista. Tyytyväisen ja onnellisen elämän kunniaksi voisin jakaa ikisuosikkiani Primordialia:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti