tiistai 16. syyskuuta 2014

Arkea ja nostalgisointia

Kolmas viikko lukukaudesta käynnissä ja kaikki kurssit ovat nyt alkaneet. Näin on taas täysi arki käynnissä ja imaissut mukaansa. Alkanut koulunkäynti on herättänyt tuntemuksia puoleen jos toiseenkin, joten tartutaan niihin heti kiinni.

Luennot eivät yksinkertaisesti sovi minulle. Opin hyvin vähän, jos mitään, luennoilla, ja osallistumisprosenttini tulee varmasti kärsimään sellaisilla kursseilla joissa pystyn omaksumaan sisällön olematta paikalla. Yliopiston luennoitsijat eivät myöskään vakuuta edelleenkään, valtiotieteellinen ei totisesti ole minkäänlainen parannus humanistiseen nähden. Mielenkiinnottomia luentoja itsekin puolitylsistyneen oloisilta opettajilta.

Ruotsinkurssi on melko tuskallinen, joskin pärjännen siitä läpi tekemällä säännöllisesti työtä. Kurssi ei vaadi mitään mahdottomuuksia, mutta kyllä sitä joka luennoksi saa jotain tehdä. 27 luentoa (24 jäljellä) ja kolme kuukautta, sitten en toivottavasti joudu ikimaailmassa enää olemaan tekemisissä tuon kielen kanssa. Karmivan puuduttava kurssi, joka imee energiat kauniinakin syysaamuna. Saatan tulla ruotsinluennolle hyvää mieltä ja tarmoa puhkuen, lähtien sieltä täysin voipuneena.

Sosiologia on lähestulkoon yhtä tuskallista. En ole ikinä ymmärtänyt ilmiöiden yliteoretisointia, enkä ainakaan toistaiseksi pysty ymmärtämään sosiologian teorioiden käytännön funktiota. Kurssi koostuu harmaasta luennoitsijasta joka tykittää 50 sivua dioja luennossa, lukien niitä suoraan. Pystyn kyllä opettelemaan Durkheimit, Weberit ja Simmelsit, mutta ajatus harhailee näistä lukiessa kun en näe niiden hyödyllisyyttä. Sosiologian klassiset teoriat on hyvä osata korkeintaan laajennetun yleissivistyksen takia. Kurssi ei vaadi älyttömyyksiä, mutta on yksinkertaisesti kammottavan tylsä.

Taloustiede alkoi vasta ensimmäisen luennon merkeissä, enkä hirveästi odota näiltäkään luennoilta opettajan lievästä huumorintajun pilkahduksesta huolimatta. Materiaali sen sijaan vaikuttaa hyvinkin kiinnostavalta ja kurssin rakenne / työmäärä varsin kohtuulliselta, joten tämä herättää ehkä jopa varovaisen positiivisia ajatuksia.

Praktikum onkin sitten ensimmäinen hyvänmielenkurssi pitkään aikaan. Kurssi siis alustaa proseminaaria joka puolestaan huipentuu kandidaatintutkielman palauttamiseen. Toisin sanoen saan tehdä tutkimustyötä juuri siitä aiheesta, mikä itseäni kiinnostaa, sillä aikataululla kun minua kiinnostaa, ja koko lukuvuoden kestävää pienryhmäkurssia vetää opettaja jota kerrankin kiinnostaa meidän tekemiset. Pienryhmäopetus on muutenkin eniten mieleeni, jo pelkästään interaktiivisen luonteensa ansiosta. Tästä olen siis innoissani, ja samalla olen hyvin motivoitunut työntekoon tutkielman parissa. Tilasin juuri Amazonista viiden kirjan verran tutkimuskirjallisuutta aiheestani. Odotankin tämän olevan haasteistaan huolimatta lukuvuoden ja mahdollisesti koko tutkinnon valopilkku.

Töiden osalta tänä lukuvuonna, ainakin nyt syksyllä, olen siirtynyt aamuvuoroihin, sillä valtiotieteellisen luennot ovat pääsääntöisesti iltapäivisin. Muutaman viikko empiiristä kokeilua ei riitä vielä perusteellisen johtopäätöksen luomiseen, mutta tällä hetkellä käytäntö tuntuu mainiolta. Parikymmentä työtuntia menee huomattavasti sujuvammin kun on koko viikon ajan illat vapaina. Seitsemäksi töihin, kahdelta kouluun ja neljältä kotiin on paljon parempi kuin kymmeneksi kouluun, kahdeksi töihin ja kymmeneltä kotiin. Olen muutenkin löytänyt taas kesän satunnaisuuksien jälkeen tasaisen rytmin, johon kuuluu ennen puoltayötä nukkumaanmeno ja aikaisin herääminen. Koko tämä työkuvio jättää enemmän energiaa ja jaksamista, muun muassa lisääntyneen vapaa-ajan ja vähemmän kuluttavien työvuorojen myötä. Aamuvuorot ovat jees.

                                                                        ***

Vapaa-aika on sujunut edelleen pitkälti figujen parissa, kirjallisuuden, elokuvien ja ruoan kulkiessa mukana. Fantasy Battlen megasuperlisäri End Times: Nagash on jo päässyt tarkempaan tutustumiseen; kampanjapelaamista emme ole vielä harjoittaneet, mutta luin tuon eeppisen 300-sivuisen kirjan juuri viime viikolla. Sitä ennen ehdin juuri sopivasti saada luetuksi Igguldenin Valloittaja-sarjan viidennen ja viimeisen osan, eli tuo kokonaisuus on paketissa. Näiden hyvinkin viihteellisten ja viihdyttävien kirjojen jälkeen pöydällä on nyt niinkin innostava teos kuin Klassinen sosiologia ja moderni maailma.  Paluu asiatekstiin lienee fakta joka nyt vain täytyy hyväksyä, lukuvuoden ajan lukemiset kun painottunevat sosiologian ja taloustieteen kurssikirjoihin sekä jo postissa olevaan lähemmäs muutamaan tuhanteen sivuun tutkimuskirjallisuutta. Muutama romaani kyllä tuossa hyllyssä odottaa vielä lukemistaan, jos tänä vuonna saisin ne hoidettua…

End Times: Nagash on Fantasy Battlen harrastajalle kultaa.

En sen enempiä figuasioista täällä viitsi hölistä, mutta mainittakoon että viime viikolla pelasimme Kampin Games Workshopissa ensimmäiset pelimme koskaan. Reilut kymmenen vuotta harrastuksen parissa ja lähes yhtä kauan kyseisen liikkeen asiakkaana, mutta nyt vasta ensimmäinen peli tuntemattomia vastaan. Peliympäristönä alan liike on luonnollisesti erilainen. Itse pelaamispuitteet ovat loistavat ja muiden kuin oman vakioporukan kanssa pelaaminen on virkistävää, mutta kotona pelaamisessa on oma rauhansa ja kiireettömyytensä. Puolensa kussakin, tulen varmasti käymään GW:n peleissä silloin tällöin, mutta oman porukan pelit jatkuvat myös. Hyvä lisä harrastukseen kuitenkin, GW:llä on myös resurssit pyörittää massiivisempia ja erikoislaatuisempia pelitapahtumia.

                                                                                    ***

Elokuvapuolella on tullut katsottua harvinaisen laadukkaita tekeleitä, joista kahteen pitää tarttua.

49 Up oli todella mielenkiintoinen dokumenttiprojekti, missä on seurattu kahtatoista brittiä seitsemän vuoden välien seitsemästä ikävuodesta asti. Tavallisten ihmisten kokonaisen elämänkaaren seuraaminen neljänkymmenenkahden vuoden ajan on harvinaisen kiehtovaa, ja näiden hyvinkin erilaiset taustat / lähtökohdat tuovat oman lisänsä. Kyllä sillä millaiseen ympäristöön syntyy on iso merkitys elämälle.

Woody Allenin Midnight in Paris oli mahtava tapaus, 1920-luvun Pariisi oli herätetty eloon onnistuneesti. Elokuvan idea on amerikkalaismiehessä, joka lomaillessaan Pariisissa haikailee menneitä aikoja ja huomaa pääsevänsä joka yö kellon lyödessä kaksitoista 1920-luvulle. Hän tapaa lukuisia kuuluisia henkilöitä ja kokee omakätisesti millaista oli elää ”kultaisella aikakaudella”; lopulta hän kuitenkin ymmärtää, että eli ihminen milloin tahansa, hän haikailee menneeseen, oli se sitten oikeasti parempaa tai ei. Vaikken Ranska-yhteyksistäni huolimatta erityinen Pariisi-fiilistelijä ole, toimii tuo 1900-luvun alku aina visualisoinneissa. Elokuvan sanoma tosin meni itseltäni ohi, sillä se herätti lähinnä tutun tunteen, että olen syntynyt väärällä aikakaudella. Sata vuotta sitten oli aivan erilaista tyylikkyyttä jo pelkästään pukeutumisessa.

Nostalgiainspiraatiota, juhlaillallinen vuosisadan alkupuolelta (?).
Kohtaus elokuvasta Midnight in Paris. Gotta love tuota miesten tyyliä.

Nostalgiainspiraatio 2, Pariisi 1900-luvun alussa.

Tällaista tällä kertaa. Jatkakaamme tätä kenties kauneinta vuodenaikaa sopivin nostalgiatunnelmin, Wagnerin jykevien sointujen kera:
                                                                                


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti