maanantai 19. tammikuuta 2015

Vapaa-aikaa? Vapaa-aikaa!

Muuton jälkimainingit ja lomamatka teettivät vielä tekemistä, mutta nyt alkaa olla kaikki kasassa. Alkaneen vuoden ensimmäisinä viikkoina olen töiden ja matkailun ohella ehtinyt lukemaan kolme kirjaa, katsomaan muutaman elokuvan ja lähemmäs 40 jaksoa sarjoja, maalata muutaman figun, tehdä Jatkoajan juttuja sekä asettua aloilleen uuteen asuntoon. Tänään alkava viikko onkin ennätyksellisen täynnä tyhjää aikaa, ollaakseen opiskelu- ja työviikko. Tässähän on suorastaan aikaa joutilaisuudelle.

Palautin eilen proseminaariesitelmäni, jonka läpikäynti on torstaina. Saadun palautteen perusteella muokkaan siitä virallisen kandidaatintutkielman, ja odotuksissa on, ettei mitään isoja puutteita pitäisi olla. Isoin yksittäinen tähänastinen työni yliopistolla on nyt siis tehty, ja kevät näyttää kaikin puolin valoisalta.

Proseminaarityön kansilehti.

Luentoja tässä periodissa on rohkeat neljä kappaletta viikossa, viimeisessä periodissa tuskin sitäkään. Kirjatenttejä kyllä on useampikin, mutta lukeminen on se helpoin tapa opiskella minulle, joten nuo eivät lopulta kovin paljoa työllistä. Pisteitä on siis tulossa kyllä, mutta harvinaisen stressivapaalla tavalla. Loppuvuoden kalenterin järjetön ahtaus onkin nyt vaihtunut ennenäkemättömään vapaa-ajan määrään. Tiedossa on siis mukavan rento, vaikka varmasti silti tekemisentäyteinen kevät. Nyt on kuitenkin aika(a) keskittyä hyvinvointiin, joten liikunta palaa agendaan ja ruokalistaankin olisi tarkoitus puuttua. Vapaa-ajalle ei ole mitään suuria projekteja, joskin paljon kaikkea kiinnostavaa on mielessä. Aikalailla uusi tilanne itselle tällainen. Jouduin eilen tarkistamaan kalenterista moneen kertaan, voiko minulla todella olla tiistai ilman yhtäkään kalenterimerkintää.

                                                     ***

Luin tosiaan muutaman kirjan: Antti Tuomaisen Veljeni Vartija, Bernard Cornwellin Viimeinen Kuningaskunta ja Alex Kershawin Dachaun Vapauttaja.

Tuomaisen dekkarityyli on jo tullut tutuksi, eikä tämä teos tehnyt poikkeusta: hyvät hahmot ja miljöökuvaus, tutut seudut (Helsinki, varsinkin eteläinen), suomalainen fiilis, jännittävä ja koukuttava juoni, keskinkertainen lopetus. Tasaisen varma ja hyvä, mutta ei erityinen.

Cornwell on tunnettu kymmeniä miljoonia kappaleita myyneistä historiallisista romaaneistaan, joista peräti seitsemänosainen The Saxon Stories on suomennettu. Cornwell on historianopiskelijan lukulistalla ollut jo pitkään, joten matkalukemisena luin tuon sarjan ensimmäisen osan. 800-luvun Englantiin sijoittuva kirja oli hyvä, joskin hiukan geneerinen, eikä lopulta ehkä kovin moniulotteinen. Britannian saariston historiasta kiinnostuneelle tematiikka tuo hyvin lisäpisteitä, mutta kirjoittana Cornwell ei häikäise. Tiedä sitten onko suomennoksella merkityksensä. Eiköhän tuota tule lisää kuitenkin luettua.

Dachaun Vapauttaja, hyvää ja sivistävää sotakirjallisuutta.

Dachaun Vapauttaja kertoo toisesta maailmansodasta yhden ihmisen kautta. Amerikkalainen everstiluutnantti Felix Sparks soti rintamalla yli 500 päivää, aina Sisilian maihinnoususta Dachauhin asti, marssien Italian, Ranskan ja Saksan läpi sodan loppuun asti. Toinen maailmansota kiinnostaa aina, ja historian suuret tapahtumat ovat parhaimmillaan kuvattuna yhden ihmisen perspektiivistä. Kershaw toki kuvailee tapahtumia yleisestikin, ja faktoja ladellaan tasaiseen tahtiin. Italian taistelut jäävät historiankirjoituksessa ainakin suurelle yleisölle hiukan Normandian varjoon, ja olikin hyvä lukea näitä tapahtumia paremmin avaava teos. Brittikirjailija on hyvin onnistunut yhdistämään tietokirjan ja biografian, ja Sparks ei henkilönä jätä taatusti ketään kylmäksi. Todellinen self-made man. Hyvää ja yleissivistävää luettavaa, vaikka ei ehkä ihan sotakirjallisuuden kärkeä.

                                                       ***

Ruudun puolella on tullut katsottua lähinnä 2000-luvun alun hittisarjaa Gilmore Girls. Se ei ehkä ensalkuun vaikuta sarjalta, jonka kohdeyleisöön kuuluisin, mutta siinä on paljon hyviä puolia. Arvostan hyvin kirjoitettuja ja hyvin näyteltyjä henkilöhahmoja, joilla on paljon luonnetta. Arvostan myös hyvätasoista ja uskottavaa dialogia korkealle. Tykästyin itse asiassa aikoinaan Tarantinon elokuviin juurikin niiden dialogien vuoksi. On myös virkistävää, kun sarjan suurin ”draama” on autokolari, jossa yhden ihmisen käsi murtuu – suurin osa sarjoista on niin täynnä toimintaa ja suuren luokan draamaa, että on mukavaa löytää sarja, joka on onnistuttu rakentamaan kokonaan puolisen tusinan henkilön välisen arkisen kemian varaan.


Arkisen viehätykseen vetoaa myös vastikään useita Golden Globeja voittanut Boyhood. Elokuvassa ei tapahdu oikeastaan yhtään mitään. Se on kertomus melko tavallisesta perheestä, johon kuuluu eronneet vanhemmat sekä kaksi lasta. Heidän elämäänsä kuvataan koko lasten kouluikä yliopiston kynnykselle asti. Elokuvasta erityisen tekee se, että se on kuvattu yli kahdentoista vuoden kuluessa samoilla näyttelijöillä. Lapset siis oikeasti kasvavat, ja on täysin ainutlaatuista nähdä tämänkaltainen projekti. Boyhood on erinomainen, hyvän mielen jättävä ja länsimäisen ihmisen elämää melko syvältäkin raapaiseva elokuva. Se kertoo tavallisen nuoren tavallisen kasvutarinan, sen kummempia kaunistelematta tai liioittelematta.

                                                     ***
Kolmisen viikkoa uudessa asunnossa on takana, ja täytyy kyllä sanoa että pidän suuresti. Nämä lisäneliöt ja muun muassa sohva tekevät tästä oikeasti kodin tuntuisen, eikä tästä ole matka eikä mikään keskustaan. Bussi 55 kulkee lähestulkoon alaovelta Kalasataman (metroyhteys töihin) ja Kaisaniemen läpi (koulu) Rautatieasemalle noin vartissa. Pidän bussimatkoista ja julkisista muutenkin, joten tämä sopii minulle mainiosti. Kuten vähän arvelinkin, kävelymatkan päästä kaikesta poispääsy tekee hyvää ja aktivoi. Nyt liikkuminen kauemmaskaan ei haittaa juuri ollenkaan, kun se on muutenkin jokapäiväistä. Punavuoressa laiskistui pysymään vain kotona ja nopeasti koululla/töissä, kauppakin kun oli käytännössä alakerrassa. Nyt pitää päivittäin liikkua viitisen kilometriä eteläänpäin ja takaisin, kauppa on kymmenen minuutin kävelyn päässä ja käytännössä kaikki tekeminen sijoittuu hiukan kauemassa kotoa. Muutoksella on positiivinen efekti ainakin minuun, ei tunnu enää vaivalloiselta lähteä mihinkään. Itse uusi asuintalo nyt on melko kliininen joskin toimiva, ja ainoa ongelma on tällä hetkellä pesutupa, jonne HOAS ei ole onnistunut järjestämään avaimia vieläkään. Siinä se seisoo valmiina mutta lukittuna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti