torstai 19. helmikuuta 2015

Opintopohdintoja

Viime viikot ovat menneet koulutöiden ja treenaamisen parissa, ohessa hiukan kavereiden näkemistä sekä muutama pelipäivä. Mukaan mahtui myös sunnuntaikävely Lammassaareen Vanhankaupunginlahdelle, pääsi jäällekin kävelemään. En ole ehtinyt paljoa muuta lukemaan kuin tenttikirjaa, joskin muutaman sarjakuva-albumin luin. Ed Brubakerin ja Sean Phillipsin Incognito oli mainitsemisen arvoinen, mitä mainioin kaksiosainen Sleeper on samojen tekijöiden aiempi tuotos. Olen myös katsellut sivusilmällä muuta puuhaillessa arki-iltoina kokkiohjelmia jo varmaan kuukauden verran. Top Chef ja Master Chef tulevat joka päivä, yleensä useamman jakson verran. Hauskaa taustakatseltavaa, voittaa suurimman osan sarjoista mitä pyörii tänä päivänä telkkarissa.


Lammassaari helmikuisena sunnuntaina.

Treenaaminen on tosiaan jatkunut, viides treeniviikko menossa ja kolme kolmen treenin viikkoa takana. Ei tässä vielä juhlita, mutta tuntuu hyvältä saada kunnon rutiini takaisin fyysiseenkin hyvinvointiin. Kumpulan ja keskustakampuksen Unisportit alkavat olla tuttuja. Huomenna on vielä sählypelikin. Kotiruokailu on siirtynyt selkeästi kasvispainotukseen, ulkona syödessä sitten pihviä/burgeria yms, ja maitotuotteet on karsittu lähes nollille. Tämä projekti on siis alkanut hyvin.

Kaksi pelipäivää kahteen viikkoon, eli jonkunnäköinen tavoitteeni pelata kerran viikossa on sekin jatkunut. Viime viikolla lautapeliporukalla testasimme Fantasy Flight Gamesin Game of Thrones-lautapelin, joka oli itse asiassa erinomainen. Kylmän looginen strategiapeli, jossa ei paljoa tuurilla ole osaa. Resurssienhallintapeli 4-6 pelaajalle, teemasta ja korkeista tuotantoarvoista toki plussat. Laatu ei yllätä, saman valmistajan tekemä raskaiden strategiapelien kärkeen kuuluva War of the Ring on hyvin tuttu.Tällä viikolla puolestaan jatkoimme Mordheim-kampanjaa kahdella lisäpelillä ja yhdellä lisäpelaajalla.


Game of Thrones-lautapeli pääsi testaukseen.

Vapaa-ajan puolelta mainittakoon vielä kolme erinomaista elokuvaa, mitkä on viime aikoina tullut nähtyä. Ace Ventura on typeryydessään omaa luokkaansa, mutta juuri siksi niin hyvä. Luulin etten pidä Jim Carreysta, mutta olin väärässä. Vuonna 1994 ilmestynyt komedia oli viihdyttävimpiä mitä olen nähnyt, nauroin koko elokuvan läpi. Kertookohan tämä katsojastakin jotakin…Ranskalaista Häähumua, vasta teattereihin tullut ranskalainen komedia oli todellinen hyväntuulen elokuva, jonka kävimme katsomassa sopivasti ystävänpäivänä. Silloin kun ranskalaiset onnistuvat, on jälki parempaa kuin kenelläkään muulla. Tämä meni Koskemattomien kanssa samaan kategoriaan, vaikka ei ihan yhtä hyvä olekaan, ehkäpä hiukan kevyemmän otteensa vuoksi. The Imitation Game olikin sitten vakavampi elokuva. Benedict Cumberbatchin ja Keira Knightleyn tähdittämä uutukainen kertoo Alan Turingista ja Enigman murtamisesta toisen maailmansodan aikana. Historiallinen elokuva huippunäyttelijöillä, mikäs sen parempaa. Todella mielenkiintoinen ja laadukas elokuva.

                                           
Kolme hyvää elokuvaa tullut nähtyä peräkkäin.


Kouluduunit ovat tosiaan jälleen muutaman viikon intensiivisemmän tekemisen jälkeen hyvällä mallilla. Proseminaarikurssin osalta suoritukset on tehty, kun viime viikolla oli opponointivuoroni. Loppukevät meneekin sitten ihan vain muiden seminaaritöitä lueskellessa ja kommentoidessa, mikä on yllättävänkin mukavaa. Kahteentoista opiskelijaan mahtuu kaksitoista aivan erilaista työtä, joita on mielenkiintoista lueskella. Sitä oppii itsekin, tänään oli vuorossa seminaarityö Halleyn komeetan aiheuttamista reaktioissa Yhdysvaltain lehdistössä 1910.

Tässä kolmannen periodin loppupuolella on hyvä hetki analysoida opintojani hiukan laajemmasta kuvakulmasta. Tämän vuoden ajanhan olen opiskellut tutkielmani ohella vain sivuaineitani yhteiskuntatieteitä taloustiedettä ja sosiologiaa. Oletinkin historian ja yhteiskuntatieteiden olevan oppiaineina lähellä toisiaan, mutta sivuaineopintojen aikana asia on konkretisoitunut selkeästi. Historia ja yhteiskuntatieteet ovat käytännössä kolikon eri puolet, historian edustaessa narratiivisen luonteensa ansiosta ehkä populaarisempaa tulokulmaa, yhteiskuntatieteiden ollessa selvästi teoreettisempia – tämä väheksymättä historian tieteellisyyttä. Nyt kumpaakin opiskeltuani pidän suorastaan välttämättömänä niiden opiskelua yhdessä, sillä ne täydentävät toisiaan erinomaisesti. Varsinkin sosiologia on oikeastaan puhdasta historiaa, erilaisella lähestymistavalla vain. Ymmärrän täysin, miksi historia ja yhteiskuntaoppi ovat yleensä saman opettajan opetusaineita. Kumpikin oppiaine myös uusiutuu jatkuvasti ja tarjoaa opettajalle / tutkijalle rajattomasti tutkimusmahdollisuuksia ja tiedonpäivitystarvetta, sillä yhteiskuntamme uusiutuu myös jatkuvasti ympärillämme. Vastoin kenties joidenkin oletuksia, ei yhteiskuntatieteet eikä varsinkaan historia ole missään nimessä staattisia tieteitä, mikä tekee niistä entistä mielenkiintoisempia. Sosiologia on tästäkin hyvä esimerkki, sillä sosiologian klassikot ovat kirjoitettu sata vuotta sitten, ja ovat silti edelleen ajankohtaisia.

Sosiologian tähän mennessä viidentoista pisteen mittaisten opintojeni aikana olen päätynyt tulokseen, että en tee aineella periaatteessa yhtään mitään. Mitään siitä ei opeteta peruskoulussa tai lukiossa, ja monet sen aiheet ovat todella abstraktin triviaaleja ellei suorastaan turhauttavia (tutustukaapa vaikka Comten postivismiin tai Simmelin kolmeen sosiologiaan). That being said, sosiologian klassikoiden opiskelu on yleissivistyksen kannalta hyvin oleellista, ja edustaa ehkä jo postmodernin yhteiskunnan arvomaailmasta häviämässä olevaa korkeakulttuurista sivistyneisyyden tasoa. Itse kun samaistun eniten johonkin brittiläiseen konservatiiviseen korkeakoulutettuun kulttuurieliittiin, pidän jollain kierolla tavalla näiden klassikoiden opiskelusta.

Isoin hyöty sekä taloustieteen että sosiologian opinnoista on kuitenkin abstraktin ajattelun selkeä kehitys entisestään. Yhteiskunnan taustalla toimivien tekijöiden hahmottaminen ja niin yhteiskunnan makro- kuin mikrorakenteetkin ovat selventyneet huomattavasti. Parasta opiskelijana onkin huomata ajattelevansa soveltavasti tenttikirjasta luettua sitoen sen oman kulttuurinsa/yhteisönsä kontekstiin. Varsinkin sosiologian kohdalla tämä on keskeistä, sillä oppiaineen klassikot ovat tosiaan aikaväliltä 1850-1940.

Kandidaatintutkielman isoin etu on tietysti suurikokoisen projektin hallitseminen sekä oman varsinaisen tutkimuksen tuottaminen ensimmäistä kertaa elämässäni. Opettavaista ja ehdottoman hyödyllistä, vaikka itse sisällön puolesta Irlannin varhaiskeskiajan asiantuntijuus tuskin minulle tuo leipää pöytään. Aihe on tavallaan kuitenkin jopa toissijainen tutkielmaa tehdessä; selkeys, johdnonmukaiset ja perustellut argumentit, kiinteä rakenne, hyvä rytmitys sekä oman äänen riittävä kuuluminen muodostavat hyvän tutkielman, ja sellaisen saa kasaan aiheesta kuin aiheesta.

Mainittakoon muutama sananen taloustieteestäkin. Taloustiede on oppiaineena suunnattoman tärkeä ja odottamattoman laaja. Mielestäni taloustieteen pitäisi alkeismuodossaan olla pakollinen kaikkialla ja kaikille. Eihän ”normaali” ihminen tiedä yhtään mitään talouselämän realiteeteista, kun en itsekään koe osaavani kuin hyvin kevyen pintaraapaisun verran aineesta – ja olen yhtä tenttiä vaille suorittanut sivuainekokonaisuuden. Miksi kaikkien sitten pitäisi tietää talouselämästä? Koska lähestulkoon kaikki meistä ovat ison osan elämästämme mukana työelämässä, ja ansiotyö liittyy aina talouselämään. Media kolumnisteista lukijakirjeisiin huutelee mielipiteitään milloin Kreikan kriisistä milloin valtion elvytyspolitiikasta, mutta harvalla on mitään todellista käsitystä mistä puhuvat. Näiden aiheiden kanssa tulisi olla varovainen puheessaan, ellei tahdo näyttää täydeltä idiootilta. Vähintäänkin julkiseen talouteen perehtymistä voin suositella kaikille, pätevistä lähteistä.


Eurokriisi herättää paljon keskustelua, josta iso osa käydään hataralta pohjalta.

Ironisesti motivaationi historiaa kohtaan on palannut, nyt kun en tule opiskelemaan historiaa juurikaan koko loppututkintoni aikana. Noh, motivaatio ja yleinen uteliaisuus oppimista/sivistystä/kulttuuria kohtaan on tärkeintä, ja olen iloinen niiden palautumisesta. Paikkasin historiankurssien puutettakin ostamalla juuri modernin klassikon, Antony Beevorin tuhatsivuisen tiiliskiven Toinen Maailmansota.

Kevät on saapunut etuajassa, ainakin väliaikaisesti. Etelä-Suomen kansa on saanut nauttia auringosta ja valoisasta mielialasta useammankin päivän verran viime aikoina. Tämähän sopii, tuo vähän valoisuutta elämään hyvin tenttilukupainotteiseen maaliskuuhun. Yksi kirjatentti ensi viikolla, kaksi kirjatenttiä maaliskuun lopussa, pelkästään kahteen jälkimmäiseen 1300 sivua luettavana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti