tiistai 26. toukokuuta 2015

Mietteitä kesästä ja vapaa-ajasta


Reilut kolmisen viikkoa tenttien loppumisesta & pari viikkoa pedagogisten kokeestakin jo kulunut, ja arki on tarjonnut lähinnä vapaa-aikaa perinteisten töiden ja treenin ohella. Muutamassa viikossa tottuu nopeasti uudenlaiseen rytmiin, ja mentaliteetti on muuttunut jo lähes laiskaksi ajoittain. Pitkän lukuvuoden jälkeinen yhtäkkinen vapaa-ajan ilmaantuminen yllättää ja passivoi. On ollut tietysti mukavaa tehdä kaikkea mitä kiireiden keskellä kaipaa: lukea, katsella sarjoja & elokuvia, pelata, maalata, siivota ja hoitaa ylipäätänsä niitä lukemattomia pikkujuttuja mitä listalle kertyy odottamaan vapaa-ajan ilmaantumista, aina kuvien lajittelusta ovien saranoiden öljyämiseen. Samalla kaltaiseni suorittajaluonne alkaa kuitenkin jo tuskastua, kaivata tekemistä, uusia juttuja ja haasteita. Kuuluisan “oman ajan”, seurustelun, kavereiden, treenin, töiden ja opiskelun tasapainoinen yhdisteleminen ajankäytöllisistä näkökulmista on ikuinen haaste, ja ainakin omassa elämässäni näiden sisäinen painopiste vaihtelee syklisesti. Nyt on sitä omaa aikaa vietetty taas suorastaan varastoon asti, ja sopivasti edessä siintää alkava kesä kesäisine aktiviteetteineen!


On taas ollut aikaa ylläpitää täydellistä siisteyttä kotonakin.
 

Alkavat olla nämä näkymät ajankohtaisia.


Kesä näyttää erikoiselta siinä mielessä, että ensimmäistä kertaa varmaan viiteen vuoteen edessä ei ole (ainakaan tällä hetkellä) ulkomaanmatkaa. Heinäkuussa on kuitenkin neljä viikkoa lomaa töistäkin, ja sitä kyllä odotellaan. Lukemattomat kesään liittyvät mielikuvat odottavat toteutumistaan jälleen. Jonkinnäköistä pyöräreissua olisi ainakin tavoitteena saada aikaan. Kesä on kuitenkin ennen kaikkea rentoutumisen aikaa, jolloin koittaa saada ikijumiin jääneet hartiat auki, tottua aikatauluttomuuteen ja tyhjentää mieli kaikesta vuoden aikana kertyneestä turhasta romusta. Kesällä kiireen ja stressin kahlitsemat ajatukset pääsevät taas virtaamaan vapaasti, luoden uusia ideoita, suunnitelmia, toiveita, haaveita ja tavoitteita. Kesä on paitsi yhdessäolon ja auringon, mökin ja huolettomuuden, myös itsepohdiskelun aikaa. Torstaina saan tietää pedagogisten opintojeni kohtalosta, joka määrää tulevan lukuvuoteni sisällön hyvin pitkälti. Siinä onkin sitten taas koko kesä aikaa miettiä paitsi syksyn, myös tulevan vuoden kuvioita ja uusia polkuja elämään. Nyt odottelen kuitenkin vuoden ensimmäisiä shortsikelejä ja käyn hiukan läpi näitä viime viikkojen vapaa-ajan puuhasteluja!

Keväisessä Jätkäsaaressa.



Aloittakaamme kirjallisuudesta. Keskisarjan Raaka Tie Raatteeseen tuli luettua loppuun, ja kokonaisuudessaan kirja oli positiivinen yllätys. Sopivan humoristinen, mutta kuitenkin asiallinen kirjoitustyyli, joka jaksaa pureskella kaikilta näkökulmilta ja ottaa huomioon mahdolliset vaihtoehdot. Itseni toistamisen uhallakin totean, että historian tietokirjaksi varsin miellyttävää luettavaa. Keskisarja on kirjoittanut kasan muitakin teoksia, ja pitää ehdottomasti palata näihin vielä. Hän muuten valmistui aikoinaan neljässä vuodessa tohtoriksi. Että sellainen kaveri.

Seuraavana jonossani odotti pseudonyymi Lars Keplerin neliosainen, suurta tunnustusta saanut dekkarisarja, jonka ostin Suomalaisen alemyynneistä jokin aikaa sitten. En tiedä mikä näissä ruotsalaisissa dekkarikirjailijoissa on, mutta jokainen lukemani on ollut hyvä, eikä Kepler tee tähän poikkeusta. Ahmin ensimmäisen osan, Hypnotisoijan, neljässä päivässä. Hyytävä ja karmiva, erittäin koukuttava dekkari talvisen Tukholman maisemissa. Yksityiskohtien kautta rakentuva aidontuntuinen miljöö, mysteerin tuntu, vääristyneet ihmiskohtalot, ilahduttavat ja vihastuttavat hahmot – Keplerillä on kaikki hallussa. Aloitin välittömästi toisen osan, ja näissä tuskin kauaa nokka tuhisee.

Televiissorin puolella katselin House of Cardsin kolmannen eli viimeisen kauden loppuun. En pitänyt lopetuksesta lainkaan, ja kautta vaivasi ajoittain tasapaksuus pahasti. Katsotaan josko tuleva neljäs kausi tämän parantaisi, muuten pelkään että sarjan parhaaksi kaudeksi jää ensimmäinen. Tämän loputtua aloitimme sekä upouuden Wayward Pinesin että tuoreen Daredevilin, jotka kumpikin vaikuttavat päteviltä. Elokuvien osalta katselin vihdoin ja viimein Hobitin toisen osan extended editionin, joka ei kyllä valitettavasti parantanut mitään, päin vastoin. Ensimmäinen levy lisäyksineen oli vielä ok, mutta toinen puolikas Thrainista lähtien oli yhtä farssia, ja lopun jahtikohtaus on oikeasti surkeinta mitä olen Jacksonin tuottamana nähnyt. Nähty kuitenkin. Mainittakoon myös One Hour Photo, 2000-luvun alussa tehty trilleri, jossa Robin Williams vetää todella hienon roolin koskettavana ja hyväntahtoisena, mutta hiukan pelottavana yksinäisenä vanhuksena.

Fantasy Battle 4000pts Empire vs. Vampire Counts.

Mordheimia.
War of the Ring muutaman vuoden tauon jälkeen.


Pelimaailmassa kahteen viikkoon on mahtunut paljon: Mordheim-päivä (kampanjamme saavutti kymmenen pelin rajapyykin), kaksi Fantasy Battlea (Empire-armeijan ensimmäiset pelit) sekä lautapelipäivä War of the Ringin muodossa. Hyviä pelejä, vaikkakaan ei mitään mullistavaa. Kiva näitä on kuitenkin on ollut pelailla, kun taas on paremmin aikaa. Empirellä pelaaminen Fantasy Battlessa on todella virkistävää vuosikausien haltiatahkoamisen jälkeen, vaikka menestys ei sen parempaa olekaan. Pelien, maalaamisen, ja sekä Mordheimin että tulevan ropen kirjoittamisen parissa on mennyt melko paljon aikaa. Olen myös yrittänyt kuvata figujani jälleen, mutta vieläkään en saavuta sellaisia tuloksia mitä kaipaisin. Tämä onkin hyvä aasinsilta valokuvaamiseen.

Olen valokuvannut järkkärillä (järjestelmäkameralla) vuodesta 2010, eli tämä on kuudes vuoteni kameran takana. Vuosikaudet kuvasin innokkaasti, kehittäen itseäni jatkuvasti, hinaten kameran aina mukaan sosiaalisiin rientoihin mukanani. Tämä bloginikin on saanut osansa kuvistani. Kuvaamisen määrä on kuitenkin viime vuosina laskenut todella hälyttävästi: kun vuodelta 2011 löytyy ottamanani 5470 kuvaa, on niitä vuodelta 2013 vain 2560. Tämän ja viime vuoden lukemia en edes halua tietää. Tällä hetkellä kuvaan lähinnä iPhonen kameralla, jonka laatu on puhelinkameraksi hyvä, mutta ei siedä minkään tason vertailua järkkäriin. Mistä tämä johtuu? Laiskuudesta ja muiden harrastusten dominoinnista osittain, en enää jaksa kantaa kameraa mukanani kaikkialle, enkä jaksa tai löydä aikaa hio tekniikkaani, valotustani tahi kohteen rajausta. Yksi syy on puhelimella kuvaamisen helppoudessa ja vaivattomuudessa, puutteistaan huolimatta. Osaltaan kysymys on kuitenkin ennen kaikkea itseluottamuksesta: olen pitkälti menettänyt itseluottamukseni valokuvaamiseen, enkä koe pystyväni pätevään kuvaamiseen enää. Samalla kuitenkin pidän edelleen monista vanhoista kuvistani suuresti, varsinkin luontokuvista ja joistakin kesäisistä ihmiskuvistakin. En ole ammattia kuvaamisesta koskaan aikonut hankkia, tai edes jakaa kuviani tosissaan, mutta pidän siitä tunteesta kun on onnistunut ottamaan hyvän kuvan. En ole ikinä perustanut juurikaan kuvien muokkaamisesta jälkikäteen, mutta hyvä kuva tuo tietyn “jes”-fiiliksen välittömästi. Siksi haastankin nyt itseni julkisesti palauttamaan itseluottamukseni kuvaamiseen, ja kuvaamaan tänä kesänä jälleen aktiivisesti. Kuvaaminen oli/on niin pitkään ollut keskeinen osa harrastepohjaani, että ikävöin sitä sinne. Älypuhelimet eivät tule minulle koskaan korvaamaan järkkäriä, vaikka tiedänkin niiden tasokkuuden tänä päivänä olevan huippuluokkaa.

Yksi suosikeistani, Skibotnin läheltä Pohjois-Norjasta ottamani kuva neljän vuoden takaa.

Musiikillisesti aktiivinen kevät on jatkunut. Lopetan tämän pitkänpuoleisen ajatusten virran siteeramalla Moonsorrowin Jumalten Kaupunkia, joka on hyvä osoitus lyriikoiden ja kaunokirjallisuuden  rajojen häilyvyydestä:

Ukkonen valaisee
Seinämät vuorten jylhien.
Vesi rummuttaa kattoa metsän
Sen kansaa raviten.

Tuhannen vuotta kulunut kai
On siitä kun täältä lähdimme.
Vihdoin olemme kotona
Kaupungissa ikuisten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti