Opettajaksi!

Läpäisin opettajan pedagogisten opintojen pääsykokeen selvästi, pisteytyksellä 9/10, joten elokuussa alkavat sitten pedagogiset opinnot! Tämä oli iso helpotus, sillä nimenomaan opettajaksi kouluttautuminen oli tavoitteenani yliopistolle hakiessani kaksi vuotta sitten. Ensi lukuvuosi tulee menemään näiden parissa, ja jälleen on siten erilainen vuosi tiedossa – kyseisiin opintoihin kuuluu myös kolme harjoittelujaksoa. Erittäin positiivista!

Kävimme tällä viikolla Turussa kahden yön visiitillä. Hyvät kesäkelit pienestä viileydestä huolimatta sattuivat sopivasti kohdalle, ja pääsimme nauttimaan kaupungista kunnolla. Noilta parhailta osiltaan on kyllä kaunis kaupunki; Aurajoen varsi, Läntisen Rantakadun ravintolat ja kahvilat, tuomiokirkko ja vanhat puutalot, kyllä tuolla kesäpäivän jos toisenkin viettäisi mielellään. Tuomiokirkko on kyllä vaikuttava rakennus, ainoa koko Suomessa joka kilpailee Keski-Euroopan keskiajan perinnön kanssa. Vaikka siihen olen ennenkin tutustunut, pitihän sitä uudestaan tutkia läpi koko kirkko.

Turun tuomiokirkko.

 

Tunnelma Turussa oli myös jollain tapaa paljon kotoista Helsinkiä rennompi ja ihmiset avoimemman avuliaampia: esimerkiksi antikvariaatissa käydessäni (ainoana asiakkaana) myyjä tarjosi teetä, mitä en ikinä uskoisi stadissa tapahtuvan. Turun ravintolaskenestä olen kuullut hyvää, ja tämän lyhyen otannan perusteella aivan syystä: paikat ovat viihtyisiä ja aidolla tavalla rentoja, ruoan ollessa erinomaista. Café Voltaire oli täydellinen lounas/kahvipaikka, Blanko ja Tintå mitä mainioimpia ravintloita. Varsinkin Tintån pizzat olivat yksiä parhaista mitä olen ikinä syönyt. Ei huono kaupunki siis lainkaan, vierailulle ainakaan. Omalla suhteellisen suppealla kokemuksellani ainoa Helsingin todellinen haastaja kaupunkikulttuurin osalta koko maassa.

Ravintola Tintån terassi Aurajoen varrella.

Luin eilen loppuun Lars Keplerin sarjan toisen osan, Paganini ja Paholainen. Kirja on itsenäistä jatkoa ensimmäiselle osalle, päähenkilön ja osan hahmoista pysyessä samana, muuten kaiken ollessa toisin. Paganini ja Paholainen on luonteeltaan täysin erilainen, enemmän trilleri kuin mysteeriteos. Silti kirja on käytännössä yhtä hyvä kuin Hypnotisoijakin, todella koukuttavaa lukemista ja on vain pakko saada lukea se kuuluisa “vielä yksi sivu”. Näin kahden teoksen jälkeen nostan esille Kepleriltä ennen kaikkea huikaisevan yksityiskohtien määrän, joilla hän (he) herättää maailman eloon hyvin uskottavalla tavalla. Kyse on nimenomaan arkisista pikkujutuista, ihmisten tavasta tehdä ja huomata asioita, luonnon, sääolosuhteiden ja vuorokaudenrytmin kuvaamisen tasosta, itsestäänselvyyksistä joita kuitenkaan harvoin kuvataan tällä tasolla. Tietty detaljien määrä on väistämätön kuvailussa, mutta vain muutama moderni kirjailija on yhtä kärsivällisen yksityiskohtainen, ja pidän suuresti tästä tyylistä. Samalla Kepler osaa myös luoda uskottavan moniulotteisia hahmoja, joiden tunnemaailma ja teot ovat ymmärrettäviä ja samaistuttavia, vaikka usein turhauttavia tai ärsyttäväkin – juuri kuten oikeillakin ihmisillä. Kirjasarjan johtohahmo rikosetsivä Joona Linna on myös sympaattinen ja toimiva hahmo.