lauantai 11. heinäkuuta 2015

Recap: Norjan road trip

Kotiuduin myöhään maanantai-iltana Norjasta, ja vietettyäni tässä perinteisen leppoisalla tahdilla lomaviikkoa voisi olla hyvä hetki käydä läpi reissua pala palalta.

Lähdimme siis viime viikon maanantaiaamuna matkaan stadista Renault Kangoollamme. Ensimmäisenä päivänä kiskoimme yli 1000km ajoa, lopettaen päivän vasta yhden aikaan yöllä kun olimme ylittäneet napapiirin. Samalla yötön yö alkoi osaltamme, eikä aurinko laskenut seuraavaan viikkoon. Reittimme kulki Jyväskylän, Kajaanin ja Rovaniemen kautta. Tämä oli ensimmäinen kertani Kajaanissa, joten sekin on nyt nähty edes pikaisesti. Rovaniemelläkin pidimme pikaisen tauon.

Tuota Rovaniemen / Lapin aurinkoa täytyy erikseen hehkuttaa, sillä se oli ilmiönä jotakin mitä en osannut lainkaan odottaa. Vaikka aurinko ei pohjoisempanakaan laske, oli se juuri noilla Rollon seutumilla kirkkaampi, voimakkaampi ja sokaisevampi kuin mikään aurinko mitä olen koskaan nähnyt. Oranssi, kaikenpeittävä mötikkä. Hyvin vaikuttava. Lapin hyttyset olivatkin sitten toinen ääri-ilmiö, johon tosin osasimme varautua. Aivan infernaalinen määrä, ja auton etulasi oli lopulta niin täynnä kuolleita hyttysiä että siitä oli vaikea nähdä läpi. Kaikkiaan Suomen läpi ajaminen oli sinänsä yksipuolista, mutta kokemisen arvoista. Onhan tämä todella pitkä maa, joskin maisemat ovat Lappiin asti aikalailla yhtä ja samaa. 

Rovaniemi ja yötön yö.
Olkkajärvi ja ensimmäisen yön leiripaikka.

Vietettyämme ensimmäisen telttayön Olkkajärven taukopaikalla jatkoimme varhain tiistaina matkaa, ja etenimme hyvässä tahdissa Sodankylän, Ivalon ja Inarin läpi, ylittäen lopulta iltapäivällä rajan Näätämössä. Ivalo ja Inari olivat myöskin uusia tuttavuuksia minulle, joskaan paljoa nähtävää niissä ei ole. Nähty kuitenkin, pidän aina uusien paikkojen lisäämisestä kuvitteelliselle “nähty”- listalleni. Inarin ja Näätämön välinen tie 971 on varmaankin lohduttomin ja tylsin pätkä mitä olen ikinä ajanut. Kajaanin ja Rollon välinen 78 on karu mutta kaunis, ja nelostie Rollosta ylöspäinkin hiljainen mutta usein maisemiltaan varsin miellyttävä. 971 on jo liian karu ja liian hiljainen seisovine soineen ja täysin autioine erämaineen.

Näätämön rajalla ei ollut mitään tapahtumaa, ja ylitimme rajan suoraan yhtä ajoa. Alkuillasta olimme päivätavoitteessamme Kirkenesissä, jonka kävimme katsastamassa jalan. Alle neljän tuhannen asukkaan kaupunki ei paljoa nähtävää tarjonnut, harmaa ja tuulinen sää yhdistettynä täysin autioihin katuihin ja kiinnioleviin liikkeisiin ei ollut kovin houkutteleva kombinaatio. Historiaahan toisesta maailmansodasta ja saksalaismiehityksestä tälläkin paikkakunnalla on, että sikäli mielenkiintoinen. Kahdeksan kilometrin päässä oleva Venäjän raja näkyi, sillä kadunnimet olivat norjaksi ja venäjäksi. Liikennettä itänaapurin suuntaan oli myös reilusti. Kirkenes elää kaivosteollisuudella, ja epäilisin että ainakin merkittävä osa duunareista tulee rajan toiselta puolen.

Lapissa saimme seuraksemme odotetusti poroja.
Kirkenes ja kaksikieliset kadunnimet. Huomaa kirjaimellinen käännös.

Toisen yön nukuimme kukkuloilla suon vieressä Bjørnevatnin lähistöllä, alle kymmenen kilometriä Kirkenesistä etelään ja siis aivan itärajan tuntumassa. Sateinen sää antoi juuri sopivasti illaksi tauon, joten teimme nuotion, grillailimme makkaraa ja istuskelimme nelisen tuntia jylhiä maisemia ihastellen ennen nukkumaanmenoa. Yöllä sitten satoikin suurimman osan ajasta, ja huolimattomuuksissani olin jättänyt telttani kuopan päälle ja sain herätä 05.20 siihen että koko telttani pohja, telttapatja sekä makuupussi olivat läpimärkiä. Noh, nämä eivät ole autolla kulkiessa kovin vakavia, nukuin aamuun asti ja vaihdoin kuivat vaatteet autolla. Jäi ainoaksi huonoksi telttapaikan valinnaksi koko matkalla, ja tämäkin vain minun osaltani – Timolla ei ollut mitään ongelmia k.o. yönä.

 
Ensimmäinen leiri Norjan puolella.

Kolmas matkapäivä oli sekin vielä kestoltaan pitkä ja raskas, ja väsymys alkoi painamaan rankasti. Päätimme kuitenkin painaa päivätavoitteeseemme, joka kannatti. Keskiviikon sää oli nimittäin hyvä, puolipilvisen ja aurinkoisen välillä, mikä Norjassa ei todellakaan ole itsestäänselvyys. Hyviä säitä kannattaa hyödyntää. Ajoimme aamulla Nuorgamiin kahvittelemaan (vain jotta voimme sanoa nähneemme Suomen pohjoisimman kylän), ja tullimiesten syynättyä rajalla automme jok'ikisen kolon jatkoimme Tana Brun, Ifjordin ja Lakselvin kautta Nordkappiin. Tuota tietä 98 on pakko hiukan kehua: tuolle reilun 200:n kilometrin pätkälle mahtuu komeita perinteisiä vuorimaisemia vuonoineen, korkeita tuulen tuivertamia kuolleita ylänköjä ja suorastaan preeriamaista tasankoa koskineen ja lakeuksineen. Lohenkasvatustakin on juuri noilla rannikoilla. Lakselvin jälkeen tie vaihtuu E6:ksi, ja Olderfjordin kohdalla E69:ksi; tästä eteenpäin aina Nordkappiin asti maisemat ovat todella komeita kaikessa karuudessaan. Kaikki puusto käytännössä haihtuu pois, eikä jää kuin kukkulat, vuoret ja aluskasvillisuus, jäämeren tuulten puhaltaessa jatkuvasti. Viimeistään Honningsvågin jälkeinen viimeinen pätkä on itsessään jo näkemisen arvoinen. Timo vertasi Nordkappia kuuhun, sen verran erilainen ja tästä maailmasta irrallisen oloinen paikka se on. Euroopan mantereen pohjoisin piste tuntuu olevan erillään tuntemastamme maailmasta, ja tunnelma oli eteerisen kaunis, odottava ja ajaton samaan aikaan. Nordkapp on noin neljänsadan metrin korkeudessa, ja sen edessä siintää enää loputon jäämeri aina pohjoisen jäätikoille asti. Näkymät ovat hulppeat, ja fiilis tuolla on yksinkertaisesti vertaansa vailla. Kuten jo sanoinkin, kohdallemme sattui aurinkoinen ilta, joka vielä kruunasi tuon kokemuksen. Tuuriakin oli matkassa, sillä juttelimme myöhemmin itävaltalaisten moottoripyöräiljiöiden kanssa, jotka oliva tulleet päivä meidän jälkeen Nordkappiin, ja sumu oli verhonnut koko paikan niin ettei mertakaan juuri näkynyt. 

Jätimme auton maksut välttääksemme parin kilometrin päähän itse Nordkapista.

Jopa näin pohjoisesta löytyi poroja.

Loputon Jäämeri.


Nordkapp keskiyön aikoihin.

Koettuamme muutaman tunnin Nordkappia pistimme leirimme puolenyön aikoihin pystyyn ehkä viitisen kilometriä itse pääkallopaikasta poispäin taukopaikan lähelle, mistä avautui aivan uskomattomat näkymät jäämerelle ja aurinkoon. Aivan epäilyksettä kaunein ja tunnelmallisin leiripaikka missä olen ikinä ollut. Haastavaksi menee minkään paikan matchata tuo. Kirsikkana kakun päälle porot vielä vaelsivat leirimme ohitse rauhalliseen tahtiinsa. Jo tuo ilta yksinään teki koko reissusta tekemisen arvoisen. 

Täydellinen leiripaikka.

Näkymä teltasta.

Torstaina vietettyämme rauhallisen aamun nyt jo harmaammissa maisemissa jatkoimme suoraan Hammerfestiin asti. Tämä 20 000 asukkaan kaupunki ilmoittaa olevansa “the most northernmost town in the world”, eli jonkin asteikon mukaan ainakin maailman pohjoisin kylä. H-Fest jäi edelliseltä reissultamme väliin vastoin alkuperäistä suunnitelmaa koska lauttayhteys ei toiminut enää syksyllä, joten oli mukava nyt nähdä kaupunki. Koko tuo Kvaløyan saari oli mukavaa nähtävää, mutta itse Hammerfest yllätti positiivisesti. Odotin pikkukylää, mutta tuollahan riitti elämää aivan eri tavalla kuin muissa Pohjois-Norjan kaupungeissa ja kylissä. Oli kahvilaa ja oli terassia, oli kauniita puutaloja ja modernimpaa betonielementtiä, oli satamaa ja oli vuoria. Jos jokin paikka pitäisi näkemistäni Norjan paikoista asuinsijakseni valita, olisi se mitä luultavimmin juurikin Hammerfest. Kuriositeettina mainittakoon, että kaupungissa oli todella paljon norjaa puhuvia maahanmuuttajia intialaisista thaimaalaisiin. Taitaa olla erilainen politiikka turskamaassa näiden suhteen kun näyttivät kovin hyvin integroituneilta.

Hammerfest.

Matka jatkui etelään päin Altan läpi aina Sekkemoon asti, jossa vietimme yön hyvin edullisella leirintäalueella – noin kahdeksan euroa per henkilö auton kera, ja saimme vielä ilmaisia puita nuotioon kaupan päälle. Vesisade vainosi koko illan ja yön, mutta nuotio lämmitti, ja ilta oli oikein mukava. Perjantaiaamuna kävimme suihkussa ensimmäistä (ja viimeistä) kertaa matkan aikana, taktisesti puolivälissä matkaa. Sopivan löysä aamu ja tervetullut “helpotus” leirielämään, ei sillä ettäkö se rankkaa olisi. Jos ei nukkuisi maastossa lainkaan vaan käyttäisi leirintäalueita ainoastaan, olisi tällainen matka jo aivan liian luksusta.



Sekkemo.

Perjantaina ajoimme suhteellisen vaatimattoman matkan, reilut 400km E6:sta Narvikiin asti. Tämä oli luultavasti matkan väsynein matkapäivä, edellinen ilta oli venähtänyt myöhäiseksi, sää oli alkua lukuun ottamatta varsin sumuista ja sateista eikä paljolti sisämaassa ajettu reitti tässä kohti reissua tarjonnut juurikaan erityisen sävähdyttäviä maisemia. Mainittakoon tosin Kvaenangsfjellet, joka ei tällä kertaa ollut tiheän sumun peitossa, ja josta näkymät merelle olivat oikeasti hyvät. Kyseessä paikka oli siis edellisen reissumme korkein piste (n. 600m), josta emme nähneet kolmea metriä pidemmälle eteenpäin sään vuoksi. Tämäkin epäkohta korjattu nyt, heh.

Narvik, 18 000 ihmisen vahvasti historiallinen satamakaupunki, ei paljoa tarjonnut. Kaupungilla on ollut suuri merkitys läpi historian, sillä sen säävyöhyke on lauhkeampi kuin muualla lähistöllä, eikä meri jäädy koskaan kaupungin edustalla. Kiirunan rautamalmi on perinteisesti roudattu junalla Narvikiin ja lähetetty laivalla etelään. Narvik oli myös yksi isoimpia syitä saksalaisten Norjan-valloitukseen toisessa maailmansodassa, ja siellä käytiinkin kovia taisteluja niin maalla kuin merelläkin aina Ranskan tappioon asti, jolloin liittoutuneet nopeasti siirsivät joukkonsa takaisin Manner-Eurooppaan jossa niitä enemmän tarvittiin. Mielenkiintoisesta taustastaan huolimatta Narvik oli todella hiljainen, mitäänsanomaton ja melko kuolleen oloinen kaupunki. Huono sää ei varmasti edesauttanut asiaa, mutta koko kaupunki vaikutti siltä ettei siellä tapahdu koskaan mitään teollisuuden ulkopuolella. Kävimme muutamalla kaupungin ainoassa baarissa jututtamassa hiukan paikallisia ja yövyimme keskellä kaupunkia puistossa. Kannatti käydä ja nähdä, mutta en nyt erityisesti suosittelekaan.
Narvikin keskustasta.

Lauantaina vuorossa oli toinen matkamme päätavoitteista, Lofootit ja Å. Ajoimme päivän rauhalliseen tahtiiin saaristojen läpi sään parantuessa päivän mittaan aivan aurinkoiseksi asti, pitäen monituntisen lounastauonkin jossakin lehmien laidunmaalla sähköaitojen takana rannalla. Kannattaa huomata, että Hinnøyan saari ei vielä ole varsinaisesti osa Lofootteja, ja sen maasto on aivan samaa kuin mantereella. Vasta viimeinen reilut sata kilometriä ovat sitä todellista, upeaa ja ainutlaatuista saaristoa, josta Lofootit ovat tunnettu. Aivan uskomattoman vihreää, kunnon menninkäisten saaristoa kiemurtelevine teineen ja vuorineen, kukkaketoineen, lampineen ja puineen. Todella suuri kontrasti pohjoisempiin maisemiin. Kummatkin ovat upeita, mutta täysin omalla tavallaan, eikä niitä tule verrata toisiinsa. Kummatkin kannattaa kokea. Jälkikäteen ajateltuna ainoa asia minkä olisimme voineet tehdä toisin olisi ollut jäädä päiväksi Rambergin niityille jäämeren rannalle paistamaan makkaraa, mutta näissä asioissa on vahva säävaraus emmekä voineet mitenkään ennakoida hyvän sään osuvan juuri tänne. Ilman kaunista säästä Lofotenit tuskin tarjoavat läheskään samaa. Päivämme päättyi Å:n kylään, aivan saariston kärkeen, joka on kyllä komealla paikalla. Pistimme telttamme pystyyn kukkuloille kylän reunaan, missä oli upeat näkymät sekä merelle että vuorten lomassa lepäävälle vuonolle. Siellä kelpasi nuotiota poltella.


Taukopaikka Lofooteilla.



Å.

Sunnuntaista ja maanantaista ei hirveästi kerrotavaa ole. Otimme riistohintaisen lautan saarilta Bodøon, josta ajoimme yhtä soittoa Junkerdalin kautta rajan yli Ruotsiin. Norjan ja Ruotsin raja oli ainakin tuolta kohdin todella hieno, tiet hyviä ja liikenne vähäistä. Ajomielessä yksi reissun parhaista pätkistä, vielä kun aurinko jaksoi paistaa. Taukopaikkamme Ruotsin rajalla oli yksi mieleenpainuvimmista, sillä se oli täynnä auringossa kiiltelevää lunta. Ruotsin Lappi ylitettiin saman päivän aikana kokonaan. Varsin samanlaista kuin Suomessa, hiukan suuremmilla korkeuseroilla, ainoana erona tiekameroiden totaalinen puute. Ajoimme mukavanoloisen Luleån kautta ja jäimme yöksi Haaparannan liepeille. Maanantaina haimme Haaparannasta nuuskaa tuliaisiksi (en käytä, mutta n. 3x halvempaa kuin markkinahinta Suomessa) ja ajoimme Oulun ja Jyväskylän kautta kotiin. Oulussa pysähdyimme katsastamaan nopeasti kaupungin, näytti ainakin kesäisenä mukavalta. Jyväskylässä Osmo oli laittanut saunan päälle ja söimme & saunoimme rauhassa. Iltakymmeneltä kotona sitten.


Taukopaikka Norjan ja Ruotsin rajalla.
Oulu ja Toripoliisi.

Itse retkeily sujui tottuneen vaivattomasti. Nukun teltassa pääsääntöisesti erinomaisesti ja viihdyn ulkona. Viikko vierähtää nopeasti ohi, ja voisin jatkaa samanlaista matkailua budjetin salliessa viikkotolkulla. Leirin kasaamiset ja purkamiset, trangialla tehty retkisafka sekä iltanuotiot toisinaan makkaran kera kuuluvat kaikki asiaan erottamattomasti ja luovat osaltaan sitä hyvää retkifiilistä. Leiri- ja taukopaikat onnistuimme mestästämään kärsivällisyydellä ja kokemuksella todella onnistuneesti, yleensä löysimme käytännössä alueen parhaan mahdollisen spotin. 
 
Autolla kulkeminen on monelta osin oikeasti luksusta, kun kamat voi vaikka heittää kuivumaan takapenkille, tavaraa saa mukaan niin paljon kuin vain haluaa ottaa ja äärimmäisessä tarpeessa voit vaikka nukkua osan matkasta. Tällä kertaa tosin ei-ajovuorossa oleva piti aina jutuillaan seuraa toiselle. Ajaminen itsessään sujui varsin kivuttomasti, ja oli enimmäkseen oikein mukavaa. Norjan ja Ruotsin tiet ovat hyväkuntoisia, ja pahimpia vuoristoteitä lukuun ottamatta riittävän leveitäkin. Loppumatkasta väsyin itse asiassa pahemmin toimettomana olemiseen kuin ajamiseen. Yli 4700km tuosta ajoa kertyi kuitenkin, eli n. 2400 kummallekin. 
 
Hintataso Norjassa on tunnetusti paljon Suomea korkeampi, mutta tähän matkaan se ei oikeastaan vaikuttanut. Bensa on jotakuinkin samaa tasoa Suomen kanssa (eli paikallisille halpaa), ja ruoat ostimme kaikki Kajaanista. Täytyy todeta, että aika täydellisesti arvioitu, kun ruoat riittivät loppuun asti ilman täydennyksiä, eikä juuri mitään jäänyt yli. Jos tarkastellaan vain "pakollisia" kuluja, vaihdoimme kruunuja 200e, ruokaan meni n. 90e ja bensoihin jotain luokkaa 550e – yhden hengen osuus tästä on siis noin 420e. Ei paljoa, joskaan ei ilmaistakaan, mutta on syytä huomata että bensakulut tippuvat radikaalisti jokaisesta ylimääräisestä kyydissä olevasta. Narvikin baarissa, joka oli kuulemma halvin mahdollinen, olut maksoi 8.50e. Tilin saa kyllä nopeasti sileäksi Norjassa jos siltä tuntuu.

Kiitetään vielä Timoa matkaseurasta, todella helppoa ja vaivatonta. Kertaakaan ei tarvinnut vääntää mistään vaan yhteisymmärrys kaikesta löytyi helposti, oli kyseessä sitten päivän radiokanava tahi pysähdyspaikka. Nyt olen nähnyt ja kokenut Pohjois-Norjasta oikeastaan kaiken mitä haluan, joskin voisin kyllä palata sinne aina jos jokin hyvä tilaisuus tulisi vastaan. Niihin maisemiin ei kyllästy, ja hyvän sään aurinkoiset päivät tuolla ovat aina jotakin ainutlaatuista. Seuraavaksi kiinnostaisi kuitenkin Trondheim ja ihan eteläinen Norjakin Osloa ja Bergeniä myöten. Tuskin ensi matkaksi kuitenkaan vielä, katsellahan.

Nyt jatkan loppuloman rauhallista viettoa, reilut kaksi viikkoa jäljellä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti