perjantai 21. elokuuta 2015

Katseet kohti syksyä


On jälleen aika kääntää uusi sivu kirjasta, jota elämäksi kutsutaan. Ensi maanantaina alkavat jälleen opinnot. Kolmas lukuvuoteni yliopistolla tulee koostumaan yksinomaan pedagogisista opinnoista. Massaluennoille ja ryydyttävien tenttikirjojen pariin palaaminen ei todellakaan houkuttele, mutta toisaalta on kai jo korkea aika palata täysipainoisen arjen pariin. En ole itse pedagogisista opinnoista kuullut ne jo kokeneilta mitään hyvää, eivätkä kurssien sisällöt vakuuta näin etukäteen tarkasteltuna lainkaan – monet aiheuttavat lähinnä pakokauhunomaisia tunteita. Työharjoittelua odotan kuitenkin positiivisin mielin, sillä sitä varten tässä koulutuksessa ollaan. Se jos jokin tulee olemaan tervetullut irtiotto akateemisista rutiineista, olkoonkin että rankkaa luultavasti onkin. Jouluun mennessä minun pitäisi olla myös virallisesti filosofian kandidaatti, joten matka sen kuin jatkuu vauhdilla eteenpäin. Hyvä niin, sillä kiinnostukseni institutionaalista opiskelua kohtaan on aikalailla pohjalukemissa. Tieto siitä, että pedagogisten jälkeen odottaa viimeiselle vuodelle lähinnä gradu helpottaa ja motivoi.



Samalla kun täysin uudet kuviot alkavat opinnoissa, päättyy samalla yksi vanha tie. Tein eilen viimeisen arkityövuoroni R-Kioskilla, ja ensi viikolla on edessä viimeiset vakituisen työsopimuksen vuorot. Jään pomon toiveesta tekemään joka kolmatta lauantaivuoroa, joka on ihan hyvä diili – edes pientä lisätuloa muutoin tarkoin budjetoituun lukuvuoteen, eikä tuon pitäisi painaa muun elämän päälle pahasti. Olen kyllä erittäin tyytyväinen ratkaisuuni lopettaa duunit, sillä tuo n. 20h viikossa opiskelun ohella riittää aiheuttamaan jaksamiselle ja yleiselle hyvinvoimiselle ongelmia. Isoin ongelma on siinä, että yksinkertaisesti tuntuu ettei aika riitä kaikelle mitä haluaisi tehdä. Tässä elämänvaiheessa en halua uhrata näin isoa määrää resursseistani johonkin, missä en koe viihtyväni enää hetkeäkään ylimääräistä. Elintason lievä lasku ei todellakaan ole ongelma siihen verrattuna, että koen tekeväni pelkästään itselleni mielekkäitä asioita. Olit hyvä työpaikka, mutta nyt on aika tullut jatkaa eteenpäin.

Kovin tutuksi käynyt näkymä aamuisilta työmatkoilta.



Niin, mitä edessäpäin sitten on? Muutamat erittäin aktiiviset ja aurinkoiset viikot ovat taas vierähtäneet ohitse, ja olen ehtinyt sekä suunnitella paljon syksyä että elää juuri sellaista arkea kun haluankin. Varsin turbulenssi kesä sekoitti pakan melko lailla, mutta elokuun mittaan se on asettunut uomiinsa. Olen treenannut nyt kuukauden todella lujaa, ja tahti tulee pysymään samana jatkossakin – monipuolisen salitreenin ja lenkkeilyn ohelle aion ottaa muutakin liikuntaa. Olemme sunnuntaina menossa kaverin kanssa testaamaan joogaa, sählyä on mahdollisesti luvassa koko talveksi hyvissä määrin ja ilmoittauduin hiljattain kuntonyrkkeilykurssille. Enemmänkin ideoita on. Olen oikeastaan viimeiset seitsemän vuotta haikaillut lätkäaikojen urheilullisen elämäntavan perään, ja nyt olen vihdoin löytänyt sen kipinän itsestäni, että pystyn sen saavuttamaan ja ohittamaankin heittämällä. Lihaskunto on nykyään luonnollisesti paljon parempi kuin 15-vuotiaalla, kuten myös ruokailutottumukset, ja kokonaisvaltaisen atleettinen elämäntapa houkuttelee vahvasti.



Elämässäni on menossa selvä muutosvaihe, ja pitkästä aikaa huomaan etten osaa kunnolla sanoittaa itseäni ja ajatuksiani. Kaipaan ja etsin tietoisesti paljon uutta tekemistä, uutta kokemista, kaikkea sitä mitä olen aina halunnut mutta syystä tai toisesta en ole toteuttanut, tai kaikkea sitä mitä olen juuri keksinyt tahi ymmärtänyt haluavani tehdä. Tämän ikäisenä ihmisen ei pitäisi jämähtää liikaa rutiineihin, omiin mielikuviinsa, yhteiskunnan rattaisiin, omien tai muiden ihmisten ulkoapäin rakennettuihin odotuksiin. 22-vuotiaana kliseisesti koko maailma on avoin, ja tekemistä riittää mielettömästi. Mikään kasista neljään -duuni ei tässä kohti todellakaan ole vaihtoehto. Mielessäni on viimeiset pari päivää pyörinyt ensi kesän matkustussuunnitelmat, mikä on sinänsä melko lohdutonta – edessä on kuitenkin koko hyytävän pitkä Suomen talvi. Uudet kuviot ovat kuitenkin paikallaan niin syksyssä, talvessa kuin arjessakin, ja luotan täysin siihen että niin tulevasta lukuvuodesta kuin ensi kesästä tulee todella kiinnostavia, mieleenpainuvia ja kokemusrikkaita.



Annan itselleni sen verran siimaa tänä lukuvuonna, etten yritä saada aikaiseksi muita opintoja noiden pedagogisten 60 opintopisteen ohella, korkeintaan luen gradumateriaalia omalla ajalla valmiiksi. Pedagogiset ovat kuulemma pisteisiinsä nähden vaativia opintoja, minkä lisäksi haluan nauttia vapaa-ajastani täysipainoisesti – muun muassa juuri mainitun urheilun muodossa. Kaikki rullaa tällä hetkellä sen verran mukavasti, ettei yhtään houkuttele institutionaalinen pakkopulla. Suunnitelmissa oli syyslomalle ulkomaanreissu, mutta tarkasteltuani tarkemmin opintojen kalenteria huomasin että pedagogisissa ei ole myöskään lomaa ollenkaan, ei päivän päivää. Seuraavan kerran lomaillaan sitten jouluna, että siinäkin mielessä on ehkä ihan tervettä olla ylikuormittamatta itseään kursseilla.



Viimeiseen pariin viikkoon on mahtunut paljon aurinkoa, on ollut rantapäivää Lapinlahdessa, olutta terassilla, lounasta ja ravintolaa kavereiden kanssa, hiostavaa säätä ja unensaantivaikeuksia, oli pari viikkoa ilman älypuhelinta (virkistävä kokemus), on uusia rutiineja, paljon hyviä elokuvia ja kirjan lueskelua, on ollut pitkiä päiviä ja väsyneitä iltoja. Nyt en kuitenkaan jaksa mennä sen syvemmälle. Totean vain, että toivokaamme kesän jatkuvan vielä elokuun loppuun ja ylikin.


Lapinlahden mielisairaalan takana on oivat rantakalliot uimiseen ja hengailuun.

Tuttuun tapaan päätän musiikkiin. Tällä viikolla on soinut eniten Florence and the Machinen esikoislevy Lungs sekä J. Karjalaisen varhaistuotanto, lähinnä Varaani -levy. Florence ja Pet Shop Boys ovat oikeastaan ainoat syyt miksi olisin Flowhun halunnut tänä vuonna. Pyhimykseltä ilmestyi viime viikolla uusi albumi, mutta en ole siihen vielä ehtinyt – sen sijaan palasin hänen aivan varhaisimpaan tuotantoonsa Ongelmatapaus-albumin pariin. Tuhansien Murheellisten Lainien Maa on jo vanha ja klassikko, mutta silti aikaa kestänyt ja edelleen lujaa iskevä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti