perjantai 30. lokakuuta 2015

Viikki, Santahamina ja kekkerit


Aika kierii taas eteenpäin vääjämättömällä tahdillaan, ja päivät sekoittuvat tekemisen pyörteissä toisiinsa. Vapaapäiviä ei ole kahteen viikkoon juurikaan siunaantunut. Perusharjoittelua Viikissä on nyt takana kaksi viikkoa, joskin on myönnettävä että olen aloittanut vaatimattomasti – takanani on vasta kymmenen tuntia. Suoritus koostuu siis yhteensä 66:stä 75 minuutin oppitunnista, sisältäen omien tuntien (9) lisäksi muiden oppituntien seuraamista (22), ryhmäohjausta (12), harjoittelutuntien ohjausta (14) sekä seminaareja (9). Aikaa on joulukuun puoliväliin asti, ja olen tällä hetkellä priorisoinut oikeastaan kaiken muun ja käynyt Viikissä vain parina päivänä viikossa. Ei tässä hätää kuitenkaan ole, alan kyllä käymään aktiivisemmin mahdollisesti jo ensi viikolla. Ainakin yksi koulusta vapaa arkipäivä on kuitenkin pidettävä joka viikko, kun kerta lomaa ei saanut tänä vuonna, mutta muuten saa kyllä viettää täysiä päiviä koululla. Palautin juuri muutama päivä sitten seitsemänsivuisen ainedidaktiikan esseen, joka oli syksyn suurin koulutyö, ja tuon hoitaminen pois alta vapauttaa aikaa muuhun. Harjoittelu ei työllistä kotona oikeastaan muuten kuin omien oppituntien suunnittelun osalta. Sivuaineseminaarin tutkimussuunnitelma pitää myös tehdä parin viikon päähän, mutta siinäpä se. Ei siis ylitsepääsemättömiä ole koulutyöt tällä hetkellä, voi tavallaan ihan tyytyväinen olla. Turhan paljon duunia seitsemän pisteen eteen tuossa on, aikalailla sata tuntia. Eipä auta. Ainakin bussimatkoilla tulee luettua kirjallisuutta hyvin.

Toissa viikonloppuna olin ARU:n viesti- ja tulenjohtokurssilla Santahaminassa, josta sai ihan kertausharjoituspäiviäkin. Varsinkin tenttiviikon päälle tuo viikonloppu teki todella hyvää. Kuten eräs opiskelijatoverini totesi, viikon kertausharjoitus on parempaa nollausta kuin kuukauden rantaloma. Armeijamoodin loksahtaessa päälle huuhtoutuu mielestä kaikki ylimääräinen tehokkaammin kuin missään muualla. Aivoista filtteroituu roska pois. Yksinkertaista, suoraviivaista ja fyysisesti väsyttävää – kaikkea mitä juuri tuolla hetkellä tarvitsikin. Kertaaminen, varsinkin näin “vapaaehtoisena”, on myös luonteeltaan aivan erilaista kuin itse varusmiespalvelus – kaikki oleellinen sisältö on samaa, mutta turha säätäminen, herroittelu ja odottelu on poistettu. Keskitytään itse asiaan. Eli vaikka nyt puhunkin ylistyssanoja tästä kertauskokemuksesta, seison yhä tämän blogin avauskirjoituksena toimineen tekstin takana. Varusmiespalvelus ja reserviläistoiminta eivät ole verrannollisia keskenään. Anyway, palatakseni tuohon viikonloppuun, säät suosivat, porukka oli mainiota ja tulenjohtaminen mielekästä opittavaa. Reserviläistoiminta on osoittautunut erinomaiseksi aktiviteetiksi. Pistoolivuoroillakin olen käynyt ahkerasti joka viikko, viime viikolla normivuoron lisäksi osui ysimillisten ammunnat. 


 

 

Treenitkin jatkuvat totuttuun tapaan, varustauduin talveen hankkimalla viileämmässäkin säässä kestävää juoksu/ulkoiluvaatetusta. Kuntonyrkkeilykurssia on takana kaksi kertaa, ja ihan tyytyväinen olen ollut – teknisesti ei mitään mullistavaa, mutta joitakin yleishyödyllisiä pikkujuttuja. Lyöntitreeni on aina hyödyksi, ei tuota liikaa tule tehtyä. Todella kovat hiet tuolla saa aina päälle, mikä on myös aina tervetullutta. Pitäisi yrittää löytää aikaa sparratakin useammin kavereiden kera. Tällä hetkellä treeniviikot kattavat tuon kuntonyrkkeilyn, lenkin, sählyn ja salia, joten aika täynnä treeniä on kalenteri. Optimaalista ja ihanteellista. Tässä pyritään pysymään.

Vietin synttärikekkereitäni viime lauantaina, samaan tapaan kuin edellisvuonnakin – Ravintola Saslikissa. Väkeä oli muutama enemmän kuin edellisellä kerralla, ja kokemus vähintäänkin yhtä laadukas. Erinomainen ravintola, silloin kun tili sallii. Tällä kertaa jatkoimme vielä Navy Jerryyn loppuillaksi. Ilta oli kaikin puolin onnistunut, olo juhlava, kaikilla oli hauskaa ja sain kerättyä kokoon porukan, jonka näkeminen saman illan aikana on nykyään äärimmäisen harvinaista – tässä iässä ihmisillä alkaa olla omat kuvionsa, koulut ja työt, osa ei asu pääkaupunkiseudullakaan. Vaikka kavereita nykyään ehtiikin nähdä selvästi paremmin kuin ennen, on aina mahtavaa saada vanhimmat ja tärkeimmät ystävänsä ympärilleen koko illan ajaksi. 

Ravintola Saslik.


 

Battlestar Galactica on saavuttanut viimeinkin viimeistä jaksoa vaille loppunsa osaltani. Seitsemänkymmentäseitsemän jaksoa, parikymmentä minijaksoa sekä kaksi elokuvaa takana. Neljäs kausi eteni niin vauhdikkaasti, ettei lopulta tiennyt miten edes suhtautua suuriin muutoksiin. Hahmojen kehityksen suhteen sarja on kuitenkin melko uniikki. Paljoa ei voi sanoa spoilaamatta, mutta joka hahmolle on paikkansa. On hyvä saada jälleen yksi iso projekti päätökseen, mutta good times were had. Loppuhuipennus tosiaan vielä puuttuu, mutta ellei se ole traagisen surkea, nousi Battlestar suosikkisarjojeni kirkkaimpaan kärkeen tematiikkansa, tunnelmansa, erityisen hyvien hahmojensa ja ainutlaatuisen jännittävän juonenkaarensa ansiosta. Sarja toimii muillekin kuin hardcore sci-fi-faneille.

Lautapelaamista en ole vieläkään kyennyt mahduttamaan kalenteriini, vaikka yritystä kyllä on. Star Wars-ropea saimme kuitenkin pelattua toisen pelikerran, mikä oli erittäin jees. Hyvin vauhdikas, leppoisa ja vapaahenkinen kampanja, jossa niin pelaajien kuin hahmojenkin välinen dynamiikka toimii kuin junan vessa. Kahden kerran pohjalta ainakin parhaita ropeja jossa olen ollut mukana. Tämän rinnalle pääsee ainakin hetkeksi myös minunkin vetämä peli, kun vedän alustavasti parin pelikerran pelinä yhden vanhoista KERP-moduuleista muunneltuna (säännöt varsinkin). Koitin saada tätä toimimaan jo viime keväänä, mutta nyt vasta peliporukan vaihdoksen myötä tästä vihdoin tulee jotakin. Hienoa palata Keski-Maahan, nostalgisin ja tunnelmallisin itselleni aina. Kirjoitin tuon mainitsemani esseenkin LotR-leffojen soundtrackien voimin.

Star Wars-ropea FAE-säännöillä.

Talvi näyttäisi tekevän tuloaan, ja talvirotsin joutui jo heittämään päälle. Tervetuloa pimeys ja väsymys, ensimmäiset luonnottoman väsymyksen oireet ovat jo ilmassa. Katsotaan joskohan veressä jo useamman kuukauden olleet vitamiinit tänä vuonna hiukan edes hillitsisivät tätä. Arki on edelleen täyttä mutta hyvää, vähän alkaa näkymään vain tuo loman puute. Yhtä paahtoa elokuusta asti alkaa tuntumaan. Nooh, ei ole enää kuin kuusi viikkoa lomaan, tällä tahdilla menee nopeasti. Ei muuta, ensimmäiset kaksi omaa oppituntia ensi viikolla. Siitä se opettajanura kai sitten lähtee.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti