sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Pelkkää lomaa


Kaksi lomaviikkoa takana, ja onpahan ehtinyt taas nauttia vapaa-ajasta kaikkine sen tarjoamine aktiviteetteineen. Tämän vuoden loma on siitä erilainen, että syksyni ei muutamasta aiemmasta poiketen ollut aivan tukossa pakollista aktiviteettia, joten olen ehtinyt harjoittamaan intressejäni tasaisella tahdilla. Toisin sanoen hirveää vajetta esimerkiksi kirjallisuuden tai sarjojen puolella ei ole ollut. Yhtä kaikki, onhan se mukavaa muutamaksi viikoksi nollailla sataprosenttisesti. Puhdasta möllöttelyä en kuitenkaan jaksa määräänsä enempää ilman vakavaa tylsistymistä, ja tällä viikolla olen taas treenannut lujaa ohessa. Muutenkin on ollut yllättävän vaikeaa päästä sellaiseen joutilaaseen lomamoodiin. Tällainen parin viikon ajanjakso ilman velvollisuuksia tuntuu aikalailla maksimiltani, kesä on sitten asia erikseen kun voi ulkona olla ja reissata. Leppoisaa on kuitenkin ollut. Viime viikko kului enemmän sosiaalisten tapahtumien merkeissä, näin ihmisiä, kävin lukuvuoden viimeisissä kekkereissä ja vietin sitten koko kolmipäiväisen viikonlopun Jyväskylässä, tällä viikolla olen enemmän tahkonut kotona vapaa-ajan projekteja. Viikonlopun toki vietin tovereiden kanssa nytkin oikein vanhanliiton tapaan xboxin, musiikin ja parin olusen parissa. Mansions of Madnessiakin ehdin pelata, ja saimme vihdoin viimeisetkin scenariot pelattua läpi. Kova lautapeli kyllä ja uudelleenpeluuarvo korkealla.

Jyväskylästä voisikin mainita muutaman sanan. Olen nähnyt suurimman osan Suomesta, mutta en väitä oikeasti tuntevani pääkaupunkiseudun lisäksi muuta kuin Klaukkalan. Jyväskylään nyt useampaan otteeseen tutustuneena olen kuitenkin alkanut pitää siitä, vaikka tosiaan verrokkeja ei omien kotikulmien lisäksi oikein ole. J-Townissa kaikki on lähellä ja mukavan rauhallista, mutta ei kuitenkaan täysin kuollutta – yöelämä on todistetusti kiitettävää, ja erinäköistä harrastustomintaa ilmeisesti riittää. Kaupunki tuntuu kodikkaalta ja ystävälliseltä. Tullessani yömyöhään Onnibussilla takaisin stadiin sunnuntaina en voinut olla huomaamatta Suomen mittakaavan suurkaupungin tiettyä kolkkoutta ja viileää etäisyyttä Jyväskylään verrattuna. Ei siinä, Helsinki on ja tulee aina olemaan koti, enkä täältä ole tietoisesti ainakaan tällä hetkellä mihinkään lähdössä. Mukava kuitenkin huomata että muuallakin voi viihtyä.

Varsinkin tällä viikolla on tosiaan aikaa ollut, ja siitä mukavan kokoinen siivu on kulunut ruudun ääressä. Olen katsonut kaksi sarjaa, Narcoksen sekä Jonathan Strange & Mister Norrelin, kuten myös minisarjan The 10th Kingdom, sekä neljä elokuvaa tässä parissa viikossa. Syvennytäänpä siis näihin tällä kertaa, kirjallisuudesta sitten seuraavalla kerralla.

Narcos on Netflixin tuottama tuore kymmenosainen sarja kolumbian kuuluisasta huumeparonista Pablo Escobarista. Sarjan päähenkilönä on amerikkalainen agentti, joka yrittää tovereineen sulkea salaa Escobarin operaatioita. Vaikka fiktiivinen onkin, sarja perustuu isolta osin faktoihin ja sillä on oikeastaan varsin dokumenttimainen ote dramatisoinnin alla. Usein jaksoissa käytetään materiaalina alkuperäisläheistöä, oli se sitten videoiden, kuvien kuin tekstidokumenttienkin muodossa. Pelkän juonen ohella päähahmo myös usein selittää rautalangasta vääntäen katsojalle huumesotien taustalla olevia monimutkaisia poliittisia, sosiaalisia ja taloudellisia kiemuroita. Ei ehkä täyden kympin kokonaisuus, mutta juurikin tuon dokumentaarisen otteensa ja korkeiden tuotantoarvojensa vuoksi ehdottomasti katsomisen arvoinen paketti. Huumeet eivät ole ykkössuosikkini temaattisesti, mutta historiallinen ote sarjassa kuin sarjassa vie pitkälle. Jatkuu ilmeisesti ensi vuonna.



Jonathan Strange & Mister Norrell on vain seitsemänosainen, samannimiseen kirjaan perustuva sarja, jota ei ainakaan tällä hetkellä näyttäisi olevan projisoitu tulevan enempää – sarja ei etene kirjaa pidemmälle. Se sijoittuu Napoleonin sotien aikaiseen Isoon-Britanniaan, josta löytyy ensi kertaa vuosisatoihin kaksi todellista maagia. Sarjassa on uskomattoman hienosti toteutettu ilmapiiri, jossa yhdistyy 1800-luvun alun Englanti, herrasmieskulttuuri, niin pikkukylien utuisuus kuin Lontoon metropolisuus, sekä ennen kaikkea tuo taikuus, joka on upeasti toteutettu. Sopivassa määrin mystiikkaa ja fantasiaa yhdisteltynä reaalimaailmaan. Hankala kehua kuulostamatta tylsältä, mutta jos mikään fantasia / vaihtoehtoinen historia-setup toimii, niin tämä on pakko katsoa-osastoa. Itseäni kiehtovat kumpikin, joten yllättäen pidin kuin hullu puurosta. Tulee vahvasti World of Darkness-roolipelit mieleen, ja itse asiassa sarja on hyvinkin vahvasti pelinjohtajan mieltä inspiroiva. Sarja vain parani loppua kohti, ja lopetus oli todella hieno joskin koskettava.


Elokuvapuolella suuren symboliikan kera katsoin viimeisen Hobitin pidennetyn version (filmatisoitu Keski-Maa sai päätöksensä) ja heti perään tuoreen Star Warsin (uuden alku kaikkien aikojen sci-fi-klassikossa).

Aloitetaan Hobitilla. Kuten tätä lukevat tietävät, en pidä Hobitin filmatisoinneista juurikaan. Joitakin yksittäisiä kohtia lukuun ottamatta ne ovat huonoja, eivätkä saavuta Keski-Maan tunnelmaa lainkaan. Puritaanille ne myös rikkovat liian usein kirjojen tarinankaarta tai hahmoja. Ensimmäisellä osalla oli vielä hetkensä, mutta kaksi seuraavaa olivat aika katastrofaalisia. Sarjan ei olisi edes ikinä pitänyt olla kolmen elokuvan pituinen. Kaikki olen kuitenkin katsonut uskollisesti, myös pidennetyt versiot, joissa se n. 30min ekstraa kaikissa. Todettakoon tästä viimeisimmästä, että siinä on parhaat lisäykset, jotka eivät kyllä auta nostamaan tätä mitenkään hyväksi. Lopun taistelu on näyttävä, mutta silti epäuskollinen Keski-Maalle – jos kyseessä olisi perus B-luokan mättöleffa fiktiivisessä maailmassa X, olisin nauttinut, mutta tässä ei oikein mikään toimi. Pyörittämäni roolipelikin saavuttaa huomattavasti paremmin Tolkienin tunnelman. Monet kohtaukset ovat todella pahvisia ja typeriä, käsikirjoitus ontuu ja jopa dialogi on surkeaa. Taisteluiden ulkopuolella elokuva on järkyttävän tylsä. Ainoa todella hyvä kohtaus on Sauronin karkoitus Dol Guldurista, joka melkein antaa anteeksi puolet muusta elokuvasta. Thranduilin hahmosta pidän edelleen, vaikka sekään ei uskollinen alkuperäiselle ole, enkä näyttelijöiden toimintaa voi oikein kritisoida. Varsinkin suurimman osan noista "Behind the Sceneiestä" katsoneena en edes ymmärrä miten tämä trilogia voitiin tyriä näin pahasti, sillä koko tuotantotiimi on todella hienosti ollut projektissa mukana, ja ammattitaitoa on ollut enemmän kuin tarpeeksi. Yhden ohjaajan rooli voi sitten kuitenkin olla ilmeisesti näinkin suuri.

Lopulta ensimmäinen osa Hobiteista jäi parhaaksi, kuten Taru Sormusten Herroissakin. Niissä ero on kuitenkin täydellisen ja erinomaisen välillä, tässä surkean ja umpisurkean. Tämä jäi luultavasti koko trilogian parhaaksi hetkeksi, mikä kertoo paljon. Sääli elokuvan teossa mukana olleiden hienojen ihmisten puolesta, mutta Jackson pilasi tässä paljon. Kunhan saan behind the scenesit katsottua, aion palata siihen oikeaan Keski-Maahan kirjojen myötä ja unohtaa Hobitti-elokuvien olemassaolon. War of the Ring-maalausprojektikin on ollut iso osa lomailua, ja viimeisiä vedetään. Keski-Maassa siis on tullut oleiltua paljon.

Velvollisuudentuntoisesti nämäkin kärsitty loppuun asti.

Star Wars onkin sitten hankalampi arvioitava itselleni, sillä en kuulu siihen joukkoon jolle nämä olisivat varsinainen sukupolvikokemus. Eivät olleet lapsena suosikkejani, ja kuten todettua, katsoin ne pari kuukautta sitten ensi kertaa sitten ala-asteen. The Force Awakens oli kuitenkin positiivinen yllätys, varsinkin episodien I-III ollessa yleisesti tunnustettuja pettymyksiä. Uusin tuotos oli nautittava, viihdyttävä ja monipuolinen teos, joka oli ennen kaikkea kliseinen Star Wars niin hyvässä kuin pahassakin. Kaikki alkuperäisen trilogian kliseet käytettiin uudelleen, ja hahmoistakin iso osa on vanhoja tuttuja. Sama meininki, mutta nykypäivän teknologialla takasi hyvännäköistä menoa hyvällä tunnelmalla. Tämä kaikki toimi tällä kertaa hyvin, mutta tulevien kahden täytyy tarjota jotakin aivan uutta toimiakseen edelleen. Joitakin pahoja epäloogisuuksia ja liian cheesy kohtauksia kyllä löytyi, enkä lämmennyt hirveästi kummallekaan uudelle päähenkilölle, mutta kokonaisuutena pätevä leffa. Ainakin paljon uusia ideoita ropeamme varten!



Musiikillisella puolella on ollut uusien artistien suhteen todella hiljaista, mutta kotipäivinä on kerennyt kyllä korkeita toistomääriä tykittelemään. Samoja vanhoja tässä taas pyöritellään, Einoa, Jedi Mind Tricksiä, KMFDM:ää ja Chisua viime viikot enimmäkseen. Chisun kävin myös katsomassa Tavastialla livenä, ja täytyy kyllä kehua. Aivan erinomainen keikka. En ole genreä paljoa livenä nähnyt, mutta nousee kyllä keikkalistallani todella korkealle. Chisun lavakarisma on huumaava, ja tuo lauluääni on täydellinen. Paras suomalainen naisartisti ilman epäilystä. Ei yllätä että myi loppuun jo kuukausia sitten.


Chisu Tavastialla.

Tosiaan, valmistuin myös filosofian kandidaatiksi. Juuri mitäänhän tuolla paperilla ei vielä tee, mutta onpahan nyt virallisesti alempi korkeakoulututkinto suoritettu. Kaksi ja puoli vuotta kesti, eli tavoitteessani olen pysynyt. Maisteriin sitten puolitoista lisää niin hyvä olisi.

Seuraaksi uudenvuoden viettoon mökille pitkän kaavan kautta. Hyödynnetään nyt kaikki tilaisuudet kokoontua porukalla yhteen kun kerrankin aikaa on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti