torstai 31. joulukuuta 2015

Vuosikatsaus


Vuosi 2015 on saapunut päätökseensä. Vuosi on pitkä ajanjakso, ja kattaa monia eri vaiheita, tänä vuonna entistäkin enemmän. Hyvin paljon on mahtunut vuoteen. Pitkän parisuhteen päättyminen johti luonnollisesti moniin muutoksiin elämässäni, eivätkä kaikki niistä missään nimessä olleet pahasta. Mietittyäni kesän verran mitä oikein elämältä haluan päädyin viettämään erinomaisen syksyn. Täydellinen se ei ollut, niin kuin harva asia elämässä. Elämässä on tällä hetkellä kuitenkin kaikki aikalailla mallikkaasti, joten katsahdetaan nopeasti päätyvään vuoteen.

Treenaaminen on yksi tärkeimmistä, ellei tärkein yksittäinen asia elämässäni. Enemmän vapaa-aikaa on realisoitunut parhaiten salilla. Se muodostaa ytimen, jonka varaan on hyvä rakentaa paljon. Kyse ei ole pelkästään fyysisen kunnon parantamisesta tai ulkonäöstä, vaan treenin henkisestä aspektista, itsensä voittamisesta päivästä toiseen, pitkäjänteisestä työstä ja siitä miten lopussa kiitos seisoo. Monipuolinen treenaaminen on tärkeää, ja siksi viikkoni sisältävät niin sparria, lenkkiä kuin sählyäkin. Kaiken pohjana on kuitenkin voimatreeni, ja päättynyt syksy nosti tulokseni tähänastisen elämäni parhaalle tasolle. Olen pitäny täyden väliviikon treenistä viimeksi heinäkuussa, ja kuukausittaiset treenilukemani ovat yli 20:tä.

Opinnot ovat elämäni toinen päätekijä, ja ne etenivät juuri niin kuin halusinkin. Keväällä viimeistelin kandintutkielman ja pääsin pedagogisiin opintoihin, syksyn opiskelin perusopinnot opettajan pedagogisista sekä valmistuin filosofian kandiksi. Opintovuosi oli kokonaisuudessaan ihan ookoo, hyvin jaksoi. Lopetin työnteon vakituisena ärräläisenä elokuun loppuun, mikä oli vuoden parhaita ratkaisuja. Vaikka tulotaso tippuikin selvästi, parantunut henkinen hyvinvointi korvaa sen moninkertaisesti. Aikaa tehdä juuri sitä mitä itse haluaa on kolmen vuoden työnteon jälkeen yllättävän iso asia. En elättele illuusioita siitä että tämä satunnaisvuorojen tekeminen olisi pidemmän päälle pysyvä olotila, mutta niin kauan kuin se vain taloudellisesti on mahdollista niin koitetaan pitää siitä kiinni.

Kesä ei ollut säiden puolesta todellakaan optimaalinen, vaikka lomaa olikin. Kesäkuun muistan lähinnä yhtäjaksoisena sateena, ja heinäkuun palkallisella lomalla oli hellepäivä kerran. Elokuussa sentään oli hyvät kelit. Kävin kahdella ulkomaanreissulla, tammikuussa Turkin Antalyassa ja kesä-heinäkuun taitteessa Pohjois-Norjassa autoreissulla. Kumpikin hienoja matkoja jälleen listalle, Suomen läpi ajaminen oli jo itsessään hieno kokea. Mökkireissuja mahtui kanssa perinteisesti muutama mukaan. Keväällä tuli nähtyä Turku, ja Jyväskylässä olin kahteen otteeseen useammankin päivän.

Tältä vuodelta on ylimmäiseksi teemaksi nostettava sosiaalinen elämä, joka oli yksi elämänmuutoksen vahvasti vaikuttamista osa-alueista. Erinäköisissä tapahtumissa on jaksanut olla ennätyksellisen hyvin. Olen aina löytänyt aikaa ystävilleni, mutta monen vuoden ajan sosiaalinen elämäni oli huomattavan vaisua – eikä siinä mitään, se sopi elämäntilanteeseen erinomaisesti. Kaikelle on aikansa ja paikkansa. Tänä vuonna kesä ja syksy ovat olleet täynnä ihmisiä ja ihmisten kanssa olemista, niin vanhaa kaveriporukkaa kuin uusiakin tuttavuuksia. Varsinkin kesällä löysin aikaa olla vanhojen kavereideni kanssa eri tavalla kuin aikoihin, ja monen kanssa olenkin nytkin aktiivisemmissa väleissä kuin vuosiin. Palasin yliopistokulttuurin pariin, eikä se ollut lainkaan niin laimeaa kuin muistin. Viihdyn jopa. Ei Kronos elämäni keskipiste ole, eikä kaveriporukkanikaan, mutta tapahtumissa on pääsääntöisesti hauskaa, ja on noista piireistä oikeasti hyviäkin tovereita löytynyt. Kolmannen vuoden opiskelijana on melko optimaalista olla: tunnen ihmiset ja tunnen järjestelmän, mutta en ole kyllästynyt vielä. On mukava kuulua isoon ja lämminhenkiseen yhteisöön, ja kyllä se opiskelunkin tekee mielekkäämmäksi kun on hyviä ihmisiä kenen kanssa jakaa se. Myös ARU ansaitsee maininnan, vaikka en suunnattoman vahvasti siinä vielä sisällä olekaan. Viikoittaiset ammunnat, kivääripäivä, tulenjohtokurssi ja yhdet kekkerit ovat kuitenkin osoittaneet järjestön sen verta mukavaksi porukaksi, että istun hallituksessa ensi vuonna.

Viimeiset pari vuotta lauta- ja figupelaaminen ovat olleet yksi sosiaalisen elämäni kulmakivistä, mikä muuttui jonkin verran tänä vuonna, juurikin uusien kuvioiden myötä. Pelaaminen on läsnä silti edelleen, ja kymmeniä pelejä kerkesimme pelaamaan. Mordheim-kampanjaa on takana kymmenen peliä, Keski-Maan Velhoja lätkimme keväällä usein, Mansions of Madnessia ja Space Hulkia pelasimme ison kasan. Myös muutama Fantasy Battle sekä LotR-figupeli mahtui mukaan, kuten myös mm. Munchkinia, Elder Signiä ja Arkham Horroria, unohtamatta epäsäännöllisen säännöllisiä Trivial Pursuit-iltoja. Kesällä pelasimme toistakymmentä lautapeliä läpi mökkireissulla. Tärkeimpänä pelimaailman tekijänä palasin kuitenkin roolipelien pariin, ja tällä hetkellä olen tosiaan pelaajan yhdessä ja pelinjohtajana toisessa. Mitenkään muita sosiaalisen pelaamisen muotoja väheksymättä, roolipelaaminen on onnistuessaan parhautta.

Viihdettä luonnollisesti kului paljon. Katselin 24 tuotantokautta sarjoja, mukana isommista kokonaisuuksista mm. House of Cards ja Battlestar Galactica. Galactica oli tämän vuoden ykkössuosikki, vaikka moni yhden kauden sarjoistakin oli hyviä, eikä Vikingsin kolmannen kauden tarvitse hävetä minkään rinnalla. Elokuvia katselin 45 kappaletta, dokumentteja muutaman, mutta kulutin niin TEDTalksia kuin Khan Academyn dokkareita aikamoisen tuntimäärän.

Kirjallisuuden puolella vuosi oli erinomainen, 39 teosta. Osa keväällä luetuista sosiologian tenttikirjoista meni aikalailla hammasta purren, mutta niidenkin joukossa oli mukavia teoksia. Kokonaisuuksista sain luettua Bernard Cornwellin kuusiosaisen Saxon Storyn, Lars Keplerin Joona Linna-sarjan, Jens Lapiduksen Stockholm Noir-trilogian, kokonaisuudessaan Täällä Pohjantähden Allan sekä Frank Herbertin Dyyni-trilogian. Sarjakuva-albumeja kului ohessa reilu tusina.

Musiikillisesti vuosi oli erittäin piristävä, kun toistomäärät nousivat noin puolitoistakertaiseksi edellisvuoteen nähden. Uusia artisteja ei ihan älyttömästi tullut taaskaan, mutta monilta tutuilta tuotanto entistä laajempaan kuunteluun. Spotifyn käyttöönotto pitkän tauon jälkeen toi mukavaa lisäboostia, kun artistit löytyvät helpommin. Klassista musiikkiakin jaksoin ajoittain kuunnella, varsinkin kesällä käytin siihen kunnolla aikaa – kaikki Mahlerin sinfoniat tulivat tutuiksi. Keikkoja kertyi jokunen – Paperi T, Turisas ja Chisu, sekä Tuskassa parin päivän artistit. Uusia mainittavia tuotoksia ei montaa tullut, mutta muutama todella hyvä. Vuoden top3 levyiksi lätkästään tällä kertaa:

1. Chisu – Polaris
2. Pyhimys – Pettymys
3. Mokoma – Elävien Kirjoihin

Chisun paluu on täydellisyyttä hipova kokonaisuus. Suomen paras naisartisti ansaitsee palkintonsa. Pyhimys teki kenties parhaan levynsä, sen ajoittaisesti pop-vivahteista huolimatta. Kypsää ja osuvaa räppiä suomiräpin pitkän linjan vaikuttajalta. Mokoman uusin puolestaan on parasta heiltä pitkään aikaan, ja yksi harvoja raskaan musiikin uusista levyistä koko vuonna mitä olen kuunnellut.

Ensi vuodelta odotan loppujen opintojen hoitamista loppuun, jättäen vain gradun hinkkaamisen eteeni, sekä mahtavaa kesää mitä monimuotoisimmin tavoin. Ainakin useampi reissu olisi tarkoitus toteuttaa. Jos kiinnostukseni ihmisten kanssa olemiseen säilyy samana, on luvassa siltäkin osin mahtava vuosi. Ennen kaikkea odotan kuitenkin elämäni parasta treenivuotta – olen vihdoin sellaisella tasolla mille voi olla tyytyväinen, ja mistä voi realistisesti edetä hyviin tuloksiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti