sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Tammikuisia kuulumisia


Vuosi vaihtui, ja sitten edellisen päivityksen on kolme viikkoa lisää lomaa takana, itse asiassa hiukan yllättäenkin. Soveltavan harjoittelun kun piti viime viikolla jo alkaa, mutta työmäärä supistui varsin kohtuulliseksi, ja olinkin vain tänään sunnuntaina sotamuseolla tekemässä kävijäkyselyä. Ensi viikolla käyn tekemässä näyttelystä kirjallisen työn, mutta siinäpä se. En valita, sinänsä tervetullutta vapaa-aikaa, jota olen viettänyt melko pitkälti hiljaiselon merkeissä, kuten tähän vuodenaikaan yleensä kuuluukin.

Vuodenvaihtumisen jälkeisen viikon palauduin arkimoodiin sekä treenin pariin. Uusi vuosi, uudet tavoitteet ja kovaa treeniä luvassa. Vietimme kaksikin ropepäivää, sekä Star Warsin että Keski-Maan parissa, ja näin paljon kavereita. Suorana NHL:ää, lautapelejä ja LUX Helsinkikin tuli koettua. Työvuoronkin kävin tekemässä pitkästä aikaa. Tällä viikolla nostin aktiivisuusastetta vieläkin rakentavammalle tasolle, ja muiden hommien puutteessa aloitin gradumateriaalin lukemisen. Projekti on massiivinen, ja vaikka seminaari alkaa vasta syksyllä, koen hyödylliseksi aloittaa jo nyt työnteon niin vahvasti kuin resurssini vain sallivat. Näin saan hajautettua työmäärää paremmin ja taattua parhaan mahdollisen lopputuloksen. Graduaiheen ollessa luonnollisesti itselleni mieleinen, ei myöskään sen eteen työn tekeminen tunnu millään tasolla vastenmieliseltä. Syksyn “opintojen” oltua mitä olivat, on vain ja ainoastaan positiivista tehdä jotakin oikeasti älyllistä taas vaihteeksi. Olen tässä samalla aloitellut vaatimattomasi lukion pitkän matematiikan kertaamista, sillä haluaisin ylläpitää edes jonkinasteista matemaattista vireystilaa – sitä kun ei humanistisesta löydä, ja jonkinasteinen vahvuusalueeni se muinoin on ollut. Treenin osalta tämä viikko oli totutun tehokas, kuusi treeniä, sisältäen toistamiseen lenkin kovassa pakkasessa – viime viikon -28 asteessa juostuun tämä oli tosin jo helppoa.




LUX Helsinki.

Vähän jälkijunassa informoinnin suhteen mennään, mutta sain viime vuoden puolella tuon pienen ikuisuuden vaivanneen War of the Ring-projektin valmiiksi. Yli 200 maalattua figua, ja nyt pitäisi olla lautapelille komeat puitteet. Kyseessä ei ollut edes oma pelini, vaikka itsekin k.o. lautapelin vanhemman version omistan. Tähän loppui velvollisuudentuntoisen maalaajan muiden ihmisten projektit tältä erää, ja tuntui yksinkertaisesti hienolta päästä jatkamaan pitkällä tauolla ollutta Fantasy Battlen Empire-projektiani. Kuten jo lähes vuosi sitten kerroin, ostin noin 4000 pisteen kasatun armeijan, ja nyt olen saanut maalattua ensimmäiset figut siitä. Tästä se lähtee, ja hienoa olla takaisin FaBan parissa. Aivan erilainen into maalaamiseen taas.

War of the Ring-lautapeli maalattuna. Puolen vuoden projekti takana.

Lukaisin niin ikään joulukuun puolella Frank Herbertin Dyyni-trilogian kokonaisuudessaan lomalukemisena. 1960-luvulla julkaistu scifin klassikkosarja olikin pitkään roikkunut lukulistallani, ja voin kyllä suositella. Dyyneissä yhdistyvät psykologinen näkökulma ja kvanttifysiikka, matemattis-analyyttinen maailmankuva ja ihmismielen perimmäinen tietoisuus. Tarinankerronta on ylevää ja suurieleistä, suorastaan mahtipontista, sisältäen häivähdyksen fantasian eeppisiä kertojia – samalla kuitenkin yksityiskohdat ovat tarkkoja ja täsmällisiä, eli minnekään Silmarillion-tasolle ei mennä. Huomiot ja havainnot käsittelevät pääsääntöisesti henkilöhahmoja, näiden motiiveja ja tunteita, miljöön ja itse juonenkin ollessa jopa vain viitekehys tälle. On kyllä osattava arvostaa näiden puolen vuosisadan takaisten fiktion suurmiesten visioita ja älykkyyttä. Sekä Asimov että Herbert, kuten fantasiapuolen vastineensa ovat paitsi melko häikäisevän taitavia, myös suoranaisia neroja. Dyyneissä rikotaan metafyysisiä rajoja varsin korkealentoisella tavalla, joka poikkeaa tieteelliseltä pohjaltaan Asimovin vastaavista, mutta viimeistään kolmannen teoksen lopussa olevat liitteet osoittavat että tiedemiehen vikaa Herbertissäkin on ollut. Trilogia on myös suoranaisen vertauskuvallinen nykymaailman kanssa, fremenien ollessa selvästi arabiheimoja, ja itämaisuus on vahvasti läsnä heidän kulttuurissaan. Hyvin on geopolitiikan kehitys ollut ennustettavissa jo tuolloin tarkkaavaisella seuraajalle.

Yksi klassikkosarja lisää luettu.

Lukaisin myös suomalaisen tiedejännärin, Sami Parkkisen Punainen Pyörre. Ei lainkaan huono kirja, vaikka tekijä oli täysin tuntematon. Modernia sci-fiä ja ihmisen augmentoimista mekaanisesti, tasaisin väliajoin tapetilla oleva aihe. Trilleriksihän tuo teos varmaan luokitellaan, keskimmäinen kolmannes oli oikeasti vetävää ja koukuttavaa tarinankerrontaa, joskaan en hirveästi lämmennyt lopulle. Toisinaan varsin yksinkertaista ja jopa karkeaa kieltä, mutta ajoittain hyvinkin onnistunutta. Moraalifilosofiset pohdinnat olivat välillä ihan päteviä, välillä selviä huteja. Sellainen tasaisen varma kasin kirja, jonka luki mielellään mutta joka ei säväytä oikein mihinkään suuntaan.

Sarjakuvapuolellakin on ollut aktiivista, kun sain taas ison nipun laatua lainaksi. Monta laatuläpyskää on tullut luettua, mm. Brubakerin Criminalin kaksi ensimmäistä osaa sekä Batman: Hush, mutta erityismaininnan arvoinen on Scott Snyderin ja Rafael Albuquerquen American Vampire. Harvoin tulee vastaan yhtä kokonaisvaltaisen hyvää teosta, jossa sekä tarina(t), artistityö, tematiikka kuin yleinen tunnelmakin toimivat näin saumattomasti yhteen. Tässä oli sen tason laatua, että piti lukea monessa osassa ja hitaasti, pala kerrallaan ettei lopu liian aikaisin kesken. Pähkinänkuoressa American Vampire kertoo 1900-luvun alun vampyyristä, joka on parempaa lajiketta kuin muut vertaisena, ja sotii käytännössä yksin kaikkia ja kaikkea vastaan. Kornin ja kliseisen kuuloista, mutta toimii. Skinner Sweet on tyylikkäimpiä hahmoja sarjakuvahistoriassa. Tätä olisi viisi osaa lisää, katsotaan millon onnistun saamaan käsiini.

Huippusarjakuva.

Aikaa myös dokumenteille on ollut, joten linkataan tähän vielä yksi parhaista TEDTalkeista mitä on vastaan tullut: Robert Waldinger: What Makes People Happy? Harvardin yliopiston 75 vuotta jatkuneessa tutkimuksessa on todettu, että vahvat ja tasapainoiset sosiaaliset suhteet ovat kaikkein merkittävin onnellisuuden ja terveyden lähde läpi ihmisen elämän. Vaikka näin talvella itselläni iskeekin aina jonkunasteinen erakkomoodi päälle, on tuossa vissi pointtinsa. Ei liene sattumaa että syksy oli hyvinvoivaa aikaa, samalla kun sosiaalinen elämäni moninkertaistui.

Iltakävely Vanhankaupunginlahdella.

Musiikkiin on hyvä päättää. Todella suuria toistolukuja on pyörinyt viimeisen kuukauden ajan, ja tässä muutama valittu helmi viime aikaisten joukosta. Leevin yksi unohdettuja, mutta todella hienoja kappaleita, sekä tuoreimman rap-löytöni Aivovuodon erinomaiselta Vihaa Karkkia EP:ltä fiilisbiisi. Clint Mansnell ja Yann Tiersen ovat uusia tuttavuuksia, kumpainenkin ystävän vinkkaamia, ja todella hienoja artisteja molemmat. Nämä kaksi kappaletta ovat erityisen koskettavia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti