tiistai 31. toukokuuta 2016

Irlanti 1 / 2


Kahdeksantoista päivää Irlannissa yksin takana. Paljon ehtii tuossa ajassa ajatella, ja välillä ihan olemaan täysin ajattelemattakin mitään. Kävin läpi kymmenen eri lokaatiota, kasoittain nähtävyyksiä ja museoita, sopivissa määrin sekoituksen kaupunkeja, kyliä ja maaseutua, kulttuuria, museoita ja reppureissaajan arkea, hostelleja ja ihmisiä laidasta laitaan, suuren määrän bussikilometrejä ja jokusen junallakin, hellettä ja sadetta, pari olutta, muutaman tuhatta valokuvaa. Olisi mahdottomuus tiivistää kaikki olennainen tämän pituisesta matkasta teksin muotoon, enkä edes sitä yritä. Käyn tässä kirjoituksessa läpi kuitenkin paikat missä kävin ja jotakin keskeistä niistä kaikista, oli se sitten nähtävyyksiä tai tunnelmaa. Seuraavassa kirjoituksessa mietin matkustamista, backpackingia ja Irlantia yleisesti kokemuksena.

Rinkka selässä Sligon asemalla.

Matka alkoi ja loppui Dublinista, missä vietin yhteensä viisi yötä. Olin kaupungissa aiemmin ollut, vuonna 2009, joten se oli joltain osin tuttu. Keskityinkin siis lähinnä muutamaan itselleni todella merkittävään kohteeseen: matkan alussa Trinity College ja Book of Kells, Chester Beautty Library, St. Patrick's Cathedral sekä päiväretki Glendaloughiin, Wicklow-vuoristossa sijaitsevaan entiseen luostarikylään.

Pelkästään Trinity College yksinään oli aivan älytön. Historian siipien havinaa on toki Helsingin Yliopistollakin, mutta ei aivan samassa mittaluokassa – Trinity on perustettu 1592, ja siellä on opiskellut luonnollisesti hyytävä litania suurnimiä. Itselleni eniten hyminää herättivät sellaiset nimet kuin Jonathan Swift, Edmund Burke, Oscar Wilde ja Bram Stoker. Tasaisine nurmikkoineen, suurine puineen ja vuosisatoja vanhoine rakennuksineen kampus on todella idyllinen, ja se siinä parhaiten vetosikin hajanaiseen HY:oon verrattuna. Book of Kellsin näyttelyä varten tuonne kuitenkin tulin, ja se jos jokin kannatti. Koko akateeminen tutkimukseni perustuu Irlannin varhaiskeskiajan kirkonkirjoihin, joten kai nyt niistä suurin ja kaunein täytyi nähdä. Näyttelyssä esiteltiin nimenomaan Irlannin luostarilaitoksen kirjallisia tuotoksia, mikä oli toki hyvin mielenkiintoista ja lisäksi erinomaisesti toteutettua, kaunista grafiikkaa ja selkeitä havainnolistuksia. Kellsin yksityiskohdat ovat aivan uskomattoman hienoa työtä, ja niitä kelpasi kyllä katsella suurennettuna seinillä. Oli vain jokseenkin hilpeää, että olisin osannut täydentää joka ikisen esittelytekstin ja läpyskän koko näyttelystä, niin syvällä oltiin omassa tutkimuskohteessani. Melko suuri kokemus siis, päästä paikan päälle oman aiheensa pariin. Hienointa oli kuitenkin päästä näkemään lopulta itse alkuperäiskirjasta kaksi osaa. Eihän niitä hipelöimään päässyt, mutta pelkästään noin ikonisen teoksen näkeminen oli suuri kokemus.

Luulin että tämä olisi ollut se juttu, mutta mitä vielä – kävelin portaat yläkertaan ja löysin itseni Old Librarysta, tai Long Hallista, joka löi kuin halolla naamaan. Tuo halli tiivisti niin paljon itselleni merkityksellistä yhteen huoneeseen, että kokemus oli lähestulkoon spirituaalinen – kulttuuri, historia, säilyvyys ja jatkuvuus, sivistys, anglosaksinen perinne, kirjastomaailma ja kirjallisuus. Koko sali oli tietysti reunustettu rintapatsailla, toisella puolella kulki antiikin suurnimet ja toisella Brittein saariston älyköt. Suuri ja mahtava sali täynnä kirjoja katosta kattoon. Yksikään kuva ei tee oikeutusta tuolle kokemukselle. Paras kirjasto mitä olen koskaan nähnyt.

Dublinin linnan yhteydessä toimiva Chester Beatty Library on luultavasti maailman suurimman yksityiskirjaston, Sir Alfred Chester Beattyn kirjaston, pohjalta 1950 perustettu museo. Kaveri on omistanut niin hyytävän määrän kirjallista taidetta ympäri maailman, että hänellä oli mm. oma täyspäiväinen kirjastonhoitaja. Näyttelyssä oli esillä taidetta laajalti Aasian joka nurkasta, oma näyttely Islamista, sekä itseäni tietysti eniten lämmittänyt eurooppalainen osio, jossa mentiin syvälle keskiajan uumeniin asti. Näyttävää ja lisäksi ilmaista. Vaikka keräilyluonteestani koko ajan tietoisesti luovunkin, ovat näin mittavat kokoelmat jo kulttuurihistoriallisesti merkittäviä. Myös kirjaston viereinen piha-aukio, Dubh Linn Garden, on hieno ja näkemisen / kokemisen arvoinen.

Pyhän Patrikin Katedraali on kanssa aivan must-see-osastoa, vaikka katolisen perinteen maassa kauniita kirkollisia rakennuksia joka kulmassa tuntuukin olevan. Lisälumoa tuottaa jälleen naurettavan hyvin hoidettu kattava puistoalue, St. Patrick's Park. Jokainen seinä oli täynnä toinen toistaan mielenkiintoisempia läpysköjä, muistokiviä ja patsaita, hautamonumentteja sun muuta. Muun muassa Jonathan Swift rakastettunsa kanssa on haudattu tuonne. Hieno, vaikuttava, ehdottomasti näkemisen arvoinen, ja viimeisimpänä nuo lasimaalaukset – ainoastaan Prahan St. Vitus näkemistäni pystyy kilpailemaan näiden kanssa, enkä siitäkään ole ihan varma.

Old Library oli todella vaikuttava.

Pyhän Patrikin katedraalin lasimaalaukset samoin.

Glendalough puolestaan sitten ei ehkä aivan vastannut odotuksia. Rauniot olivat vähäisempiä kuin odotin, ja tuo paikan tuntomerkki eli kapea torni on varsin vaisu. Hautausmaa oli kuitenkin hieno koko laajuudessaan, ja ei noita keskiaikaisia noinkaan hyvin säilyneitä paikkoja montaa ole, joten kaikesta huolimatta selvästi näkemisen arvoinen. Käytin paljolti ajan tuolla Wicklow National Parkissa, joka alkaa alueen reunalta. Komeaa kansallispuistoa ja kaksi järveäkin tuossa. Wicklowin vuoristoon olisi hieno mennä vaeltamaan ja telttailemaan joskus ajan kanssa.

Dublinin jälkeen teki todella hyvää päästä maaseudulle, ja Cashel oli jopa vastoin odotuksiani ihan mahtava paikka. Asukkaitahan tuolla ei ole kuin kolmisen tuhatta, mutta aito maalaistunnelma sitäkin vankempi. Hostelli oli myös yksi reissun parhaita, kodikas ja rauhallinen. Paikka on tunnettu Rock of Cashelista, lähemmäs muutaman tuhatta vuotta vanhasta linnoituksestaan. Linnoituksen rauniot ovat vaikuttavat, positio on todella hyvä kukkulan päällä mistä näkee kauas joka suuntaan. Mainitsen kandissani niin Cashelin kuin aluetta hallinneen Eoganachta-heimon, joten oli hieno kokemus päästä paikan päälle. Cashelista löytyi yllättäen myös vanhan sistersiläisluostari, Hore Abbey, jonka rauniot olivat mitä parhaimmasta päästä, ja mikä parasta keskellä niittyjen hiljaisuutta missä sai olla yksin enimmäkseen. Matkan parhaita aamuja oli tuon luostarin raunioiden seassa vaeltelu. Maaseutu parhaimmillaan.

Cork tarkoitti paluuta urbaaniin ympäristöön. Kyseinen kaupunki on Irlannin toisiksi suurin, ja siellä on mm. varsin elinvoimainen yliopisto. Kaupungista itsessään voisi mainita English Marketin, kotimaan esimerkkeihin verrattuna Hakaniemen halli potenssiin kaksi ja vuosisatoja vanha. St. Finn Barre's Cathedral on vain muutaman sataa vuotta vanha, mutta erikoinen ja hieno katedraali, jossa aivan kaikki on yhden ja saman arkkitehdin käsialaa. Se on sekoitus varsin erilaisia tyylejä, ja perehtymisen arvoinen. Corkissa on, varmasti osin opiskelevan nuorison johdosta, vireä yöelämä, ja Belfastin ohella ainoa paikka jossa ulkona kävinkin. Jos illanvietot ovat se juttu, on Cork korkealla suosituslistalla. Corkin isoin juttu itselleni oli Blarney Castle, kymmenisen kilometriä kaupungista sijaitseva linna puutarhoineen. Koko alue on niin massiivinen etten edes yrittänyt sitä käydä läpi, vaikka monen monta tuntia tuonne upposikin. Retroperspektiivistä lopulta reissun parhaita paikkoja. Itse linna on toki komea ja hyvin säilynyt – immersio oli vahva – ja Blarney Stonen suuteleminen hauska juttu, mutta nuo puutarhat siitä tekivät vaikuttavan kokemuksen. Mitä erilaisinta metsää ja puutarhaa kilometrikaupalla, siellä oli mukava samota. Alue on niin laaja että turistikohteesta huolimatta sai olla yksin melko pitkälti. Aika ehdoton kohde Corkin seudulla pyöriville.


Hore Abbey Cashelissa oli komea...

... ja Corkin Blarney Castle erityisen hyvin säilynyt linna.

Limerick on asutukseltaan sitten kolmanneksi suurin kohde, mutta harva suosittelee sitä matkailijalle – käytyäni ymmärrän kyllä miksi. Kaupunki elää lähinnä teollisuudella, eikä ole painottunut missään määrin turismiin tai nuorisoon, tai juuri mihinkään mielenkiintoiseen ylipäätänsä. Se on myös niitä harvoja urbaaneja alueita koko maassa, jonka väliluku ei ole juuri viime aikoina kasvanut. Shannon-joki on komea näky itsessään, ja perustuksiltaan tuhatvuotinen King John's Castle näyttelyineen laadukas kohde, mutta ilmankin olisi pärjännyt. Chester Beattyn kaltaisessa, mutta huomattavasti pienemmässä yksityiskokoelmassa Hunt Museumissa pääsi sentään näkemään Picassoa ja J.B. Yeatsia omin silmin. Hiukan viileätunnelmainen ja etäinen kaupunki. Ei oikein syytä käydä kuin ohimennen.

Galway olikin sitten todellinen vastakohta Limerickille. En tiedä tohtiiko tuota edes kaupungiksi kutsua, mutta Galway on todella lämminhenkinen, positiivisella tavalla vilkas ja eloisa rantakylä, jolla on silläkin pitkä historia ja perinteet. Ensimmäistä kertaa matkallani näin myös meren Galwayssa – Dublin, Cork ja Limerick ovat kaikki pääasialliselta asutukseltaan jokusen kilometrin sisämaassa, eivätkä niiden satamat ole mikään nähtävyys. Galway jos joku oli pikkukaupunki missä voisi vain hengailla hyvän tunnelman voimin. Paljoa nähtäväähän tuolla ei sinänsä ole, mutta kodikkain paikka kaupungeista selvästi. Kävin heittämässä pitkän kävelylenkin South Parkissa, jossa tein ensikosketukseni pitkään aikaan Atlantin valtamereen. Kävelin myös Mutton Islandille, majakkasaari joka on suljettu, mutta tuo kilometrin pituinen silta on jo itsessään kokemus, varsinkin sateisella puolimyrskyisellä kelillä. Ei sade haitannut tuolla ollessa pätkääkään.

Aran Islands, ja tarkemmin Inishmore, oli ennakkoon reissun kohokohta, eikä se kyllä pettänytkään. Vain kahdeksansadan asukkaan saari on rikas niin luontonsa kuin historiansa osalta, ja siihen kannattaa tutustua ajan kanssa. Myös nuo kaksi muuta saarta pitää joskus elämässä käydä läpi. Inishmoren kohdalla oli tähdet oikeassa asennossa, kun sää oli täydellinen kesäpäivä, ja vuokrasinkin fillarin jotta pääsin käymään koko saaren läpi. 31Km kertyi polkemista, josta osa todellista maastoajoa, hieno päivä oli. Dun Aonghasa on saaren tunnetuin nähtävyys, pari vuosituhatta vanha linnake jonka toinen reuna on pystysuora pudotus Atlanttiin – aika vaikuttavaa siinä reunalla oleilla. Hieno paikka upeilla näkymillä. Saaren länsikärki oli myös worth visiting. Tuonne harva jaksaa mennä, joten sai olla rauhassa kun vain jaksoi polkea. Tie loppuu käytännössä suoraan mereen, josta eteenpäin ei sitten muuta olekaan kuin merta Amerikkaan asti. Itäpäädyssä Teampall Bhean'in on Irlannin pienin kirkko, muutaman neliömetrin raunio 400-luvulta, hienolla paikalla taas kukkuloiden päällä. Kilmurvey Beach on ihan oikeaoppinen hiekkaranta turkoosine vesineen. Kesähelteillä varmaan saaren suosituin paikka. Mainittakoon myös, että näin ensimmäisen kerran elämässäni vihdoin ja viimein ei-vangittuja hylkeitä kunnolla. Irlanninhylkeillä on vakiospotti saaren pohjoisrannikolla, jossa ne tyytyväisenä oleilevat. Pitkään ollut toiveissa nähdä näitä, joten hieno kokemus tämäkin.

Dun Aonghasa ja äkkijyrkkä pudotus Atlanttiin.

Aran-saarista suurin, Inish Mor kannattaa kokea fillarilla.

Matka jatkui länsirannikkoa ylöspäin, Westportin rauhalliseen kylään. Cashelin ohella paras majoitus, ihan huippu pikkuhostelli, ja ennen kaikkea hyväntuulinen kylä. Siisti, mukava, suorastaan idyllinen maalaiskylä. Paikallinen ykkösnähtävyys on Croagh Patrick, Irlannin pyhä vuori, jossa itse Pyhän Patrikin sanotaan olevan haudattu. Itsekin tuon takia olin paikalle tullut, ja kävin kiipeämässä tuon 800m nousun. Kyllä siinä useampi tunti meni, mutta maisemat ovat aina tietysti sen mukaiset. Ajoitin itseni myös täydellisesti, kun sain olla jonkun aikaa jopa yksin huipulla. Suosittu kohde, heinäkuun lopulla olevaan pyhiinvaellukseen vuorelle osallistuu jopa 25 000 henkeä yhdessä päivässä. Muuten Westportissa lähinnä lepäilin maaseudun rauhassa, intensiivinen matkailu kantaa veronsa kyllä nopeasti väsymyksenä. Lätkän MM-finaalikin tuli tuolla ollessa, ja pitihän se katsella. Varsin positiiviset mielikuvat jäi tästä.

Seuraavana vuorossa oli reissun ainoa selvä huti, Sligo. Hilpeästä nimestä huolimatta paikka oli epämieluisa, ei yhtään iskenyt fiilikseltään, ei oikestaan mitään kunnollista nähtävää ilman autoa. Maakuntakeskus, pikkukaupunki ilman mitään sytyttävää. Hostellikin oli reissun selvästi huonoin. Liekö matkaväsymyskin painanut, kun lähinnä sitten nukuin ja katselin leffaa koko tuollaoloni ajan. Näitä sattuu ja kuuluu asiaan.

Matkan upeimman bussimatkan päätteeksi (Donegalin maakunnan läpi) siirryin Pohjois-Irlannin puolelle Derryyn (/ Londonderryyn). Kaikkiaan oikein mukava ja sopivan kompaktin kokoinen kaupunki rikkaalla joskin verisellä historialla, jossa ehti kuitenkin nähdä kaiken yhden päivän kävelykierroksella. Irlannin saaren ainoat kaupunginmuurit omistava vanha kaupunki sisältää paljon miellyttäviä vanhoja rakennuksia ja hyviä näkymiä, ja Free Derry-kaupunginosa modernia historiaa sylikaupalla. Tuolla jos jossakin historia näkyy katukuvassa, löytyy IRA-tägejä ja jos jonkinmoista muistolaattaa Bloody Sundayn uhreille. Näkemisen arvoista, myös muurit ja tykit ovat aina jees. Jotkut väittävät jopa saaren kauneimmaksi kaupungiksi, ja on tuossa ehkä jotain perää.

Pohjois-Irlannin keskus eli Belfast piti tietysti kokea myös. Sateet iskivät ensimmäisenä päivänäni, joten tutustumiseni jäi varsin lyhyeksi – todella yllättäneen Ulster Museumin ehdin kuitenkin kokea, kuten myös mukavan seesteisen Botanical Gardenin. Majoitus oli todellinen läävä, mutta saipahan ilman kiireitä lepäillä. Huonetoverini olivat myös mukavaa seuraa joten siinähän se aika kulki. Toisen päiväni vietin Giant's Causeway-turistibussikierroksella, ja tuo oli kyllä upea lokaatio. Osaa se luonto olla ihmeellistä. Tuonne kun pääsisi yksin pyörimään ilman ainuttakaan ihmistä paikalla. Bushmill's Distillery, maailman vanhin käytössä oleva viskivalmistamo (vuodelta 1608) sekä aivan lumoavan kaunis Carrick-a-reden pikkusaari ja riippusilta tuli myös nähtyä. Antrimin rannikko on muutenkin aivan huikean kaunista, ainakin tuollaisena kauniina kesäpäivänä. Turkoosia vettä ja valkoista hiekkaa.
Giant's Causeway.

Carrick-a-reden saari.

Matka päättyi tosiaan sinne mistä alkoikin, eli Dubliniin. Otin aika rennosti ja nautin lähinnä kesäkeleistä, St. Stephen's Greenillä tuli oleiltua. National Gallery oli mainitsemisen arvoinen ja nousi lopulta todella korkealle reissun kokemuslistalla, taidenäyttely jonne oli kerätty hieno määrä todellista taidetta. Näin ensi kertaa elämässäni Monet'n taulun livenä, kuten myös van Goghin. Renoir, Delacroix, Meissonier, Goya, Titian sekä upea Caravaggio olivat kaikki elämyksiä, ja kirsikkana kakun päälle kokoelman huipentasi da Vincin alkuperäismuistiinpanojen näyttely. Aivan mahtava paikka.

Kokoelma ottamistani kuvista selityksineen löytyy tästä linkistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti