tiistai 31. toukokuuta 2016

Irlanti 2 / 2


Millaista itse matkustaminen käytännössä tällä kertaa oli? Todella kokemisen arvoista ainakin. Matkustin sekä ensi kertaa yksin, että toista kertaa reppureissaajana. Ensimmäistä kertaa varsinaisesti kiersin ison tukun hostelleja.

Täydellinen yksinolo on ajoittain haastavaa. Silti suosittelen sitä kaikille, ja varsinkin siksi. Tekee hyvää olla vain itsensä kanssa, siinä ehtii ja joutuu käsittelemään ajatuksiaan & elämäänsä. Yksin matkustaminen pakottaa myös olemaan kontaktissa muihin ihmisiin ja tutustumaan, mutta samalla siinä saa olla yksin ratkaisujensa kanssa ja mikään ei velvoita mihinkään. Saat päättää asioista aivan rauhassa, ja jos nyt kaipaat seuraa niin sitä varmasti löytyy aina. Itse kuljin aika lailla omia teitäni, mutta reilun tusinan verran sellaisia tuttavuuksia kertyi reissulta kenen kanssa juttelin ainakin tunnin verran. Ihmisiä eri puolilta maailmaa ja laidasta laitaan, jossei muuta niin onhan tuo aina avartavaa keskustella aivan erilaisista lähtökohdista tulevien ihmisten kanssa. Ehkä mielenkiintoisin kaveri oli keski-ikäinen paikallisopas, joka oli raksahommat lopettanut talouskriisiin ja siirtynyt harrastepohjalta pikkukylän turistioppaaksi ja nukkui samassa huoneessa Cashelissa. Oli hyvin perillä niin historiasta kuin taloudestakin. Jenkeissä syntynyt israelilaiskoodaaja / intohimoinen lätkäfani oli myös hieno löytö. Suomalaisia en onneksi nähnyt kuin ihan muutaman hassun, ja vain yhden kanssa juttelin koko matkalla. Ranskalaisia on hirveät määrät liikkeellä, kunnon virus, joka paikasta löytyi. Toisinaan tuntui että puhuin enemmän ranskaa kuin englantia matkan aikana. Kielitaito on myös yksi asia mille yksin matkustamisella on erittäin positiivinen vaikutus. Yksin ollessasi et voi vain puhua suomea kaverin kanssa, vaan kaikki interaktio tehdään vieraalla kielellä, oli se sitten omalla kohdallani englanti tai ranska. Kummatkin ovat hyvällä, ellen sanoisi jopa erinomaisella tasolla, mutta elävän kielen käyttöä ei kotona tule harjoitettua valitettavasti juurikaan. Tämän kolmiviikkoisen jälkeen kumpikin luistaa taas hienosti. Ranskantaito ei ole yllätys, mutta englantini sujuvuus oli mukava huomata. Irlannin kaksikielisyys ei juurikaan haittaa matkailijaa, kadunnimet yms ovat toki kahdella kielellä mutta ei tullut missään päin vastaan väkeä joka ei osaisi (tai suostuisi puhumaan) englantia. Suomessahan noita kyllä on tullut vastaan, ihmisiä joilta sujuu vain ruotsi.

Dorm-elämälle antaisin varovaisen plussan. Hostellielämässä ei sinänsä ole mitään vikaa, vaikka tietysti kolmen viikon jälkeen oma sänky tuntuu loistavalta. Muutamassa paikassa ihmiset eivät osanneet käyttäytyä, ja yksi oli niin ahdas että melkein häiritsi, mutta olen sen verta suurpiirteinen että majoitus kuin majoitus passaa, jos se vain on hintaan suhteutettu oikein. Aivan varmasti tulen vastedeskin tekemään näin, vaikka oman rauhan puute isoissa paikoissa vaivana, ei muuten. Jokusen kerran sain olla isossa huoneessa aivan yksin, toukokuu on vielä sen verran off-seasonia että matkailijoita ei isojen keskusten ulkopuolella aivan mielettömästi ollut. Toisaalta muutamassa paikassa huoneet olivat aivan tukossa, ja nuo olivatkin ne hiukan heikommin nukutut yöt. Juurikin mainitsemani käytöstavat vaikuttavat tähän paljon, on todella ihmeellistä ettei joillakin (= ranskalaiset ja jenkit) ole käsitystä siitä että ei ole esim. ok keskustella ääneen kello kolme yöllä palattua majoitukseen, tai pistää valoja päälle yöllä huoneeseen tullessa. Kuuluu kuitenkin asiaan, ei näitä voi välttää ja tosiaan pikkujuttuja jos ei jatkuvasti toistu. Hostellien tasoskaala on kyllä huima hinnasta huolimatta, kaikki majoitukseni olivat välillä 12 – 20e / yö, ja silti parhaan ja huonoimman ero oli kuin yö ja päivä. Huonoimmat kolme olivat sen luokan lääviä että mietin joskohan täyttäisivät hygieniastandardit Suomessa, parhaat olivat sellaisia missä voisin asua vuoden. En ole luksuksen perään, joten kaikki toimii. Toimiva wifi ja sänky joka ei ole pahvista tehty niin olen tyytyväinen. Maaseudulla nämäkään eivät olisi niin justiinsa.

Nukkuminen ja syöminen ovat kaksi hyvin keskeistä asiaa elämässä ylipäätänsä, ja reissussakin niillä on iso osansa. Olin erittäin tyytyväinen unirytmiini, joka oli jotakuinkin nukkumassa 23-00 ja hereillä 07-08 – sama mihin olen itseni optimoinut kotonakin. Kun ei yöelämässä rymyä niin sopii loistavasti. Aikaisin herääminen ja rauhalliset aamut sekä parhaimmillaan ennen muita matkailijoita kohteilla on todella palkitsevaa. Erityisenä esimerkkinä mainittakoon tuo Croagh Patrick, joka on melko tukossa normisti, mutta jossa sain aikaisen siirtymän vuoksi olla jopa hetken yksin. Unen laatu ei todellakaan ollut täydellistä aina, mutta nopeasti tuo matkauupumus tekee sen että kun pää tyynyyn uppoaa tulee unikin parissa minuutissa. Syöminen puolestaan on aina haaste matkalla, sekä rahankäytön että laadun osalta. Tällä kertaa onnistuin hyvin kummassakin. Tein itse suurimman osan ruoastani, ja näin ollen pääsin sekä halvalla että pystyin ylläpitämään edes jossakin määrin melko tiukkaa ruokavaliotani. En tosiaan aseta sille samoja standardeja kuin kotona (= about täysvegaani), mutta yllättävänkin hyvin tuon lähellä pysyttiin. Irlantihan on hyvin voimakkaasti perinteinen lihaa ja maitotuotteita-maa, joten jos ei itse ruokiaan tekisi, olisi vaihtoehdot vähissä. Aamupalat hostelleilla tosin olivat aina muroja ja valkoista paahtoleipää hillolla, ei tosiaan mitään suurta ravitsemusta. Omat eväät näitä tukemaan niin kyllähän ne meni.

Entä ajankäyttöni? Matkustaminen vei monena päivänä aamupäivän, ja yleensä iltapäivä meni nähdessä sitä mitä missäkin oli nähtävää, mutta illat olivat “vapaita”. Olusella kävin sen muutaman kerran mitä oli seuraa. Irlannin oluttuotanto on äärimmäisen laadukas, joten alan hartaammat harrastajat noita voisi imuroida joka ilta. Raha ja ennen kaikkea terveellisyys estivät tämän itseltäni, ei se niin mahtavaa ole että sitä usein tarvitsi. Lähinnä vietin aikani satunnaisesti ihmisten kanssa keskustellessa, ja enimmäkseen läppärillä – päivittäin 100-400 kuvaa kuvanneena noiden läpikäynti, lajittelu, hienosäätö ja Flickriin uppiminen veivät jo reilusti aikaa. Luin 1400s kirjallisuutta, joka tosin meni enimmäkseen busseissa. Kuuntelin musiikkia (Primordialin kuunteleminen Irlannissa oli vähintäänkin jees) ja katselin pari leffaakin. Ylläpidin matkapäiväkirjoja ja usein myös katselin valmiiksi seuraavan kohteen suunnitelmia, harvoin sitä paikan päällä tuli vasta päätettyä mitä tekisi. Hesarin lukaisin yleensä aamuisin. Lopuksi sellainen todellinen nollausaktiviteetti oli lätkä, NHL:n pudotuspelit ovat edelleen käynnissä ja nyt kun aikaa oli niin olen taas paremmin kartalla lätkämaailmasta kuin koko talven aikana. Joka ilta tuli luettua uutiset ja forumit läpi perinpohjaisesti.

Miten sitten toimi paikan vaihtaminen usein? Matkustuksen osalta ei minkäänlaista moittimista. Bus Eireann on luotettava ja toimiva firma, vaikka nettisivu onkin täysi susi ja bussit järjestään 10min myöhässä. Itse bussit ovat kuitenkin mukavia, kuskit päteviä ja matkat taittuvat leppoisasti. Jopa Express-vuoroilla reitit ovat jo itsessään näkemisen arvoisia, on tuo sen verta kaunis maa. Kaikki 32 maakuntaa ovat myös hyvinkin erilaisia, ja se tuossa olikin hienoa – ei ollut kahta samanlaista bussimatkaa. Liput saa asemalta tai kuskilta hyvin, vaikka itse yleensä ostinkin netistä valmiiksi ja näytin vain e-lipun – tuo on pari euroa halvempaa usein.
Paikanvaihto sitten itse kohteissa vietetyn ajan osalta on kaksipiippuinen juttu. Perfektionistin vikaa kun minusta löytyy, haluaisin kääntää jokaisen kiven jokaisesta paikasta, käydä jokaisen puolivillaisenkin nähtävyyden perinpohjaisesti läpi ja tarkastaa jokaisen museon. Tämä ei kuitenkaan ole millään tasolla realistista, ellei kyseessä ole spesifi kaupunkiloma hillityn kokoisessa kohteessa. Sitä ei yksinkertaisesti jaksa myöskään, vaikka näin mielikuvissaan ajattelisi ja jotenkin mukamas ehtisi. Johonkin on vedettävä raja, ja jonkunasteinen “läpijuoksu” on väistämätöntä. Osassa paikoista olisin voinut olla selvästi pidempään, osassa yksi tai kaksi yötä oli selvä maksimi. Ennakkoon tehdyistä ratkaisuista en nyt muuttaisi kuin yhden tai kaksi, ja toisaalta niidenkin osalta voin nyt sanoa nuo paikat nähneeni. On nimittäin hienoa nähdä ja kokea omin silmin peräti kymmenen eri asutuskeskusta yhden reissun aikana. Se oli keskeisin tavoitteeni tälle matkalle, nähdä Irlannin eri alueet ja nurkat muodostaakseni kokonaiskuvan maasta. Vain Lounais-Irlanti, Kerry ja Dinglen niemimaa, jäi näkemättä, ja niille luultavasti jossakin kohti teen spesifin reissun. Joka paikassa olisi ollut enemmän nähtävää kuin mitä näin, joissakin enemmän joissakin vähemmän, mutta näin lopulta hurjan määrän asioita. On myös kylmä fakta, että tarpeeksi kauan tien päällä olleena kaikkeen turtuu, ja hienoinkaan nähtävyys ei ole yhtä vaikuttava kun ne matkan ensimmäiset. Ihmismielellä on rajallinen kapasiteetti ottaa uutta informaatiota vastaan, ja uudessa kaupungissa lähes päivittäin olleena tuon huomasi varsin konkreettisesti. Yhtä kaikki, siirtymien viemästä ajasta ja rahasta huolimatta kokemisen arvoinen matkustustapa, joskin ensi kerralla Irlannissa pysyttelen rajatummalla alueella.

Anglosaksinen kulttuuri on kyllä luultavasti suosikkini ulkomaisista, kotimaan vertaamisessa muihin olen jäävi – kotimaa on kotimaa. Irlannissa tuohon sekoittuu vielä omintakeisesti tuo kelttiläinen kulttuuri – vaikka sanan väärinkäyttöä harrastetaankin – luoden jotain hienoa ja omaa. Anglosaksinen kulttuuri on tuottanut todella paljon länsimaiden osalta merkittävää taidetta ja viihdettä kaikissa muodoissaan, ja nimenomaan brittikulttuurissa on jotakin sielunmaisemaani vetoavaa. Lontoo ei kiehdo pätkän vertaa, mutta tiedän että Englannin maaseutu tarjoaisi paljon itseäni miellyttäviä paikkoja, Skotlannista puhumattakaan. Irlannin vihreyden ja joka paikkaa täplittävien raunioiden sekä käsinkosketeltavan historian keskellä en myöskään lainkaan ihmettele, miksi ikonisimmat fantasiakirjailijamme Tolkienin johdolla ovat brittejä. Nimenomaan tolkienmainen vanhan liiton fantasia on läsnä Irlannissa, sen päättymättömissä metsissä, rantakallioissa ja raunioissa. Helppo huomata mistä inspiraatio on tullut. Verratkaapa vaikka Robert E. Howardiin (jenkki), niin ymmärrätte mitä tarkoitan. Irlannin vihreys on myös aivan huumaavaa, jopa urbaanissa ympäristössä luonto dominoi ja puskee läpi kaikkialta. Oli sitten luonnontilassa oleva metsä tai kaupungin hoidettu puisto, Irlannin flora on jopa Suomea kokonaisvaltaisempaa. Maan luonto on todella erikoinen siinä mielessä että sää on hyvin suomenkaltainen, reissuni aikana lämpötilat olivat itse asiassa kotimaata alhaisemmat koko ajan, mutta kaikki on niin uskomattoman vihreää. Kaikkialla. Vain Donegalin vuoristoseudut ovat karumpia. Kai se on sitten se jatkuva sade mikä tuon tekee. Sateiden osalta kävikin hyvä tuuri, sillä vain kahtena päivänä koko matkalla satoi – maassa joka on tunnettu sateistaan. Eipä voi valittaa.

Loppuun todettakoon, että matkan pituus oli aikalailla juuri sopiva tämmöiseksi pidemmäksi matkaksi. Yhteen tai kahteen paikkaan tuo olisi aivan liian kauan, ellei kyseessä ole maaseutu ja hallussa kulkuväline jolla pääsee liikkumaan nopeasti (auto). Tämän pohjalta en usko että lähden ikinä mitään näitä kuuden kuukauden Aasian valloituksia harjoittamaan, ei sillä että muutenkaan olisi ollut mielessä. Kuukauden tai pari pystyisin olemaan tien päällä ilman isompia ongelmia, mutta jossakin kohti paluu tukikohtaan on oleellinen. Nyt näin toukokuun on the road olleena on tervetullutta viettää kesäkuu aivan kotosalla ilman mitään elämää suurempia suunnitelmia, nauttien kotimaan kesästä ja velvollisuusvapaasta elämästä ennen kuin ulkomaat heinäkuussa taas kutsuvat.

I and Pangur Ban my cat
'Tis a like task we are at:
Hunting mice is his delight,
Hunting words I sit all night.

Better far than praise of men
'Tis to sit with book and pen
Pangur bears me no ill will
He too plies his simple skill.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti